keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Muisteluja, fiilistelyjä, uuden vuoden käynnistelyä


Minun oli tarkoitus koota ihan heti rajoittelun päätyttyä tänne viimeiset kuvakollaasit kesältä. Kaksi viikkoa on vierähätänyt viimeisestä iltalypsystä. Tänään oli pakko pysähtyä lenkkipolun varrella juttelemaan Viikin koetilan hiehoille, koska pienoiset vieroitusoireet kaihertaa karjakon alkua viikonloppujen siedätyshoidoista huolimatta.

Nyt annan tilaa fiilistelylle. Kuvia viimeisiltä työpäiviltä, matkalta, Viikistä.






Mammat matkalla laitumelle. Viimeisen typäivän kunniaksi lykkäsi oikein komian kelin



Ommom!



Tässä on tavoitetta kerrakseen. Tämä neiti on MMM jo vajaan viikon vanhasta lähtien. Itse käyn kouluja vähintään vielä neljä vuotta ollakseni Maatalous-Metsätieteiden Maisteri




Voi rakkauspakkaukset! Hopean ja Kesä-Heinän pojat ovat jotain suunnattoman suloista. Melkoisia miehen alkuja ja kovia pusuttelemaan.







 
Kukkuu!








Mahtipaimenkoira Leko!

Leko ilahdutti viimeisen työviikon eloamme navettakoiran virkaa hoitaen. Ja hyvin hoitikin! Intoa ja yritystä riitti ja mammat saatiin mihin pitikin.




Toisinaan iskee väsy pienelle. Mikäs sen parempi paikka köllöttää kuin kahvin tuoksussa toimiston lattialla?









Ennen kotiinlähtöä oli sadonkorjuun aika. Huomatkaa erityisen hyvin onnistunut valokuvaus. Joku voisi väittää, ettei nuo porkkanat olleet ihan täysimittaisia, mutta eipä se makua haitannut. Hyvää oli niin kauan kuin oman maan herkkuja riitti.





Tulipa sitä pyöräytettyä vielä kaakkukin kesän antimista. Mansikka-punaherukka-vanilja-hyydykekakku. Voin suositella yhdistelmää. Herukasta tulee kovalla tempolla yksi suosikkimarjoista, kun vain löyttää maittavimmat käyttökohteet.








Viimeisenä päivänä nostettiin kissa pöydälle ja kruunattiin kesä kaffella. Aivan valtava kiitos tilanväelle ja työkavereille kuluneesta kesästä!



Kotimatkalla








Tästä se taas lähtee, opiskelijaelämä! Tärkeimmät varustautumiset uuteen vuoteen, eli haalarit kuosiin. Muistot koiruuksista kulkevat aina mukana Helsingin illoissa, koitan kantaa ne kunnialla.




Ensiapua lehmäkaipuuseen. Uljaat lihanaudat ihmettelevät herneen palkoja. Oli todella jännittävää herkkua, eikä tainnut lopulta kelvata kuin Kastanjalle. Tumma kaverikin lähinnä vain kuolasi ja tuhisi palkojen päälle. Etualalla pällistelevä Virpi ei varsinaisesti liity tuohon termiin lihanauta. Hän on ehta kyyttö ja oikein suloinen sellainen. Lihakkuus ja maitotuotos ovat toisarvoisia kun vaakakupissa painaa söpöys. 



Tämän päivän kaupunkiähkyn pelasti Viikin koetilan lehmät ja hiehot. Tällainen kaupunkimaisema passaa oikein hyvin maalaisjuntillekkin. Taustalla siintää kaupan kyltit ja liikenteen melu kohisee korviin. Tilanteen pelastaa lehmät.





Viimeinen fiilistelykuva harjoittelutilalta. Aamu-usvan rippeet navetan kupeesta. Kuvaan livahti myös fotobomberi täydentämään kokonaisuutta.

Harjoittelukesä on töiden osalta ohi ja muistot lämmittävät mieltä vielä pitkään. Kirjallisia töitä on vielä jäljellä, tilatutkielman lopullinen versio odottaa vielä muotoutumistaan. Uusi lukuvuosi on pyörähtänyt käyntiin iloineen ja haasteineen. Nokka rohkeasti kohti tulevaa ja eiköhän tännekin jotain elostani vielä päädy. Ehkä sen verran saatoin jäädä jumiin tähän julkiseen kirjoitteluun.

