maanantai 25. toukokuuta 2015

Kasvimaa!


Jes!! Vihdoin se on täällä: Kasvimaapostaus! Kerronta lienee selkeintä, jos etenen kuvajärjestyksessä.

Tästä se lähtee!!

Valitsin kasvimaalleni parhaan paikan koko tontilta. Se on varjoisa, hieman montussa, aivan jankkisavea (tai siltä se ainakin tuntui), kyllästetty rikkakasvien juurilla ja siemenillä, kallion päällä, sekä isojen puiden juurten ulottuvilla. Että jos siellä jotain tarkoituksella kylvettyä kasvaa koko kesänä, ihmeiden aika ei ole vielä ohi. 



Ullatuus!

Maata kaivellessa vastaan tuli muutamia metrejä oikein mukavaa mansikkamuovia. Muutama kasvukausi on vierähtänyt mansikoiden ajoista, sen verran sitkeästi istui juolavehnän juuri muovin päällä ja alla ja läpi ja vieressä. 


Maata mullin mallin

Kuka tarvitsee mitään koneita, kun likalla on runsaasti tilaa paidan hihassa haballa kasvaa? Siihen mihin tietotaito teknologian kanssa loppuu, lihasvoima alkaa. Ja kun lihasvoima loppuu, pienenee viljelyksessä olevat hehtaarit. Kyllä tuolle minun postimerkilleni mahtui yllättävän monta kylvöriviä. Todennäköisesti rikkaruohoja kitkiessä (mitä toivottavasti myös tulen tekemään) kiitän alkukesän reppanoita käsivarsiani, joilla ei tuon suurempaa alaa myllätty. 

Peruna on tärkeä osa suomalaista ruokaperinnettä. Täytyi sitä omaan maahankin saada parin rivin verran. Ja kun ala on pieni, ei siihen riviin montaa pottua mahtunut. Yliopisto-opiskelijana olen viimeisen pari vuotta lukenut valtavat määrät tieteellistä tekstiä ja erinnäisiä oppimateriaaleja. Perunaa istuttaessani mieleeni nousi viime vuodelta kasvintuotantotieteiden peruskurssilta ohjeita perunan idättämiseen. Itujen tulee olla vain valoituja, jolloin ne kestävät paremmin käsittelyä, mutta takaavat silti nopeamman kasvuun lähdön maassa. Mitä tekee opiskelija pää täynnä teoriatietoa? Lykkää perunat kaupan pussista suoraan maahan malttamatta odottaa yhtäkään kunnon itua. Toinen virhe, opiskelija käyttää kaupan ruokaperunaa, eikä tautivapaata siemenperunaa. Nyt on maat piukassa perunaruttoa ja ties mitä tyvimätiä. Yliopisto kieltämättä tuntuu kovin teoreettiselta, varsinkin kun sitäkään vähää käytännön asiaa, mitä saisi opinnoistaan irti ei sovella käytäntöön. Oho.


Kotieläintieteilijä istuttaa perunaa

Perunan istutuksessa ilmeni aivan yllättäviä haasteita, sillä pottu-ruttanat eivät millään meinanneet oppia istumaan. Yritin herkkupalan vientiä korvien yli, sekä hännän tyvestä rupsutusta, mutta istuminen tuntui vaikealta opettaa ja oppia. Lopulta luulen keksineeni oikean tekniikan ja pääsimme perunoiden kanssa yhteisymmärrykseen istumistavasta. Satoa odotellessa. 


Hernettä, namnam

Lähipiirissä tehdyn tutkimuksen mukaan kasvit pystyvät kasvamaan, vaikka kylvörivit eivät olisi aivan laser-suorat. Tähän luotan, sillä oma käsitykseni suorasta näyttää jälleen kerran olevan hieman standardien vastainen. Herneitä odotan malttamattomana ja päädyn todennäiköisesti osatamaan niitä torilta. 





Siinä se nyt on, miten kuten harattuna, rivit melkein suorassa ja kylvösyvyydet todellakin sinne päin. Odotukset satotasoista eivät hivele kattoja, mutta jos nyt jonkun perunan, porkkanan, herneen, salaatin lehden ja tillin ruippanan saisi omasta maasta, olisin valtavan onnellinen ja positiivisesti yllättynyt. Nyt vain googlailemaan miltä nuo kasvit näyttää pikkutirriäisinä, etten riivi niitä kitkemisvimmoissani pois. 







