Oppia ikä kaikki

Jestas! Nyt on ollut oppimisen kannalta äärimmäisen tehokas viikko. Mistäs sitä oikein aloittaisi? No ensin alkuun pahoittelut, en ole jaksanut kaivaa kapulaa kuvia varten juurikaan esille, joten nyt tulee hyvin tekstipainoitteinen postaus.

Viime torstaina hihkutin arkea. Minusta on ihanaa, että tietyt asiat alkaa sujua rutiinilla, enkä ole navetalla enää niin pallohukkainen. Tämä rutiini tuli testiin, kun alkuviikosta vakityöntekijät olivat molemmat vapaillaan ja minun piti olla se, joka pitää homman kasassa. Ilo huomata, ettei oma reaktio asiaan ollut etukäteenkään sellainen paniikinomainen pakoreitin etsiminen tai hillitön kauhusta lamaantuminen. Ja hyvinhän me pärjättiin! Toki ehkä verkkaisemmalla tahdilla kun piti aina tarkistella, että ihan varmasti kaikki tärkeä on muistettu tehdä. 

Kaunis! Sekä nimeltään, että olemukseltaan

Samalle pientä kutkutusta ja etukäteismietintää aiheuttaneelle aamulle tupsahti myös yllätys -tällä kertaa positiivinen. Sunnuntaina seuraava hieho, Kaunis näytteli merkkejä poikimisesta. Tilasin sellaisen oikein komian ja reippaan vasikan, mitä ei tarvitsisi viikkoja letkuttaa ja hyysätä. Ja Kaunis teki ehkä maailman reippaimman ja komian kokoisen lehmävasikan! Ekasta päivästä lähtien kävi itse tissillä ja eleli varsin tyytyväisenä tuoreen mamman hoiteissa. Ihanaa Kaunis, kiitos tästä!

Tilaus juontaa juurensa Katseen pellolle putkauttamaan vasikkaan, joka ei edelleenkään ole varma riittääkö into kasvaa isoksi sonniksi. Katseen vauvan kanssa olen oppinut letkutuksen, nahana alle pistämisen, ripulilääkityksen ja erilaisten bakteerivaihtoehtojen tyypillisimpiä oireita. Hyödyllisiä oppeja toki, mutta mielellään niitä ei ikinä näkisi elävässä elämässä. 

Viikonloppuna kiusasin Katseen vauvaa, tunnustan. Laitoin korvamerkit ja ensimmäistä kertaa voin sanoa selviytyneeni siitä kunnialla ihan ite! Viimeksi tuli ongelmia laittaa nupoutuksen jäljiltä nukkuvalle vasulle merkkejä, joten omat odotukset eivät olleet kovin korkealla kun lähdin merkkien ja pihtien kanssa kohti karsinaa. Tässä asiassa pienestä ja hentoisesta olemuksesta oli hyötyä, vaikka vaavi silloin olikin taas vähän virkeämpi.

Kotieläimille käytettävät neulat ovat aivan hillittömän kokoisia, pakko myöntää. En varsinaisesti lue itseäni piikkikammoiseksi, vaikka olinkin kelliporukan ainokaisia, joka meinasi vasikan piikityksestä pökrätä Viikissä. Täällä tuo hillitön tarve kääntää katse pois neuloista ja maailman mustuminen on kummasti vähentynyt. Kun kesken lypsyn on pakko käydä tuikkaamassa Karalle oksitosiinia ja homma on mun varassa, niin sittenhän toimitaan. Eikä tee edes pahaa, kun itse tekee. En voisi toimia eläinlääkärin apulaisena katselemassa päivät pitkät nahan alle tuikittavia neulan kärkiä, mutta pystyn kyllä itse tekemään sen. Nurinkurista. 

Kara on täälläkin kovin rakas ruttana. Eli jotenkin erityinen vahdittava. Nimi on todellakin enne. Juoniva jurputtaa lähes päivittäin asemalle menosta ja juoksuttaa Jakea sydämmensä kyllyydestä. (Eilen Juoniva tuli juosten asemalle, kun jäi ainokaiseksi sille puolelle ja pelkäsi kai jäävänsä ihan yksin. Meinasin pudottaa silmät päästäni!) Empivä jää tien tukkeeksi asemalla ja sen ulkopuolella pällistelemään maailmaa. (Hihii, Empivä joutui/pääsi imettäjäksi ja toivottavasti pärjää siellä. Ei tarvisi hetkeen tulla asemalle jumittamaan) Katse katselee maailmaa aina hyvin tarkasti. Helvet harrasti solutusta aika tehokkaasti ennen kun eilen sai kävellä teurasautoon. 

 

Reilu vuosi sitten toinen Kara toimi pääsykoelukukaverinani kotopuolessa

 

Aikaisemmin mainitsin jo Karan kaimasta, nyt jo entisestä Karasta. Kara oli jotenkin silmäpuoli reppana. Se ei nähnyt kunnolla, eikä pärjännyt laitumella yrityksistä huolimatta. Ennen teurasauton tuloa sitä ei hennonnut jättää yksin navettaan möllöttämään kun kaverit olivat ulkona ja kävin sitä ulkoiluttamassa nurmella. Kara oli kuin iso kouluttamaton koira. Se ei ollut tottunut kulkemaan narun päässä, pelkäsi kaikkia ääniä huonon näkönsä takia ja oli siksi arvaamaton. Tykästyin aivan valtavasti tuohon elikkoon ja vietin sen kanssa mielelläni aikaa. Karaa ei voinut jättää yksin ulos tai se sai aivan hillittömän paniikin. Radion kanssa se malttoi syödä hetken aikaa. 