Puss och Kram!

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kuvailuja


Tilatutkielman väkertäminen on havahduttanut muidenkin muistojen taltiointiin tällä viikolla. Luvassa siis muutimia otoksia viikon varrelta.


Näyttääkö tutulta turpavärkiltä?

Mansikista on tullut jo iso tyttö. Viime kuulumisten jälkeen Mansikki on joutunut luopumaan mamman hellästä hoivasta, kun ikääkin on jo reilusti yli 3 kk. Nykyään pärjäillään ihan isojen rehuilla ja vedellä. Jotkut tavat, kuten turvan tunkeminen kameraan on jäänyt, mutta enää ei yritetä syödä kameran pitelijää elävältä. 

Malva, ehkä suloisimman värinen Ay ikinä. Perinyt mammaltansa Kielolta hurmaavat laikut.

Omom, Malta löysi tarhan laidalta oikein mahtiherkkuja




Hopean sonnivaavi on reipastunut oikein komiaksi pojaksi. Pojan asennoituminen elämään on vahvasti "puuhun vaikka pylly edellä" ja tätä hän sovelsi jo syntymähetkellä. Onneksi väärin päin syntynyt vaavi saatiin nopeasti pihalle ja hengittämisen alkuun ajoissa. Pienen kröhän ja maitojen kanssa sähläämisestä huolimatta vaikuttaa olevan ihan lupaava sonnin alku. Ainoa vaan, ettei hän ole ikinä älynnyt mammojen ideaa karsinoissa. Maito joudutaan edelleen kantamaan tuttiämpärillä, vaikka vieressä olisi mammallinen maitoa tarjolla. Poika on sisäistänyt vähän turhankin hyvin jalostetun eläimen taipumuksen tottua utareen sijaan kumituttiin juoman lähteenä. 



No nyt on taiteellista, Jake reppana havahtui päikkäreiltä kun aloin sählätä kameran kanssa.


Lets go ladyt! Kohta mennään taas kohti vihreitä laitumia, kirjaimellisesti.

Lähempi tarkastelu paljastaa, ettei mamman alut ole ainoita reissuun lähtijöitä. Tunnelma katossa molemmissa looseissa



Saanko esitellä vakituisen mökkivieraani? Lämpöisinä päivinä varpaissa vilisee joka kerta kun astuu terassille. Tällä kertaa ehdin napata kuvan. 



Reilu viikko takaperin tein radikaalin muutoksen jokapäiväisiin rutiineihini. Kävelin mökkitien navetan jälkeen kotiin tien oikeaa laitaa pitkin vasemman laidan sijaan. Kokemus oli valtavan maailmaa avartava. Oikealla laidalla kasvaa aivan erinäköisiä kasveja ja renkaiden kuvioinnit erottuvat sillä puolella selkeämmin, kun vesilätäköiden kraatterit puuttuvat. Tämä yhden avartavan kokemuksen jälkeen olen taas kulkenut vaistomaisesti kahdesti päivässä vasenta laitaa kotiin. Miten niin jumiutunut omiin pikkukuvioihini ;)

 

Kellilikka traktoriostoksilla. Värin valinta tuotti päänvaivaa



Tämän päivän Hetki suurella Hoolla navetalta on pakko jakaa, vaikka en valitettavasti saanut tilanteesta kuvaa. Ensin hieman taustatietoa: Umpilehmiä on nyt kesä pidetty kylmäpihatossa ja käytetty tyhjennyslypsyillä navetan puolella. Pihan läpi mammat kipittää yleensä ihan nätisti aitauksesta toiseen koiran ohjaamina. Tämän kertainen kolmikko innostui seikkailemaan jo maanantaina pitkin pihoja kun olisi pitänyt palata olkiruokapöydän ääreen kylmään. Tänään mammat nostivat seikkailut kolmanteen potenssiin. Ensin hiippailtiin karkuun sorkkahoidolta yhden jäädessä huutamaan kavereiden perään sorkkahoitotelineeseen. 