Tähän vielä päivän päätteeksi tämän päivän sattumuksia navetalta. 



Mammat päättivät ohi mennessään vähän auttaa lattioiden pesussa. Sääli vaan, ettei tuolta ruokintapöydältä nesteet valu kovin kauniisti viemäreihin. Maanantain iltapuhteina kuivailtiin pöytää ja lapattiin märkää apetta. Olisi ihan kiva selvittää kuka se aina aukoo hanaa kotiosastolle mennessään. Ei ollut ensimmäinen kerta, mutta tällä kertaa letkun pää sojotti hiukan väärään suuntaan. Pusipusi lehmut, niin hurmaavia, kekseliäitä ja luovia. Ehkä parhaita elikoita ikinä!


Puss och Kram!


torstai 21. toukokuuta 2015

Lehmuja!


Lupailin navettapäivitystä ja nyt niitä sataa oikein urakalla: lehmäkuvia :)


Tässä imettäjäemojen arkea. Omat ja lainalapset hoidetaan ja ruokitaan. Välillä pääsee hermolomalle lapsista osastolle ja normilypsyyn

Ommom!





Voi sitä riemua, kun tulee kasoittain uutta jännittävää kuiviketta






Pois alta vauvat! Hepulifiilis tarttui myös mammaan.

Imettäjäemojen karsinoissa on perinteinen kuivitussysteemi. Uutta puhdasta pehkua ja turvetta päivittäin päälle ja koko patjan tyhjennys kerralla kun laidat loppuu. Uusi turvepohja aiheutti melkoiset hepulit niin vasikoille, että mammoille. Ensin lehmut söi hyvällä ruokahalulla turvetta ja sen jälkeen alkoi kohellus. Mahtoi maistua makoisalta. 


Rankan riehumisen päälle on hyvä ottaa torkut


Hui, ihminen! Unna-mamma seuraa tyynenä vierestä kun vaavit säpsyilee




Moi! Mä oon Mansikki!

Mansikki on yksi niistä lehmän aluista, jotka taatusti jää mieleen. Joka kerta kun karsinaan menee morjestamaan mammoja, on haalarin puntissa joku kiinni. Tämä joku on lähes poikkeuksetta Mansikki. Kyseisestä karsinasta on melko mahdoton saada herttaisia vasikkakuvia, koska Mansikki tulee aina, ihan joka kerta tunkemaan turpansa valokuvaan. 


Moi! Et kai sä vaan meinannut saada kivaa kuvaa tuosta mun selän takana hiippailevasta kaverista?



Iskari

Lisää lehmuja, jotka jäävät mieleen. Iskari on valtavan symppis tapaus. Se on hurmaavan värinen, tuollainen kauniin kermaisan ruskea. Hyvätapainen lypsää ja oikein sopivan utelis kaveri. Ei syö yhtään ruumiinosaa ohi mennessä.





Mitä jäpä duunaa keskellä oviaukkoa kameran kanssa?



Mammat ulkoilemassa. Vasemmalla laitumen portti, jonka avautumista me kaikki odotamme





Lähikuvassa Jake

Silmä kovana molemmin puolin aitaa. Paimenkoira on paimenkoira vapaahetkelläkin.





Tänään se vihdoin tapahtui! Lähdin ekalle pyöräretkelleni täällä. Ilma koheni illaksi niin, että motivaatio kohosi pilviin. Matkan edetessä mieleeni nousi termi kohtuus. Kuulostaa eksottiselta ruokalajilta, jota en ole koskaan maistanut. Huomenna voi olla hieman paikat jumissa, erityisesti niistä kohtia missä mun muistaakseni joskus on ollut lihaksia. Matkan varrella poikkesin morjestamassa hiehoja. Ne matkasi tänään laitumelle ja hyvin tuntuvat viihtyvän.










Tänään oli tällainen kuvapainoitteinen postaus. Uusia herkkukuvia odotellessa. Nyt olen oppinut kantamaan puhelinta vähän paremmin mukana ja nappailemaan kuvia sopivissa väleissä. Huomenna jälleen normi lypsypäivä luvassa. Toivottavasti olisi hyvää keliä päivällä, että saisin vihdoin kasvimaan kuokittua kuntoon. Kohta lopahtaa into ja sitten se jää tekemäti. 

