KelliMelli: Etelä ja arki paikallaan

Reissulikka on taas kotiutunut harjoittelumantereelle. Kotoplaneetta oli paikallaan siellä jossain matkan päässä. Ilo huomata, että olen kotiutunut niin hyvin, ettei paluu arkeen aiheuta haikeutta. Enemminkin sitä ehti jo odottaa. Kolme päivää on pitkä aika olla jouten, vaikka sen täyttäisikin tehokkaasti rakkailla ihmisillä, paikoilla ja elikoilla.

A H E R R U S T A

R U T I I N E J A
K O I T O K S I A
I L O A

Sanovat, että arki iskee aina jossain vaiheessa. Uutuudenviehätys häviää ja ylenmääräinen hohto asioista häviää. Totta, mutta tilalle tulee tuttu ja turvallinen rutiini, mihin tuudittautua. Uuden oppiminen helpottuu, kun on jo jotain tuttua mihin kiinnittää uusia asioita. Eikä arki tarkoita samaa kun leipiintyminen. Viihdyn edelleen valtavan hyvin, vaikka jokainen toiminto ei vaadi minuuttien mietintä- ja muistelutyötä.

Arjen keskelle tupsahtavat pienet ilot ja niiden löytäminen ovat yleensä niitä parhaita. Suunnattoman suuret ilot kuluttuvat voimavaroja, mutta pienet arjen hykerryttävät hetket saavat hymyn huulille kun sitä eniten kaipaa. Juonivat kipitti tänään ihan itse ilman vääntöä aamulypsylle. Iloa! Lehmujen pariin oli ilo palata aamulla, eikä herääminenkään ollut vaikeaa vapaa-aamuista huolimatta.

Kotosalla palasin taas hetkeksi vanhojen harrasteiden ja tuttavien pariin.

Lady Linda

Vanha hoitoponini Limpuri on vuosien varrella opettanut minulle kaiken hevosista ja eläimistä ylipäätään, mitä tiedän. Ponin kanssa on ehditty harrastaa ties mitä hiihtoratsastuksesta pusikkoretkeilyyn. Luonnetta on riittänyt sen verran, ettei ole pikkuplikat päässyt helpolla. Mamman komiat 31 ikävuotta alkaa jo näkyä, mutta se sallittakoon. Kai sitä neljännellä kymmenellä vauhti hiukan jo hidastuu, eikä jalka nouse enää kuin nuorempana. En tiedä, itsellä ei ole vielä kokemusta kyseisestä vuosikymmenestä.