Kun kaikkien kynnet oli leikattu ja aika palata kylmään, päättivät mamma käyttää erittäin tehokasta joukkohysterian lietsomiskeinoa: hajaantumista. Jake reppana ei ehtinyt millään kaikkien kolmen perään samaan aikaan. Yksi välituloksista oli Hetki. Ay-mamma päätti puikahtaa navettaan sisälle ihmisten kulkuovesta suoraan toimistokäytävälle. Sieltä mukaan tarttui suullinen herkullisia semmarin hanskoja. Ay-mamma kurkkimassa toimistokäytävän liukuovesta navetan puolelle suu täynnä vihreitä kumihanskoja. Siinä Hetki, joka ikuistui verkkokalvoille porttien sulkemisten, suukun tyhjentämisen ja pakoreittien eliminoimisen välillä. Onneksi tilanne oli sen verran nopeatempoinen, että pitkävartisen kumihanskat saatiin kokonaisina, vaikkakin ehkä kuolaisina pois mamman suusta. Se tästä vielä olisi puuttunut, että matami olisi ehtinyt syödä ne ja vatsa mennyt sekaisin. 

Loppu hyvin kaikki hyvin. Kaikki mammat saatiin yksi kerrallaan kyörättyä aitaukseen. Tulipa siinä lenkkiä kerrakseen sekä mammoille, jakelle, harjurille, että isännällekin. Samalla tuli opittua, ettei lehmä aina toimi laumassa. Se osaa tarpeen tullen hylätä kaverinsa ja etsiä omat reittinsä paremman appeen äärelle. Reitit ovat toisinaan hyvinkin luovia pikku välipaloineen. 





Loppuun pakollinen kukkakuva. Valitettavasti kuva vääristää kamalasti väriä. Oikeasti nuo on hehkuvan viinipunaisia, sellaisia Mian punaisia, tiedättehän. 

Puss och Kram!

lauantai 1. elokuuta 2015

Elokuun ensisäteet



Viime päivinä mielessäni on hautunut unelma: Lisää tunteja vuorokauteen. Ihan vaikka vaan pari unta varten takaamaan aruinkoa päiviin ja sitten kirjoittamiseen. En ole joutanut pitämään päiväkirjojani ajan tasalla. En niitä paperisia, saati tätä julkista versiota. Tilatutkielmalle on irronnut puolituntisia sieltä täältä, muuten olenkin taas onnistunut aikatauluttamaan päiväni täyteen. Tämä alkaa tuntua pelottavan tutulta. Viikkiarki alkaa reilun parin viikon päästä. Toivottavasti viime vuodesta olisi otettu opiksi ja sana "ei" olisi hieman useammin käytössä.

Verenpunainen taivas aamulla tiesi sadetta päivään. Täydellinen sateenkaari navetan takan kruunasi komeuden



Viimeisiin pariin viikkon on mahtunut monenlaista opintoretkeilyä. Saipa likka opetella raktorin käsittelyäkin. Ihan kahrella eri värisellä koneella samalle viikolle. Täytyy vaan todeta, että kyllähän se kone kulkee eteen ja taakse, mutta annas olla kun pitäisi tehdä jotain järkeävää. Voi olla, että ehtii mammat väsähtää nälkäänsä ennen kun mun vauhdilla saadaan appeet keiteltyä kasaan. Hiljaa hyvä tulee ja täytyyhän sitä olla tavoitetta tulevaankin. Viimeistään ensi kesänä olisi tarkoitus päästä opettelemaan konehommia kaikessa rauhassa. Tänä kesänä olen saanut hioa tissisilmää ja luoda rutiinia eläinten käsittelyyn. 

Samaisella raktoriretkellä pääsin ihmettelemään robottinaveton toimintaa. Äärimmäisen avartavaa päästä tuoreeltaan kahdelle eri tilalle seuraamaan arkea. Erityisesti lypsyrobotissa riittää pällisteltävää. Sellaisen kanssa en ennen ollutkaan päässyt kosketusetäisyydelle. Pitkästä aikaa sain muistutella mieleen myös isojen vasikoiden juottokuvioita. Tämän kesän aikana olen niin tottunut imettäjäemoihin, että tuntuu ihan käsittämättömältä kantaa koneella lypsettyä maitoa vasikalle. 

