maanantai 30. maaliskuuta 2020

Mammavaatteita, taas vaihteeksi

On taas se aika vuodesta. Se aika, kun pakataan liian pienet vaatteet yläkaappiin ja otetaan ryhävalaan loimet esiin. Maha kasvaa sitä tahtia, ettei normaalit paidat enää riitä navan yli ja mekot ovat minimittaisia. 

Meillä maha kasvaa kesää kohti jo toista vuotta peräkkäin. Ei tarvitse taaskaan haaveilla pitävänsä ihania kesämekkoja, kun ne ei joko mahdu päälle, tai niillä ei imetys onnistu. Pidetään siis sellaisia mammakaapuja siihen asti, että imetysluukkuja ei enää tarvita tunnin välein. (ja jos käy kuten esikoisen jälkeen, imettämisestä siirryttiin suoraan seuraavan odottamiseen ja kaapuilu jatkuu)

Nykypäivänä on paljon kivoja mammavaatteita, joten tuo kaapu on vähän voimakas sana tähän väliin. Kotimaisia äitiysvaatteiden valmistajia on useita ja olen ihastunut erityisesti Maitotytön ja Hujauksen mekkoihin. Ne kestävät hienosti käyttöä ja usein toistuvia pesuja ja saavat käyttäjänsä muistuttamaa naista ennemmin kuin lopputiinettä tai laktaatiovaiheessa olevaa nautaa. 

Esikoisen kohdalla en juuri hankkinut omia odotusvaatteita, vaan käytin omia isoja mekkojani ja tutuilta saatuja lainavaatteita. Tämä oli ihan hyvä ratkaisu pienen ja sippoisen ensikkomahan kanssa. Toisen mahapallon kanssa olen kerryttänyt omaa vaatevarastoa kirppareilta. Tiedän jo suurin piirtein minkälaiset vaatteet omalle mammakropalle ja käytölle sopii (kiitos lainavaatteiden, joista suuri osa ei sopinut), joten hutiostoja ei ole tullut.

Mammavaatteita ei kovin moni halpakauppaketju myy ja nekin mallit mitä on myynnissä, ei tällaiselle rintavalle, mutta muuten tavallisen kokoiselle mammalle sovi. Mammavaatteita ei minusta muutankaan kannata hakea uutena kaupasta, jos ei ole joku erikoisempi tarve. Tuskin kukaan haluaa käyttää mammakaapuja kauempaa kuin on ihan pakko, joten vaatteiden käyttöikä jää lyhyeksi. Käytetty mammavaate on paitsi usein vielä hyväkuntoinen, myös edullisempi ja luontoystävällisempi vaihtoehto kuin uusi.

Olen oppinut hakemaan kirppareilta itselleni vaatetta oikeastaan vasta äitiyden myötä. Onneksi lähipitäjällä on mainio kirppis, mistä löytyy hyväkuntoista vaatetta niin mukuloille, kuin itselleni. Viimeksi oli jopa pitkä rekillinen odotusvaatteita ja sieltä tarttuikin mukaan muutama mahapaita. Nettikirppareita kannattaa myös vilkuilla, varsinkin jos on hakusessa joku tietyn firman vaate. Isommilla kylillä on lastenvaatteisiin erikoistuneita kirpputoreja ja siellä usein on joku rekki myös mammavaatteita. 

Odotusaika on pukeutumisen kannalta paitsi haastavaa, myös ihan hauskaa aikaa. Silloin voi rauhassa kokeilla vähän erilaisempaa tyyliä ja hutiyhdistelmät laittaa hormonien piikkiin. Mahaa ei tarvitse yrittää piilotella ja tunkea litistäviin alushousuihin, vaan myös ne toissakesän kesämakkarat saavat hengittää vapaasti. Mammavaatteiden mallit ja materiaalit eivät kiristä ja purista ja ne ovat silti ihan salonkikelpoisia ihmisten ilmoille. Ja toisaalta välillä tekee hyvää karsia vaatevalikoimaa. Kun päälle mahtuu yhdet housut, 7 paitaa ja viisi mekkoa, vaatekriiseilylle ei jää tilaa. 

Puss och Kram!