Puss och Kram!



Arvauksia, kuka mahtaa olla? ;)

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Koti on siellä mihin sen antaumuksella tössöttää

Tässä on pari päivää vierähtänyt ihan vallan lorviessa. En juuri ole navetolla käynyt, mitä nyt pyykkäämässä ja valokuvaamassa. Melkoinen karjakon alku, kun ei malta vapaapäivänään pysyä pois työmaalta. 

Lorviminen on ehkä väärä sana käyttää tässä yhteydessä. Sanotaan, että olen tössöttänyt kotia kaikessa rauhassa. Minulla oli suunnitelmissa lähteä pyöräilemään pitkin paikallisia metiköitä, mutta se jäi vesisateen takia välistä. En toki ole sokerista, mutta riittävän makea kuitenkin, ettei huvittanut itseään kastella ehdoin tahdoin.

Olen panostanut kodin laittoon sisältä päin. Nyt on verhotankoja ruuvailtu paikalleen, ikkunoita pesty ja ekohuussi puunattu verhoja vaille vailmiiksi. Kuvien otto jäi niin myöhään, ettei sisävalot oikein riitä kunnon valaistukseen. Tänään siis vain pieniä ulkopaloja viikon varrelta.



Hyvää huomenta maailma! Keittiön ikkunasta aukeaa näkymä pihatielle




Aamupalaemmeet suoraan kotipihasta. Raparperi-omenapuuroa pitkällä haudutusajalla ja kahvia runsaalla tinkimaidolla, maalaiseloa parhaimmillaan

Tässä on tavoite, kaunis asetelma suoralla horisontilla. Tässä on kuulkaas ahkerasti tehty työtä, ihan on heinät kasalla ja kaikkea


Tässä todellisuus. Intoa riittää, taitoa ja kärsivällisyyttä ei ehkä niinkään. Horisontti kenossa ja harava vielä kaatuvassa liikkeessä

Olen nyt asustellut torpassa reilun pari viikkoa. Aika on hujahtanut ihan valtavalla nopeudella. Sain hieman ihmetteleviä kommentteja eilen, että mitä likka tekee vapaapäivänä vielä täällä. Vastaus  on hyvin yksinkertainen: koti on kesken. Aikaisemmista muutoista ja kaupunkien vaihdoista olen oppinut ainakin sen, että kotiutuminen vaatii aikaa ja huolellista tössöttämistä. Viihdyn valtavan paljon paremmin kodissa, missä milloinkin asun, kun saan toteuttaa pesänrakennusviettiäni silloin kun se jyllää. 

Nyt olin varannut nämä pari vapaapäivää hitaille aamuille ja verkkaiselle kodin laitolle. Ilmat suosivat sisähommia, sillä sade ja jäätävä lämpötila kehoitti pysyttelemään verhotankojen kiinnittelyn parissa. Kasvimaata minun piti ehtiä kuokkia, mutta se jää nyt loppuviikon urakaksi. Siemenet sain tänään hankittua. Ihan vain muutamaa sorttia kävin hakemassa paikallisesta maatalouskaupasta ja lupasin palata muutaman viikon päästä takaisin kun saan edelliset siemenet tapettua. Luotto on kohillaan omiin viherpeukalon kykyihin. Siihen on ihan pointti, miksi luen kotieläintiedettä, enkä kasvintuotantotieteitä. 


Leikkimökki? Ei vaan ihan oma pikkusauna

Eilen lämpeni ekaa kertaa pihan perältä löytyvä saunamökki. Tuntui aivan käsittämättömältä, kun saunan pesä vain syttyi. Ilman, että se tuprutti savuja sisälle tai sammui hapen puutteessa. Aivan kuten facessa jo joku leukaili, into ihanaan sisähellan lämmitykseen lopahtaa aika pian. Varsinkin, kun ystäväni hellan mielipuuha on tunkea savut piipun sijaan sisälle torppaan. Tänään emme olleet kovin hyvissä puheväleissä iltapäivällä, mutta saimme lopulta sotamme sovittua ja kumpikin asettui tahoillaan miellyttävän lämpöiseen aselepoon. Hella-kaverini on hieman temppuiluun taipuvainen, mutta eipä vastuskaan ole kovin helppo. Jos alkaa torpan mäeltä kuulua meteliä, se olen todennköisesti vain minä kiukuttelemassa puuhellalle. Pitäisiköhän sitä alkaa laajentaa reviiriään ihmisten ilmoille pikapuoliin?