Viikkiläisten opiskelijakolleekoiden vierailu tilalla muistutti, että oikeasti harjoittelutilalla tehdään monet asiat hieman valtavirrasta poiketen. Näin loppukesästä tuntuu ihan valtavalta rikkaudelta, että saan seurata tätä arkea milkei neljä kuukautta. Täältä saan valtavasti eväitä ja vaihtoehtoisia toimintamalleja tulevaisuuteen. Samalla minulle on avartunut mitä tarkoittaa Luomu käytännössä ja miten imettäjätemot oikeasti toimii osana lypsykarjatilan arkea. Nämä olivat ne asiat, mihin halusin vastauksia kesältä. Valtavana plussana on tullut paimenkoirien käyttö tilan arjessa. Hain lehmiä robotille laitumelta ja välittömästi tuli mieleen, että missä koira. "Jake oikea, taakse!" Vaikka omat koiranohjaustaitoni eivät ole edelleenkään kummoiset, siemen paimenkoiran kanssa työskentelyyn on istutettu tänä kesänä.


Huomaan että alan henkisesti muuttaa itseäni jo pois harjoittelumantereelta. Katselen tavaroita ja mietin missä muuttokuormassa mitäkin kuljetan ja mille puolelle Suomea. Samalla tulee haikeus. En näe Katseen vaavin muuttoa sonnikasvattomolle, en ehdi tutustua Hellevin, Juonivan tai muiden juuri umpeen menneiden vasikoihin. Lypsymontulla ehdin nähdä vain ensimetrit uusien ensikoiden lypsyurista. Mielenkiinnolla odotan ehtiiko Kinski ja Kesä-Heinä tottua lypsyyn niin, että se jalka pysyisi nätisti alhaalla tässä parissa viikossa. Kesä-Kukan poikimistakaan en ehdi nähdä. Kesä-Kukka oli niitä ensimmäisiä eläimiä ketä opin tunnistamaan hiehopihatossa. Ostoeläin, joka oli aina tunkemassa päätä syliin ja maistamassa hihaa. Lempeä ja aavistuksen rasittava käsiteltävä.



Herneet kasvaa komiasti


 Ennen lähtöä on aika nauttia täysillä luonnon antimista. Kasvimaa antaa parasta satoaan ihan kohta. Ensimmäiset oman maan pikkuruiset perunat keitin eilen ja samalla keräsin herneitä salaatin sekaan. Muutama porkkana on oikeasti ihan porkkanan näköinen, joten ainakin maistiaisia on luvassa ennen lähtöä. Viinimarjat kypsyvät hitaasti, mutta varmasti. Takapihalta aukeava metsä notkuu mustikkaa, luomumansikkaretki antoi sangollisen hillomansikkaa.




Sain tällä viikolla kortin, jossa listattiin tärkeitä tehtäviä asioita. Tärkeimpänä mainittiin rakastaminen. Miun salaattietanat osaavat sen asian. Rakasta & rakasta lisää.


Puss och Kram! 

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Pitkästä aikaa :)


Taas on aikaa vierähtänyt viime kertaisesta blogi-avautumisesta. Tässä välillä jo ehdin aloittaa tilatutkielman teon tehokkaalla (?) suunnittelulla, joten nyt on lupa vähän tarinoida tännekin. Olen myös ehtinyt sählätä navetalla oikein urakalla ja hiukan reissailla maailmalla. Tänään starttaa viimeinen kuukausi harjoittelumantereella, sen jälkeen kutsuu koulun penkki taas tätäkin likkaa. Tällä kertaa luvassa kuvapainoitteinen postaus hiukan vähemmillä höpinöillä.



Mammat laitumella

Toisinaan voi saada laumallisen nautoja syvän hämmennyksen valtaan pyöräilemällä sellaisia reittejä, missä yleensä ei kovin suurta liikennettä ole. Pikkutiet ja mettäpolut ovat ehkä parhautta jalan ja pyörällä. Ponilla kun pääsisi, olisi ehkä täydellisyyttä.
 