Uusi vauva

Vanha teksti arkistojen kätköistä nyt kun mahanseutu alkaa olla siinä laajuudessa, ettei vieraammallekaan jää epäselväksi, että meillä varrotaan seuraavaa. Tämä on kirjoitettu vuodenvaihteen jälkeen.

---------------------------------

En yleensä erityisemmin ahdistu syksystä. Marraskuu nyt on aina pimeä ja märkä, mutta ei mahdoton kuukausi. Viime vuonna se meinasi olla. Syynä tähän oli raskausväsymys, mikä tänä vuonna osui vuoden synkimpään ajankohtaan ja lokakuun puolivälistä tammikuulle asti kestäneeseen marraskuuhun.

Muutama päivä meni niin, että makasin Neidon vieressä lattialla pää tyynyssä ja kuuntelin kun hän härväsi omia leikkejään. Pari kertaa käytiin pihalla ihan vaan sen takia, että ihmisen on tapana käydä ulkona kodistaan. Loppu aika selviydyttiin täydellisessä aivosumussa ja odotettiin että raskasuviikot etenee ja väsymys helpottaa. 

Onneksi en odota nyt esikoista, koska olisi jo tullut itku. Nyt tiesin jo vanhastaan, että pahin väsymys menee kyllä ohi ja paha olokin helpottaa viimeistään, kun päästään viikolla 12. Ja niin kävi tälläkin kertaa. 

Oli aika uskomatonta uuden vuoden jälkeen lähteä lenkkeilemään, kun oikeasti jaksan taas kävellä 8 km järven ympäri ihan kevyesti ja olla koko päivän tolpillani pelkkien pätkittäisten yöunien voimalla. Ja vielä hienommalta tuntui, kun isäntä täytti Neidon kiesien renkaat ja ne rullaa jälleen kuin itsestään. Onneksi minä en ole se insinööri talossa, muuten olisi ehkä jo hävettänyt, kun en itse tajunnut tarkistaa onko meidän renkaissa enää ilmaa kesän jäljiltä. Surin vaan, että jo on nainen mennyt huonoon kuntoon, kun ottaa kärrylenkit (lössöillä renkailla) niin koville. 

Uusi vauva on meille ihana uutinen ja odotan innolla. En osaa vielä kauhistella sitä, että meillä tulee olemaan kaksi nosteltavaa vaippalaista samaan aikaan, eikä kumpikaan nuku vielä kokonaisia yötä. 
En surkuttele sellaisia asioita etukäteen, mistä ei ole kokemusta.

Tämän huomasin myös ihmisten reaktioissa uutiseen. Rakkaat, lapsettomat ystäväni onnittelivat vilpittömästi ja lämmöllä, kun vanhemmat perheenäidit ja -isät nielaisivat ensin ja sen jälkeen kysyivät: näinkö pian? En minä halua tietää kuinka väsyneitä sitä ollaan ensi syksynä kahden pienen kanssa. Olen vain onnellinen, että perheen lapsiluku täyttynee rivakasti ja saan sitten loppuelämäni viettää ilman vaippavuoria (ennen kun itse tarvitsen jonkinlaisia inkontinenssi-suojia). 

Nykyteknologia on kätevää uutisten levittämisessä. Kun laittaa viestillä vauva-uutiset, ei tartte katsella niitä huokauksia ja kuunnella näinkö pian?-kysymyksiä vierestä. Ihmisillä on aikaa kerätä itsensä ja onnitella kasvotusten ilman huokauksia. Lapsi on aina lahja, mutta eihän kaikki tykkää joululahjoistaankaan, vaan laittaa ne kiertoon kirppareille jo ennen uutta vuotta.

Puss och Kram!

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Kotimamma koronakopissa kotona

Maailma on pysähtynyt. Kaupoista on vessapaperi loppu ja kaikki yli 10 hengen kokoontumiset on määrätty peruutettavaksi. Koronavirus osoittautui vaarallisemmaksi ja herkemmin leviävämmäksi, kun kukaan meistä tavallisista tallaajista osasi vielä vuodenvaihteessa kuvitella. 