Edustuskuva viime viikolta

Tässä kesässä on monia valtavan hyviä puolia. Samalla kun teen navettaharjoittelua, saan harjoitella oman kodin pito. Nautin omasta torpasta ja pihan laitosta. Kesä kerrostaloyksiössä saisi minut kyllä kaikkoamaan aika nopeasti vapaapäivinäni täältä, mutta torpasta tahdon tehdä kodin näiksi muutamaksi kuukaudeksi, mitä täällä tulen viettämään.

Kotitie

Ei liene ihmekkään, että viihdyn. Hieholaidun tontin rajassa tuntuu niin kotoisalta. Vielä tänä kesänä ei pääse ahdistamaan, ettei kotikotona enää ole naapurin hiehoja marjapuskia himoitsemassa. Ja kyllä, kuvan vesilätäköt tuli pompittua moneen kertaan, kun kipitin tietä eessun-taassun pyykkikoneelle navetalle ja takaisin. 

Juuri sopivasti lapsetti, kapula ei vielä ehtinyt pudota lätäkköön

Muutama huomio vielä vapaapäiviltä. Yksi: tuleva oma kotini lämpiää jollain muulla kun puulla, tai ainakin tulipesä sijaitsee todella kaukana tuvasta. Saa sitten savuttaa ihan rauhassa pannuhuoneen täydeltä, mutta ruuan laiton kaveriksi en sauhuja huoli.
Kaksi: naisihmiset, jos joudutte tekemään muuttotilanteessa valinnan meikkipussi ja työkalupakin välillä, suosittelen jälkimmäistä. Omat käteen sopivat työkalut ovat vain niin luksusta ja minun rakas pakkini köllöttää tällä hetkellä Viikissä tyhjän panttina. Toki jos taktiikka on saada aina joku tekemään työkaluja vaativat työt puolesta, voi meikkipussi olla oiva satsaus ;)


Kirpparilöytö

Pakko laittaa vielä kuva oivasta kirpparilöydöstä. Pari hieman kuntoluokituksen yläkanttiin sijoittuvaa lehmää täydentää astiahyllyä täällä ja toivottavasti vielä Viikin kodissa tulevana syksynä. Olisivat myyneet porsaat ja kanatkin samaa sarjaa, mutta ilmoitin olevani lähinnä lehmätyttö. Ei ole juuri tarvetta kokonaiselle astiastolle kun täällä ihmettelen maailman menoa keskenäni.


Kuullaan taas, seuraavalla kerralla taas lehmukuulumisia ja valokuvia navetolta.
Puss och Kram!

perjantai 15. toukokuuta 2015

Oi aamu-unia!

Tänään sai nukkua oikein pitkään. Aamu alkoi vasta seitsemältä, tuntui ruhtinaalliselta kääntää kylkeä vielä puoli kuuden aikaan ja jatkaa unia. Aamuherätykset kieltämättä tuntuvat aamu-unisen otuksen kropassa, mutta ei nämä ole lainkaan niin rankkoja mitä pelkäsin. On kovin loogista herätä samaan aikaan auringon kanssa kesän läpi. Itseni tuntien koulurytmiin ja "myöhäisiin" aamuihin totuttautuminen ei tule viemään kovin kauaa taas syksyllä.

Aamulypsyn siis missasin aamulla, mutta puuhaa kyllä riitti muuten. Uuden kuivikkeen lappaminen parsien keskelle kertaalleen viikossa sattui tälle päivälle ja päivä jatkui vesikippojen pesulla. Melko taitavasti onnistuin itseni kastelemaan siinä samalla suojaessusta ja kumihanskoista huolimatta. Taito toki tämäkin. Siinä kippoja jynssäillessä tuli mieleeni biisi. Miten se menikään, 

"506 ikkunaa tässä talossa on kaikkiaan,
 niitä puhtaaksi kai milloinkaan en saa. 
506 ikkunaa kun ruudun viimeisen valmiiksi saan, 
niin alusta täytyy mun taas aloittaa."