Uunituore vaavi Ica-mammat hellässä hoidossa

Icakin päätti poksahtaa huolellisen hauduttelun päätteeksi. Vaavi on kuvassa ehkä 10 min ikäinen, nyt jo reilun viikon vanha. Tämän komian sonnipojan jälkeen onkin ehtinyt syntyä taas neljä uutta vasua ja lisää on tulossa lähipäivinä, ellei kaikki muutkin vanhat mammat noudata Ican esimerkkiä ja hauduttele yliajalle.


Humala uhkasi vallata lypsymontun

Oli pakko saada kuva hurmaavasta kasvihuoneesta lypsymontun perältä, mikä on hämmentänyt lahmiä koko kesän. Nyt kun se riivittiin ilmanvaihdon takia pois, oli vielä hämmentävämpää kun ikkunasta näki taas ulos. Aina kaikki uusi on jännittävää. Onneksi seinä ei enää hohda puhtautta, sekin oli hirvittävän jännittävää alkukesästä seinien pesun jälkeen. Kuva on siis siltä kohtaa, mistä mammojen pitäisi kävellä lypsyn jälkeen kotionsa omalle osastolle. "Katse eteenpäin" kuuluu  monesti melko pontevasti tästä suusta kun Katse jää nutaamaan kyseiseen kaarteeseen milloin mitäkin asiaa ihmettelemään.


Arvon naapuri, mettälehmä (eli perinnebiotooppihieho)

Hiehot siistivät perinnemaisemaa tilan ympäriltä. Jokusen viikon viihtyivät myös mökkinaapureina. 
 

Mansikkaa ja valkoapilan kukkaa

Hiukan saattoi matkaeväiden napsimisen lomassa laulattaa, kun metsätien varrelta löytyi mansikkaa ja valkoapilan kukkaa oikein läjäpäin. Ehkä maailman paras metsämansikkapaikka löytyy peltotien varrelta ihan läheltä torppaa. Muutama ilta on tullut kykittyä ojan pientareilla tyhjentämässä puskia. Nam, marjakausi on ehkä parhautta. Myös kourallinen mustikoita iltapalan painikkeeksi löytyi tuosta takapihan kuusimetsästä. Kai ne loputkin pian kypsyy, sitä odotellessa.



Iltapalaa, nam!
Kokeilin aamupuuroksi tänään sitä perinteistä viikki-puuroania: Veteen tehtyä mikrokaurapuuroa. Jestas että oli tympeän makuista kun on koko kesän haudutellut puuronsa tinkimaitoon. Täytyy alkaa vieroa itseään maitoherkuista tai paluusta arkeen tulee entistä kovempi koitos.


Mikäs se sieltä pilkistaa?

Katsokaa, ihan oikea peruna! Ehkä ei ihan vielä ole sadonkorjuun aika. Ilmoittelen sitten kun tuon suursadon saa nostaa, siihen taitaa tarvita hillittömän määrän apukäsiä. 


Puss och Kram!

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Messuiluja ja kesäkuntoilua


Näyttää uhkaavasti siltä, että tämän kirjoittelun kanssa käy ihan niin kuin pelkäsin alkukesästä. Jaksoin päivitellä pari kertaa viikossa ekat kuukaudet, mutta nyt tämä uhkaa jäädä vallan. Arjessa ei enää tule päivittäin sellaisia kutkuttavan jännittäviä sattumuksia joka päivälle, jotka pitäisi heti kohta jakaa maailmalle. Maalaiselo on oikeastaan melkoista rutiinin pyörittämistä ja kasaantuvan katastrofin hallintaa. Tänäkin vuonna keli on asettanut ekstrahaasteita rehujen tekoon ympäri maata, heinäkuustakaan ei näytä tulevan sen parempaa viljojen kannalta ja syksyn satoja ei taida uskaltaa vielä edes ajatella.


