Kylläpä aika rientää

Olen kuullut, että uusia postauksia on jo kovasti kaipailtu. Pahoittelut venähtäneestä päivittelyvälistä, mutta nyt on ollut niin jännät paikata, ettei ole kerennyt. Aluksi kuvakoostetta viime viikolta navetan puolelta. Lehmut pääsivät keskiviikkona ensimmäistä kertaa laitumelle tälle kesälle ja siitähän seurasi rajattomasti riemua ja kohellusta

Sinne männ! Ensimmäinen parivaljakko lähtee tarkastamaan näkymiä

Pois alta! Matameilla on vauhti päällä

Laitumelle lasku sujui oikein mallikkaasti. Ei lähdetty joukolla aidoista tai muuten aiheutettu hämmennystä naapurustossa

Lisätilasta saavat nauttia myös pikkupirpanat. Kun vanhemmat hiehot on kärrätty laitumelle, pienille riittää jaloittelutarhaa missä temmeltää.


Muutama suloinen vasikkakuva on aina paikallaan.

Kainon komia sonnipoika on aina katse kovana tarkkailemassa.

Kaino on niitä mammoja, jotka tunnistan nykyään jo lähes erehtymättömästi lypsymontulla pelkän utareen mallin ja hurmaavan luonteen perusteella. Sellaisina harvinaisina häiriöpäivinä, kun kintut ei viuhdo puolessa mahassa, pitää oikein tarkistaa, että olikohan se tosiaan KainoVieno. Kainon kanssa keskustellaan aika usein saako pyyhkiä, saako kone olla ihan koko lypsyn ajan paikoillaan ja vedinkasto -se on paha aine. Viileää tahmaista litkua, joka on Kainon mielestä aivan käsittämättömän kammottavan tuntuista vetimen pinnalla. Vaikka kuukaudessa on jo tapahtunut hirveästi rauhoittumisen merkkejä. Kaino osaa myös yllättää ja olla ihan melkein koko lypsyn potkottamatta.

Olenko ehkä maailman söpöin?

Idean hurmaava risteytysvasikka näki päivänvalon keskiviikkona. Jos en väärin muista isi taisi olla rodultaan Blondi. Holstein-Blondi-risteytyksistä tulee näemmä oikein symppiksen hiilen harmaan sävyisiä. Tässä välillä oli syntynyt toinenkin vastaavan lainen risteytysvaavi, mutta valitettavasti kuvamateriaalia en ole muistanut ottaa.

Shhh! Ei saa möykätä, kun mammat on päivälevolla

Monesti ihkutetaan nukkuvia pentuja, milloin kissoja, koiria, hamstereita tms. Minusta lehmämammat on ihan ylisuloisia aamukierroksen aikaan, kun parresta kuuluu tasainen tuhina ja kaverukset nukkuu turvat vierekkäin mykkyrällä. En tiennyt lehmän osaavan kuorsata, mutta ei sitä unirohinaa voi oikein muuksikaan kutsua. Suloisia ovat.

Tosiaan suuri syy siihen, miksi postausväli pääsi venähtämään oli reissu maailman ääriin. Tai ainaskin toiselle puolelle Suomea. Kätevästi junailin Suomen halki ja matkalla ehdin tutustua moneen uuteen pitäjään. Minusta melko hyvä saldo, kun ehdin palloilla neljällä itselleni täysin tuntemattomalla kylällä ja poiketa kahdella vanhalla kotimäellä. Väliin jäi lukuisia kilometrejä uutta maisemaa siellä ja täällä. Oikein ihastuttava kesäreissu. Tehokkaasti hyödynnettyjä vapaapäiviä, joiden aikana pää nollautui arkiaskareista ja löytyi uusia ihania tuttavuuksia. 

 

Kesäfiilistä auringon paisteessa ja kotimaisilla mansikoilla

Viikonlopun juhlan kunniaksi tuli laitettua ihan kynnet ja kaikki. En muista koska viimeksi olisin jaksanut maalata, mutta oli kyllä kieltämättä ihan komiat lypsyllä. Eniten hykerrystä aiheutti maanantain peltotyöt. Tämä likka pääsi oikein pellolle navettavuorojen välillä. Iloa! Siinä kiviä keräillessä teki mieli napata kuva mansikan punaisista kynsistä pölyn peitossa kiven murikoiden keskellä. Mutta arvatkaapas oliko kapula saatavilla, oho. Monelle kivien keruu on jokakeväinen painajainen, mutta minä olen sitä niin vähän joutunut tekemään, että joudan ihan hyvin siihen hommaan. Enköhän minä siihen vielä pääse jossain välissä kyllästymään. Kivien keruussa on monia hyvä puolia. Siinä saa kävelykilometrejä ihan kivasti, sekä tehokasta pakaratreeniä, jos nostaa kivet oikein jaloilla, ei selällä. Ja pikkuvinkki naisihmisille, myös vartalokuorinta hoituu, kun yrität pestä pölyä pois samalla raapien kuolleet ja elävät ihosolut mukana.

Paluu arkeen on sujunut yllättävän kivuttomasti. Lypsyhommat alkaa olla sen verran perillä jo, ettei kauhean kauaan tarvinnut palloilla muistaakseen mistä on kyse. Toki imettäjäemojen karsinoissa oli tapahtunut muutaman päivän aikana melkoisia muutoksia, kun monta uutta mammaa oli viikonlopun aikana poikinut. Siinä meni hetki, kun piti ihastella uusia tulokkaita ja opetella uusien mammojen olemusta.

Hiehot toivotteli hyvää matkaa torstaina tien varressa

Oi pakko vielä mainita yhdestä länkkäristä, mihin olen tilalla törmännyt. Lypsyssä ei ole kuin Holsteineja ja Ayrshirejä melko lailla puolet ja puolet. Oma sydän sykkii vahvasti alkuperäisroduille ja oli ilo pongata hiehojen seasta yksi Länsisuomalainen. Suomenkarjan tuotoksista voi olla montaa mieltä, mutta olemukseltaan ja luonteeltaan ne ovat ihan ylivetoja. Tuntuu, että Holsteinit ovat tuolla lypsyllä monesti helpompia, mutta on niiden pakkokin olla. Jalkaa ja ulottuvuutta on niin monta metriä, että käsistä tulisi äkkiä hakkelusta raivokkaasti potkottavan Holsteinin kanssa. Ayrshirejen kanssa melkein pärjää tällainen tappikin, vaikka ne vähän kohnottaisikin. 

Tällä kertaa tällainen pomppivainen pitkän ajan jorina. Ehkä seuraavan postauksen saisin laitettua ihan kohtuuajassa nyt kun taas majailen aloillani hetken aikaa. Ensi viikolla vapaapäivien kohteena taitaa olla etelän suunta, pitkästä aikaa. Täytyy mennä katsomaan onko kotikonnut vielä paikoillaan. 

Puss och Kram!