Pätee niin vesikippoihin kuin ikkunoihin. Ei ole kovin hyvä yhtälö pistää perfektionisti tiskausfania jynssäämään yksinään navetan rauhaan. Tulee nutattua turhan tarkkaan, mutta kun häiritsee ihan mielettömästi jos johonkin ulkonurkkaan jää paskan rippeitä.

Lupailin yrittää räpsiä hieman kuvia. Tällä kertaa jopa musitin ottaa kapulan mukaan kylmäpihatolle. Saimpa siinä samassa Jaken työn touhussa mukaan kuvaan.





Jake on komia työkaveri. Tekee mitä pyytää ja korjaa minun virheeni sujuvasti :)
Kuvassa paimennetaan hiehoja sisälle. Seuraavaksi päästetään vanhat umpimammat ulkoilemaan. Vuoropäivät ulkotarhassa ja järjestys sen olla pitää





Mammat ottavat ulkoilun hieman rauhallisemmin kuin teinit. Ovella maltetaan nuuhkutella ilmaa ja pällistellä outoa portin vartijaa. Ja hiukan poseerata valokuvassa.


Iltalypsy olikin tottoumattomalle melkoinen spektaakkeli. Luvassa oli mittalypsy, mikä aiheutti kutkutusta vatsan pohjalle itse kullekin. Mun homma oli ottaa maitonäytteet talteen pikkupurkkeihin ja piippailla viivakoodit koneelle. Siinä sai olla melko tehokas ja tarkka, kun kaksi kokenutta karjanhoitajaa pistää tuulemaan lypsymontussa ja koitan pysyä samassa tahdissa merkintöjen, näytteen ottojen ja purkkien piippailun kanssa. Mutta selvisin siitä! En tiedä kuinka kunnialla, mutta ei ainakaan vielä ole ilmennyt hirveitä katastrofeja. Katsotaan kun näytteistä tulee labratulokset. Tietää ketä syyttää, jos koko firman tulokset heittää härän pyllyä. 

Tänään oli oikein hyvä työpäivä. Omaan vihkopäiväkirjaani TÄNÄÄN OPIN:-osioon tuli jälleen uusia juttuja ja lehmut jaksaa ilahduttaa olemassa olollaan. Tähän mennessä joka päivä olen saanut täytellä asioita mitä olen oppiut uutena. Se tuntuu hienolta. Joka päivä saa nähdä ja kokea uutta. 



Illalla keittelin itselleni tinkimaitopuuroa ja oi namnam tuli hyvää. Kotimatkalla napsin ketunleipiä ja katsastin tulevat metsämansikkapaikat. Täytynee tehdä hiehojen kanssa diili, että he saa lehdet, minä marjat. Toivottavasti sovitteluvaihe onnistuu, sillä minä olen vähän altavastaajana tässä asiassa. Mansikat on kuitenkin hiehojen laitumen puolella.


Puss och Kram!
Kohti huomisen uusia opittavia asioita!

torstai 14. toukokuuta 2015

Aloittaminen, vaikein juttu koko projektissa

Tästä se lähtee, eka oma blogini :D

Onhan sitä ollut puhetta bloggaamisesta aikaisemminkin ihmisten kanssa, mutta minut tuntien blogittaminen muuttuu pian jumittamiseksi. En siis tarttunut haasteeseen luoda kotieläinteiteen opinnoistani blogia viime syksynä, kun opintoni Viikissä aloitin. Kyllä sitä sai aikansa kulumaan lukukauden aikana ihan ilman ylimääräistä koneella kirjoitteluakin. Nyt on kuitenkin tämän projektin aika, kun maatalousharjoittelu starttasi viime viikolla. Haluan kertoa ihmisille monin sanoin mitä kuuluu, mutta päivässä ei riitä minuutit soitella kaikille kaikkia mehevimpia juttuja. Sitä paitsi leukapielet väsyy jos koko ajan suu käy ;)

Mulla oli kauhian hyvä idea, että rakentelisin blogia kuvien varaan, mutta siitä ei taida tulla mitään. Olen älyttömän huono tarttumaan kameraan ja aivan liian monisanainen selittäjä pitäytymään vain kuvateksteissä. Joten nauttikaa/kärsikää ystäväiseni hillittömästä määrästä tekstiä niukoilla kuvilla höystettynä. 