Messumateriaaleja, suurin osa jo kahlattu läpi ja mielenkiintoisimmat jutut luettu


Viikonloppu vierähti maatalousnäyttelyissä. Sieltä mukaan tarttui valtavasti hyvää mieltä, tuttujen kuulumisia, kuvan kasan verran luettavaa, uutta ajankohtaistakin tietoa ja melkein kärähtäneet olkapäät. Säät hellivät kerrankin ja meinasi ihan tulla jopa lämmin tälle kesälle. Messuilta vierähti leppoisasti opiskelutovereiden seurassa ja Viikki-ikävä lievittyi taas hetkeksi. Ei täältä oikeastaan ole kiire mihinkään. Vielä on kesää jäljellä ja valtavan hyvä niin! Jos vaikka ehtisi Icakin poikia ennen kun lähden. Eihän sitä vaavia toki ole haudottu nyt kuin viikko yliajalle, mutta kuitenkin... 


Sunnuntaina messujen päätteeksi virtaa jäi jotenkin ylenmäärin. Päätin lähteä vähän fillaroimaan ja etsimään uusia reittejä. Sää oli mitä mainioin ja aikaa oli käyttää matkan varrella kaikkien mahdollisten muistomerkkien tiirailuun. Pääsimpä oikein taidenäyttelyynkin kun sattui olemaan auki reitin varrella. Pienen (vähän liian pienen) tuumaustauon jälkeen päätinkin vähän fiksata paluureittiä uuteen uskoon ja ihan vähän tehdä lisälenkkiä. Olisi ehkä ollut hyvä idea tarkistaa mm kartan mittakaava ennen päätöstä, mutta eipä sitä aina kaikkea huomaa. Tulikin sitten 15 km lisää matkaa lenkkiin, mutta hakuna matata. Keli helli koko matkan ja kotiin asti päästiin hieman ajateltua myöhemmin. Eipä tarvinnut illalle kehitellä mitään ohjelmaa. Sai kaatua sänkyyn ja toivoa että jalat kantaa aamulypsyllä. (eikä ees ollu lihakset jumissa aamulla)




Muutenkin kesä on mennyt oikein tehokkaan kuntoilun parissa. Minua ei saa edes voimaperäisellä lahjonnalla kuntosalille, mutta tämä kuntotreeni on oikeinkin mielekäs. Käsivarsiin on alkanut muodostua sellaisia jännittäväisiä asioita, kun lihaksia. Lypsinten kiinnitys käy kuntotreenistä kun toistoja vain tulee riittävästi. n 100 toistoa päivässä keskimäärin 5xviikossa, ei paha ohjelma. Lisäksi vähän kolailua ja lapiointia kylkeen. Parasta on se, että touhussa on joku pointti. Kuntoilu kuntoilun takia ei ole mun juttu, mutta eläinten hyvinvointiin yhdistettynä työssä on merkitystä ja hyötyä monella tasolla. 




Salaattia, nam!

Olen ihan vallan unohtanut uutisoida kasvimaasta. Olen nyt jo pari viikkoa käynyt harventamassa salaattirivejä lautaselle. Nyt sieltä alkaa saamaan jo ihan kunnon kokoisia lehtiä. Perunan varret kasvaa jo polven korkuisina, kuva on vanha. Jokainen istutettu peruna on itänyt komiasti ja lykkää vartta. Tottakai viljelijän pitää tietää montako perunaa maahan on lykätty. Toiset puhuisi kiloista, minä suurviljelijänä kappalemääristä. Iloitsen kasvimaan antimista ja odotan malttamattomana marjasatoa. Viinimarjat kasvavat kokoa, mutta eivät vielä punastele, mustikat on myöhässä niin kuin kaikki tänä vuonna. Herne kukkii, ne kaikki kolme vartta mitkä suostuivat tuolta maasta kasvamaan. Ilmeisesti kylvövaot olisi sittenkin pitänyt laaseroida suoriksi. Tillit kyllä kasvaa ja jos lakkaisin unohtamasta niiden olemassa olon ja pomppimasta niiden päällä saisin ehkä jopa perunankeittoveteen tilliä kun potut ovat nostokuntoisia. 


Pakko mainita jälleen kerran, tekee valtavan hyvää elellä kesä niin, että päivisin ruoka-aikaan on sopivasti aikaa kokkailla kaikessa rauhassa. Tulee tehtyä kaikenlaisia kokeiluja, joista suurin osa on onnistunut valtavan hyvin. Namnam, kyllä tästä likasta vielä keittiökelpoinen tulee tämän kesän aikana. 


