Huhhuh!

Melkoinen päivä takana! Toisinaan ei voi kun ihmetellä miten kovasti tulee touhotettua kaikennäköistä saamatta oikein mitään näkyvää aikaiseksi. Aloitetaan navetta-asioilla. On jännittävää huomata miten ihan pienetkin muutokset työrutiineissa, kuten eri työpari lypsyllä, vaatii oman totuttelunsa ja tuntosarvet eri tavalla pystyyn. On valtavan mielenkiintoista oppia vierestä erilaisia työtapoja eri ihmisten kanssa. Joku voisi ahdistua sydänjuuriaan myöten erilaisista toimintatavoista ja ristikkäisitä ohjeista -en minä. Katso ja opi, muista ja etsi oma luonteva tapa toimia. Tällä asenteella koitan pärjäillä eteenpäin. 

Mammat laiduntaa, olisihan sitä toki voinut mennä kameran kanssa laitumen viereen alkuviikostakin kun siellä oli vielä paljon makoista syötävää.

Tänään iltalypsyn jälkeen vanha tuttu komia hieho Katse oli järjestänyt pikkuyllätyksen pellolle. Odottelimme Katseen poikivan vasta hiukan myöhemmin, mutta kuinkas sitten kävikään. Potra sonnipoika päätti tulla ihan juuri tänään haistelemaan maailman menoa. Katse oli reilu viikko sitten jo opettelemassa lypsyasemalle kulkua muun porukan mukana ja ihastuin kyllä jo silloin. Katse on nimensä mukaisesti kova katselemaan ja katseella tutkimaan asioita. Se aiheutti toisinaan tuskastuttavan pitkiä ikkunasta tuijotteluja keskellä kulkuväyliä ja asemaa jaksettiin tuijottaa antaumuksella monena päivänä, ennen kun jalat saatiin käyntiin eteenpäin. Niinhän se menee, ettei niitä helppoja lapsia muisteta, mutta niistä hieman haasteellisistä tulee eri tavalla rakkaita. 

Kotimatka navettaan sai mielenkiintoisia käänteitä, kun Katse aina välillä unohti seurailla vaavia ja katosi juoruamaan muiden mammojen kanssa kylmäpihaton laidalle samalla mättäen suun täydeltä apetta. Lopulta retkeily saatiin onnellisesti päätökseen ja tuore mamma pääsi vaavin kanssa huilaamaan rankan päivän päätteeksi.  

Minä ja suuri suuni. Taisin eilen sanoa ääneen, että odotan innolla tuttuja hiehoja lypsylle. Olivat niin komiasti opettelemassa ja tottuivat tosi hyvin asemalla oloon ja utareen hipeltämiseen. Huomenna aamulypsyllä selviää miten tositoimissa käyttäydytään.  Katse, olisit ihan vähän vielä voinut kasvatella poikaa. Lihapuolella eivät olisi syntymäpainosta kovin innoissaan, mutta onneksi oli helppo poikiminen ensikolle.

Mulla ei taida olla Katseesta ainoatakaan kuvaa, eikä tänään joutanut räpeltämään kameran kanssa. Koitan muistaa korjata puutteen lähipäivinä. 

Tässä parina päivänä kun olen siirrellyt Karaa poikimakarsinasta lypsylle, olen muistellut pääsykoelukukaveriani, nyt jo edesmennyttä kaimaa. Tässä joku päivä kun on aikaa uppoutua nostalgiavirran syövereihin ajattelin kaivella kaikki ihanat vanhat lehmämuistot vuosien takaa. Lapsen muisti on jännittävä. Pystyn edelleen kertomaan karsinajärjestyksiä naapurin navetolta sieltä lehmäilyjeni alkuvuodelta. Se oli R-vuosi, eli 2002? Rölli on ollut ensimmäinen nimeämäni vasikka ja ensimmäinen joka naapurista lähti välitysvasikkana pariviikkoisena etiäpäin. Siitä vasikasta ei siis juuri jäänyt muistoja nimeä enempää. En ole koskaan pitänyt itseäni maatalousplikkana, mutta tosiaan. Lehmut ovat olleet osa eloani yli puolen ikääni, kauemman kun konit. Tästä aiheesta ehkä lisää jossain välissä, kun saan kaiveltua vanhoja kuviakin arkistojen syövereistä. 

Tänään kävin fillaroimassa. Päälle tekee valtavan hyvää lähteä liikenteeseen ja kroppa huutaa tylsyyttä navettojen välillä. Kauhulla odotan Viikkiin paluuta syksyllä. Tulen hyppimään pari ekaa viikkoa seinille ennen kun taas totun, ettei koko ajan voi tehä jotain. Matkalta löytyy tuttuja kavereita. Hiehopoppoo naatiskelee kesästä.

Lenkin varrelle jäi myös lajissaan jo harvinaiseksi käynyt kyläkauppa. Kauppa muutamalla sortilla ja perinteisellä palvelutiskillä. Ostosretken päätuottetta jäätelöä löytyi useampaa sorttia. Saa lenkkeillä monta kertaa kesän mittaan jaatelolle ison tien varteen ennen kun saa kaikki maut testattua. Hyvä vaan, aina löytyy läheltä kohde mihin polkasta tylsänä hetkenä. Ja jos aikaa ja virtaa on hieman enemmän, mikään ei estä lähteä kylälle parinkymmenen kilometrin päähän. Siellä tuli viikko sitten pyörähdettyä ja täytyy myöntää, että vanha tie on oikein mukava fillarireitti. En enää jaksanut muistaa kuinka kätevä vekotin tuo polkupyörä on. Mitä mä teenkään ajokortilla, kun pyörällä pääsee. 

Ommom!

Saanko esitellä uuden ruoka-ainesuosikkini: Nokkonen. Tein ekaa kertaa nokkosmuhennosta ja oi että tuli hyvää. Minä joka en syö pinaattia kuin lättyinä, makustelen hyvällä ruokahalulla nokkosmuhennosta. Vaikka ulkomuoto ja käyttötapa ovat samanlaiset, nokkonen on maultaan miedompi. Sanovat, että olisi terveystuote. Aivan varmasti, kun höystää muhennoksen tinkimaidolla, missä on kermat vielä tallella ja nokareella voita. Namnam!

Toinen puolivahingossa syntynyt herkku nokkosesta oli nokkostee. En ollut ennen hoksannut keittää teetä nokkosen lehdistä, mutta maultaan oikein oiva litku. En taida hankkia tälle kesälle lainkaan kaupan teetä, vastaavaa saa torpan pihasta ihan tuoreena. Vierailijoille pikkuvinkki, omat mustat teet mukaan jos ei yrttisotkut maita ;) Täältä ei onneksi raaka-aine lopu kesken, vaikka saisinkin tuon pihalla vallitsevan viidakon raivattua viikonlopun aikana. 

Nautin valtavasti, kun saan hakea raaka-aineet omalta pihalta milloin mihinkin keitoksiin. Toki oman henkikullan kannalta on paree pysytellä tutuissa kasveissa. Valikoima ei siis tule olemaan kovin kattava, mutta kai sitä voikukkaakin voi johinkin hyödyntää ;)

Huomenna saa raparperituoremehua

Tänään tällainen tekstivuodatuspostaus. Tämä blogi rupeaa valumaan ruokablogin puolelle, mutta älkäämme antako sen häiritä. Kyllä näitä lehmäjuttuja riittää ihan koko kesän ajan. Ei näihin eläimiin voi kyllästyä <3 

Puss och Kram!