Ihmisten, sellaisten tavallisten työssä käyvien tai koulun penkkiä kuluttavien, elämä mullistuu viimeistään tällä viikolla, kun koulut on kiinni ja etätöitä suositellaan kaikille kynnelle kykeneville.
Miten kotiäidin arki muuttuu? No eipä juuri mitenkään.

Olen ollut vauvakaranteenissa viime toukokuusta lähtien. Olen käynyt kylillä vain välttämättömillä asioilla (pääkopan kannalta tai oikeita asioita hoitamassa) ja oppinut delegoimaan ruokakauppa-asioita miehelle, jotta ei tarvitse pakkailla huutokäärylettä mukaan maitopurkin takia. Olen vältellyt ihmisiä, jotta tämä kotimörköys tai vauvakuume ei tarttuisi riskiryhmiin. Pesen käsiä sata kertaa päivässä, koska niissä on aika usein jotakin vauvasta peräisin olevaa eritettä. Ostan vessapaperia aina (kun mahdollista) 32 rullan paketeissa, jotta sitä ei tarvitse joka viikko kantaa muiden ostosten lisäksi kotiin. (Miksi vessapaperia edes pakataan alle 20 rullan paketteihin?) 

Kotoa löytyy aina viikoksi ruokatarvikkeet itselle, vauvalle, miehelle ja jotakin vierasvaraa ihan vain siksi, että asutaan metsässä ja lähimpään kauppaan on pitkä matka. Leivontaviljoja tilaan 1-2 krt vuodessa 25 kg satsin postitse Virtasalmen Viljatuotteelta ja viikko sitten tuli uusi paketti lähipostiin. Hiivaa on aina pakkasessa ja soodaa iso purkki kuiva-ainehyllyssä. Koronakauppailu ei meillä aiheuttanut sen suurempaa hamstraushysteriaa tai erikoisostoksia. 

Media vilisee vinkkejä, miten saat ajan kulumaan kotona ihan kokonaisen päivän mahdollisen karanteenin aikana. Olisin kaivannut noita vinkkilistoja jo viime kesänä, kun hypin pitkin seiniä ja yritin keksiä päälleni jotain järkevää tekemistä vauvan nukkuessa.

Ei ole väliä, miksi ihminen jää kotiin neljän seinän sisälle, mutta hyvää se ei tee. Itse käytin kotia ennen vauvan syntymää lähinnä nukkumapaikkana. Nykyään vietän täällä aikaa noin 23 tuntia vuorokaudessa ja voin kertoa, että totuttelu teki tiukkaa. Ja voi sitä riemua, kun (etä)työt alkoivat ja pääsin ihan kokonaiseksi puoleksi päiväksi perehtymään pois neljän seinän sisältä. Illalla jaksoin olla paljon parempi äiti kotonakin, kun pääkoppa sai oikeaa tekemistä päiväksi.

Otan osaa teidän arkeenne, jotka joudutte nyt elämään minun arkeani tämän poikkeuslain aikana. Viettämään aikaa omien ajatusten kanssa neljän seinän sisässä. Poikkeuslaki, samoin kun vauva-aika kestää vain jonkin aikaa ja sen jälkeen elämä toivottavasti palaa uomiinsa. Tämä lohdutti minua viime kesänä.

Ja toisaalta, kaikkeen tottuu, siis aivan kaikkeen. Hetken päästä huomaa käyttävänsä pyykkikoneen tyhjentämiseen 6 tuntia aikaa, eikä koe sitä ongelmana. Kuluupahan päivä ja on muka jotakin tehty.

Eli ystävät hyvät, ei hätää. Koppiutuminen voi turhauttaa ja lamaannuttaa, mutta se on vain väliaikaista. Arkeen pääsee yllättävän äkkiä takaisin kiinni, kun sen aika joskus koittaa. Ja sitä ennen voi laitella kotona sohvatyynyjä uuteen järjestykseen, pestä toissavuoden jouluverhot (ne ketkä sellaisia harrastaa) pois pyykkikorin pohjalta ja tehdä kaikki muutkin rästiin jääneet kotityöt. On lupa nostaa jalat pöydälle, nukkua vuoden univelat pois ja katsoa sata jaksoa suosikkisarjoja.

Puss och Kram!