Josko vaikka kuvia ensi postaukseen? Saa nähdä. On taas kuvailut jäänyt taka-alalle. Huomasin, että messuiltakin olin ottanut vain yhden ainoan räpsyn. Aikaisempina vuosina on tullut notkuttua kameran kanssa aina jossain eläinkehän laidalla. Tänä vuonna kävelin hevoskehän vierestä lähinnä vain eksymisen seurauksena ja lehmäkehän laidallakin oli niin tuskainen auringon räkitys, ettei siellä tullut montaa kehää katseltua. Lähinnä haastettiin ständien pitäjiä kyselemällä joko ihan typeriä tai niin vaikeita ettei aina saatu edes vastauksia. Oli kieltämättä aintoisaa ja opettavaista. Messut ovat siitä hyviä, että aina niistä löytää uusia puolia. Sitten kun kotieläinpuolen asiat osaa täydellisesti, voi laajentaa konepuolelle. Sitä päivää odotellessa.


Puss och Kram!

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kesä!


Vihdoin se on täällä, kunnon kesä auringon paisteineen ja kesäisine hentoine sadekuuroineen. Parin hellepäivän jälkeen alan taas kaivata syksyn viileitä kurakelejä ja yöpakkasia, mutta nautitaan tämä hetki kun tämä on taas uutta ja ihanaa.

Viime päivityksestä on jälleen vierähtänyt toki. Tällä kertaa syy on hyvin yksinkertainen. Joka kerta kun alan kirjoittaa jotain, päässä pyörähtää kello käyntiin: Kuinka paljon saisin käytetyssä ajassa ja näpytyksen määrässä tilatutkielmaani eteenpäin, jos käyttäisin resurssini siihen, enkä "joutavanaikaiseen" höpöttelyyn. Ratkaisukin on hyvin simppeli: En avaa konetta lainkaan kirjoitustarkoituksessa, joten ei tarvitse kellottaa aikaa. Tosi kätevää...


Todella tehokasta työn tekoa viikonlopulta. Erkonomia 6/5


Huomaan, että Viikki alkaa jo poltella. Kirjalliset työt ja syksyn ohjelmat, lukukausi-ilmoittautumiset yms. ovat mielen päällä sellaisina pikkuriikkisinä kummituksina. Niillä ei ole vielä kiire, mutta on korkea aika aloitella asennoitumista. Työpäivistä on puolet takana. Tämä kesä hujahtaa ohi ihan mieletöntä vauhtia ja koko ajan opin ja koen niin paljon uutta!

Toisaalta, puolen kesää on vielä jäljellä. On aikaa oppia ja kokea vielä vaikka mitä. Viime viikolla pääsin mukaan hiehonhakureissuun naapuripitäjään. Sieltä ostettiin oikein komia ja hyvällä jalostusarvolla varustettu Länsisuomalainen. Vanhempi länskäri, josta jo aikaisemmin mainitsin sai rotukaverin :)

Apuva, tämä matkustaminen on aivan hurjan jännittävää

Hui! Nuo puolta vuotta nuoremmat hirviön alut aivan varmasti syövät elävältä...
Lystikki (ent. Lysti) on kyllä aika komia

Kuva tältä illalta. Ei tämä uusi mesta olekkaan oikeastaan hassumpi. Ruoka maittaa ja ihmisetkin on ihan jees.

Tilan kotitarvekotkoja

Tilan kanoista on pakko sanoa muutama sana. Nuo ruskiat isot ovat valtavan kesyjä ja aina ruuan perässä. Jos kana osaa kerjätä, nuo tekevät sitä aina ihmisen nähdessään. Sain olla mukana, kun nuita kyseisiä kanoja haettiin alkukesästä lähitilalta. Mainioita otuksia ja paljon sosiaalisempia kuin vanhemmat kanat.


Lenkkeilymaastoissa ei moittimista. Seura saisi vain olla hieman hiljaisempaa ja vähemmän pistävää.


Oivalsin viikonloppuna torpalla vapaapäiviä viettäessäni, ettei sitä ihan kaikki saa mökkeillä neljää kuukautta kesässä. Tänä kesänä minä saan. Lataan akkuja tulevia vuosia varten, sillä varmasti tulee kesiä jolloin kerrostaloasunto on ainoa oma pesä työviikoilla. Odotan jo tulevaa viikonloppua ja maatalousnäyttelyitä. Siellä tavataan tuttuja, kerätään kaikki ilmaiskrääsät ja opitaan toivottavasti taas uutta alasta. 