Nyt asiaan: Maatalousharjoitteluun. Sana kummitteli tuutoreiden huulilla jo ensimmäiseltä viikolta lähtien Viikissä. Tapahtumaa alkoi odottaa kuin kuuta nousevaa. Minulle harjoittelu on mainio tapa tutustua maatalousalaan yleisemmin. Olen sitä vierestä seuraillut ikäni, mutta en ikinä päässyt elämään tiiviisti maatilan arkeen. Toki nytkin olen palkollinen, mutta saan lähes päivittäin palloilla navetan tuntumassa ja tiedän mitä eläimille kuuluu. Eläimet ovat tämän alan ihanuus. Lehmää suloisempaa otusta ei ole, tai jos on, en ole itse tätä vielä kohdannut. Lehmä on toki tuotantoeläin ja niiden pointti on tuottaa maitoa tai lihapuolella lihaa, mutta ei se sulje pois eläimen hurmaavuutta. 


Eikö oo söppänä? Hiukan on vielä hiottavaa valokuvauksessa. Strategia sille, miten ehtii ottaa kuvan ennen kun turpa on aivan kiinni kamerassa on vielä puutteellinen. 




Maatalousharjoittelua on nyt takana reilun viikon verran. Tässä ajassa olen taas muistutellut mieleen mitä se lypsäminen taas olikaan ja opetellut uuden tavan lypsää. Hieman eroa on vajaan parin kymmenen lehmän parsinavetassa, missä minut pari kesää sitten perehdytettiin lypsyn alkeisiin ja 16-paikkaisella lypsyasemalla, jonka pitäisi yltää 50 lehmän tuntivauhtiin. Ei taida tällä hetkellä ihan yltää, kun on harjoittelijan reppana sähläämässä mukana, mutta kyllä tämä tahti tästä kiihtyy kesän mittaan. Ainakin itse uskon niin. Hieman alan olla jo hajulla mitä tehdään milloinkin, mutta kyllä näissä rutiineissa vielä reenattavaa on. 

Loogisesti tähän väliin olisi kai paikallaan kertoa missä ihmeessä minä harjoittelen ja mitä. Tila on reilun sadan lypsävän luomutila minulle uudella puolella Suomea. Lypsyasemalla säännöllisesti vierailevien lehmujen lisäksi tilalta löytyy vasikoille imettäjäemoja. Päivärutiineihin ei juuri kuulu vasikoiden juottoa, koska vasikat juovat niinkin extrimestä paikasta kun lehmän utareesta maitonsa. Tämä piirre tilassa ihastutti jo heti alkuunsa, kun lueskelin perustietoja tilasta kaverin vinkatessa harjoittelijan paikkaa. Iloitsen mahdollisuudesta opppia imettäjäemojen käyttöä lypsytilalla käytännössä. Tässä on kesä aikaa harjaannuttaa vasikka- ja karjasilmää yleisemmin imettäjäemoja silmällä pitäen. Tarkkaa silmää ja tarkistukset pari kertaa päivässä imettäjäemot vaatii, mutta se on pieni vaiva verraten juottorumbaan. Vasikat saavat ruokailla koska tykkäävät, eikä navetalla juuri kuule vasikan huutoa. Vasut ovat rauhallisia, eivätkä hyökkää ihmisen kimppuun puntteja lutkuttamaan hetki kun kiinni saavat. Yhdellä mammalla on useampi vasu, mutta jos vasut eivät määrästä huolimatta jaksa juoda utareita tyhjiksi, mamma ohjataan lypsylle. 