Muutaman päivän tehokkaan ulkoilun ansiosta Karalle alkoi kehittyä lihaksia ja sen verran rohkeutta, että se rupesi olemaan ihan mahdoton pideltävä. Navetasta lähtö tuotti ongelmia ja paluu oli miltei mahdoton. Onneksi auto tuli aika nopealla aikataululla, ennen kun pinna oli kulutettu aivan loppuunsa sen kanssa. Vanhoja kuvia selaillessa on helppo samaistua vanhoihin fiiliksiin, tosin aika kultaa muistoja. Nyt muistan Karan vain ylisuloisena otuksena, mutta oikeasti se alkoi olla melkoisen raskas lopuksi. Viimeisen lenkin jälkeen huokaisin helpotuksesta, kun puoli tuntia matkasta meni siihen, että Kara jökötti paikallaan kun tattiainen eri paikoissa reittiä. Lopun aikaa se kohelsi ihan miten sattuu. Pelästyessään se saattoi sännätä suoraan kohti, kun ei se nähnyt kunnolla. 

Koheltaa koheltaa...

Jälkeenpäin ajateltuna Kara oli valtavan tärkeä otus. Se laittoi minut istumaan viimeiset päivät ennen pääsykokeita kirjan kanssa pellon laitaan seuraksi. Sen kanssa sain arvokasta eläintenkäsittelykokeumusta, mitä ei minkään ponin kanssa saa. Poni tuntui Karan jälkeen naurettavan helpolta hoidettavalta, vaikka aikaisemmin pidin sitä vähän omapäisenä. Kara oli tykkäämisen arvoinen eläin kaikin puolin.

Tämä nykyinen Kara-kaveri tuo elävästi mieleeni kaimansa. Kara tuli joku päivä peruuttamalla asemalle ja muita kommelluksia. Nyt sitä on tarvinnut vain kytätä maidon kanssa. Ilman oksitosiinipistoksia on pärjätty jo monta päivää, mutta edelleen täytyy muistaa tarkistaa, että sitä maitoa oikeasti alkaa virrata. 

Nyt on puut ojossa, yksi kerrallaan laadottuna ;)

Torpalla on myös tapahtunut tällä välin. Sain liiterin siivoukseen ja juhannuspuiden pilkkomiseen avuksi kaksi valtavan hyvää työmiestä. Suuri kiitos avusta! Tiedättehän lapsilla sen Minä itte!-kauden? Multa tuo aikakausi ei ole koskaan päättynyt. Pärjään ja pystyn ja saan tehtyä, ehkä vähän hitaammin nutaamalla, mutta onnistuu kyllä! Jälkikäteen mietittynä, en todellakaan olisi saanut tuota urakkaa tehtyä itekseni tämän viikon aikana. Nyt meni muutama tunti ja pihaa tuli raivattua muutenkin kuin vain liiterin osalta.

Osumatarkkuuden perusteella hommaan olisi mennyt arviolta 1 kk xD Hei tossa oli sit oikeesti iso oksa alempana... seliseli

On tässä muutakin ehditty puuhailla, naminamikakku hyytyy vielä kylmässä. Tottakai minunkin pitää kokeilla hittireseptiä, kun kaikki muutkin. Apteekissa antoivat valmiiksi tulostetun reseptinkin mukaan, kun niin paljon ovat myyneet salmiakki-mikseriä tuota kakkua varten viimekuukausina. 

Satumetsässa monenvillaista ja -karvaista asukkia

Eilen isäntä piti paimenkoirakoulutusta illalla. Pääsin itse kokeilemaan harjoitustilanteessa kuvan pikkuhiehon ja muutaman sen kaverin paimennusta Lekon avulla. Minulla riittää oppimista, mutta mitä muuta voi odottaa kun ensikosketukseni paimenkoiraan olen saanut kuukausi sitten. Oli valtavan opettavasta seurata myös muiden harjoittelua koiran kanssa. Siinä oppi hyvin näkemään niitä paikkoja, missä pitää itse reagoida ja miten lauma toimii kun saa koiraan oikeanlaisen paineen. Paimenkoira on melkoinen aarre. Ja sitä työinnon määrää! Koira ei tunne vapaapäiviä tai kelloa. Leko kysyi koko ajan: Mihin seuraavaksi? Minusta taitaa tulla koiraihminen tämän kesän aikana, vaikka sitä ei minusta ihan äkkiä uskoisi. 

Tämä koivikko on tämän minun 200 metrin työmatkan varrella. Siitä on lukuisia kuvia olemassa. On aamukuvia neljän aikaan, aamupäiväkuvia, kuvia lampailla, ilman lampaita, hiehoilla, hiehoilla ja lampailla, ihan vaan kuvia. Koivumetsässä on jotain, mikä kiehtoo. Nuoret valkeat rungot ja lehtimetsän perinteinen kasvusto miellyttää silmää. Metsämansikka kukkii antaumuksella tuolla saniaisten takana. 

Näkymä eteisen akkunasta. Hyttyshätistin saa toimittaa myös vihekasvin virkaa

Torppa alkaa olla saunan siivousta vaille valmis juhannukseen. Saan viettää jussin tänä vuonna parhaassa seurassa rauhassa aloillaan, iloa! Iloitsen verkkaisesta vapaa-aamusta, mielettömästä työviikosta ja kesästä.

Puss och Kram!