Puss och Kram!

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Juhannustaikoja työn parissa


Kesä on antanut tänäkin vuonna odottaa itseään, mutta Juhannuksena saatiin jo viitteitä siitä mitä kesä voisi olla. Onneksi tänään tulee vettä kun saavista kaataen, ettei ihan vallan totuta komiaan keliin. 



Juhannus! Vesisadetta ja villasukkia



Juhannus tuli vietettyä rakkaiden ihmisten ja töiden parissa. Illat vähän venähti tavallista pidemmiksi, joten unta ei mahtunut ihan niin montaa tuntia öihin kun arkena. Aamulla otettiin mittaan työinnon määrästä ja löytyihän sitä! Koen olevani äärimmäisen onnekas, kun saan tehdä itselle merkityksellisten eläinten parissa työtä, mistä oikeasti nautin. Joku pitää minua taatusti hämäränä, mutta voiko olla mitään ihanampaa kun lykkiä paskaa aamunkoitteessa mammojen heräillessä kaikessa rauhassa ympäriltä uuteen aamuun? Saa toivotella hyvät huomenet ihan koko poppoolle, morjestella tuttuja ja tutustua taas uusiin tuttavuuksiin paremmin. Mä niin toivon, ettei tämä jää ainokaiseksi kesäksi työskennellä näin tiiviisti lehmien parissa.


Toinen asia, mistä olen oppinut nauttimaan, on lypsy. Aikaisemmin pidin sitä vain yhtenä rutiininomaisena palikkana päiväohjelmassa. Kun itselle on löytynyt rutiini ja rentous, olen oikeasti löytänyt lypsystä jotain hillittömän hienoa. Sitä on vaikea kuvailla, mutta ehkä järjestelmäillisyys, tarkkaavaisuus, tietynlainen salapoliisityö soluttajien varalta ja mahdolliset yllätykset kiehtovat minua. Tai sitten olen vain viehtynyt tissien hipeltämiseen, kuka tietää x'D


Opin tuntemaan keskimäärin yhden tai pari uutta eläintä päivässä. Työpäivien puitteissa tahti ei tule riittämään koko karjan oppimiseen tänä kesänä. Tunnen ne tärkeimmät, pahimmat potkottajat, sympaattisimmat, erityisimmät, juuri poikineet ja hiehoja sekalaisen sakin. Mitä erilaisempia juttuja lehmien kanssa tulee eteen, sitä paremmin niitä oppii. Tänään sain seurata eläinlääkärin terveydenhoitokäynnillä ultraamista ja etsiskellä eläimiä sitä varten. Samalla opin tuntemaan Juicen ihan naamasta. Tähän asti olen tunnistanut hänet vain utareen perusteella. Senkin lähinnä siksi, että tämä lehmä on tuuripotkottaja ja selkeästi kolmivetiminen. Joudun monen kanssa vielä tarkistamaan utareesta, että olihan tämä nyt oikea eläin. Pikkuhiljaa nimet, korvanumerot, turvat ja utareet alkavat yhdistyä ja tunnistan eläimet ihan koko pakettina. 






Kukat jäi juhannusyönä keräämättä. Ovat nätempiä ulkona kasvamassa, kun tuhannen silppuna tyynyn alla. Sen seitsemän sorttia olisi ollut vaivatonta kerätä ihan oman tontin alueelta. Ihanaa, kun luonto kasvaa ja kukkii. Niin monenmoista kukkaa kasvaa ihan tässä lähellä. Jos sitä oikein intoutuisi, nyt olisi loistava tilaisuus päivittää onnetonta kasvintunnistusvalikoimaani. 

Kuvia luvassa sitten kun taas intoudun kuvailemaan eloani. Nyt lähinnä runosuoni pulppuaa ja tilatutkielma alkaa poltella mielen päällä. Sadepäivät ovat oikein oivallisia väkertää kirjallisia töitä.

Puss och Kram!