Toinen itselleni uusi piirre karjatilalla on paimenkoirien käyttö. Oma kokemukseni koirista on lähinnä puolikoulutettuja lemmikkikoiria, joiden älykapasiteetti ei pääse oikein oikeuksiinsa. Mitä enemmän seuraan paimenkoirien ja ne kouluttaneen isännän työskentelyä, sitä vakuuttuneempi olen koiran älykkyydestä. Paimenkoirat ovat työsuunnan bordercollieita ja oikein mukavia kavereita. Omat koiranohjaustaitoni ovat aivan onnettomat, mutta isännän ohjauksessa syttyi valtava into oppia uutta. Olisi valtavan hienoa osata ohjata koiraa oikein. Paimenkoiraa ei tarvitse opettaa paimentamaan, se on vaisto. Ainoa kuka paimennustilanteessa yleensä sählää omiaan olen minä. Navettakoira Jakella on minun kanssani kestämistä. Onneksi Jake on aika kärsivällinen ja osaa hoitaa työnsä minusta huolimatta. Jaken homma on paimentaa lehmät lypsylle ja asemalta takaisin kotionsa osastolle, sekä avittaa eläinten siiroissa navetan sisällä. 

Huomasimpa juuri, ettei minulla ole yhtään kuvaa koirista. No ehkä joku kaunis päivä muistan jättää puhelimen taskuun työpäivän ajaksi ja nappailla kuvia. Tuskin, mutta kattellaan. Tänään otin ekat kuvat naveton sisältä, ei toki osunut yhtään julkaisukelpoista räpsyä. Vähän jäänyt sekin, kun aika ja energia menee työkuvioiden opetteluun.

Arkirutiinit navetalla alkavat vähitellen iskostua takaraivoon. Aamulla 4:30 alkaa työt kiimakierroilla tai imettäjäemojen tarkistuskierroksella. Sitten maitohuoneen ja lypsymontun laitto. Lypsyn aikana kuivitellaan jne. Aina tulee kuitenkin tulee poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia. Tämän päivän poikkeus oli kovin kultainen. Itikka työnsi maailmaan oikein komian risteytyslehmävasikan. Vähän oli tarvetta avulle, mutta muuten sujui kaikki hyvin. Kuvaa en raaskinnut ottaa. Suotta häiritä uutta tulokasta ja mammaa ylen määrin. Kuvailla ehtii sitten kesällä laitumen laidalla kun päivän työt on tehty. 


Sää on ikävä, jäätävää vettä vihmoo päivän läpeensä, mutta ulkoiluvuoro tarhaan aiheuttaa silti samanlaisen hepulin kun ennenkin. Siinä saa harjuri järjestää itsensä pois alta melko nopealla aikataululla tai jää riemun jalkoihin.

Hieman uutta kuvamateriaalia tältä päivältä. Hiehot pääsi vuorostaan ulkoilemaan ja kohellus alkoi jo ennen kun kylmäpihaton ovi aukesi. Kultaisia otuksia, mutta kovin nopeita liikkeissään. Siinä saa hidas hämäläinen koittaa pysyä tahdissa mukana tai tulee lituskaa.

Tässäpä tälle päivälle tarinaa. Ihanasta vuokratorpastani en vielä kertoillut mitään, mutta ehkäpä seuraavassa tarinahetkessä. Sen verran voin sanoa, että torppa tai mökki, miksi tätä haluaa kutsua, sijaitsee navetan naapurissa ja on kesän mun käytössä. Sain hillittömän oivalluksen kun purin muuttokuormasta tavaroita paikoilleen: Mulla on nyt ensimmäistä kertaa neljään vuoteen ihan oma koti. Mun ei tarvitse jakaa kylppärin kaappia kenenkään kanssa, eikä tiskata kenenkään muun astioita. Mieletön fiilis! Nautin tästä koko kesän täysin siemauksin ja palaan onnellisena soluasuntooni ihanien kämppisten luo taas syyskuussa. Enköhän mä siihen mennessä kyllästy omaan tilaan. Ja aina kun rupeaa ahistamaan tiskin puuten, voin mennä navetan toimistoon tiskaamaan kahvikuppeja :)

 
Toivottavasti saan taas pian kirjoitusintoni kaivettua esiin. Pysyisi täällä kuulumiset ajan tasalla. Voisi kai sitä jatkaa kesän ylikin kirjoittelua, mutta ainakin nyt harjoittelukuulumiset haluan jakaa tällaisessa muodossa tutuille. Ja jos joku tuntematonkin haluaa lueskella sangen sekavaa turinaa harjoittelukesältäni, tervetuloa joukkoon. En pyri mitenkään siistiin ja asiapitoiseen sisältöön, fiilispohjalta mennään ja minun näköistä tarinaa on luvassa kesän mittaan. 

Puss och Kram!
Kuullaan taas pian!