Pitkästä aikaa :)

Taas on aikaa vierähtänyt viime kertaisesta blogi-avautumisesta. Tässä välillä jo ehdin aloittaa tilatutkielman teon tehokkaalla (?) suunnittelulla, joten nyt on lupa vähän tarinoida tännekin. Olen myös ehtinyt sählätä navetalla oikein urakalla ja hiukan reissailla maailmalla. Tänään starttaa viimeinen kuukausi harjoittelumantereella, sen jälkeen kutsuu koulun penkki taas tätäkin likkaa. Tällä kertaa luvassa kuvapainoitteinen postaus hiukan vähemmillä höpinöillä.

Mammat laitumella

Toisinaan voi saada laumallisen nautoja syvän hämmennyksen valtaan pyöräilemällä sellaisia reittejä, missä yleensä ei kovin suurta liikennettä ole. Pikkutiet ja mettäpolut ovat ehkä parhautta jalan ja pyörällä. Ponilla kun pääsisi, olisi ehkä täydellisyyttä.

 

Uunituore vaavi Ica-mammat hellässä hoidossa

Icakin päätti poksahtaa huolellisen hauduttelun päätteeksi. Vaavi on kuvassa ehkä 10 min ikäinen, nyt jo reilun viikon vanha. Tämän komian sonnipojan jälkeen onkin ehtinyt syntyä taas neljä uutta vasua ja lisää on tulossa lähipäivinä, ellei kaikki muutkin vanhat mammat noudata Ican esimerkkiä ja hauduttele yliajalle.

Humala uhkasi vallata lypsymontun

Oli pakko saada kuva hurmaavasta kasvihuoneesta lypsymontun perältä, mikä on hämmentänyt lahmiä koko kesän. Nyt kun se riivittiin ilmanvaihdon takia pois, oli vielä hämmentävämpää kun ikkunasta näki taas ulos. Aina kaikki uusi on jännittävää. Onneksi seinä ei enää hohda puhtautta, sekin oli hirvittävän jännittävää alkukesästä seinien pesun jälkeen. Kuva on siis siltä kohtaa, mistä mammojen pitäisi kävellä lypsyn jälkeen kotionsa omalle osastolle. "Katse eteenpäin" kuuluu  monesti melko pontevasti tästä suusta kun Katse jää nutaamaan kyseiseen kaarteeseen milloin mitäkin asiaa ihmettelemään.

Arvon naapuri, mettälehmä (eli perinnebiotooppihieho)

Hiehot siistivät perinnemaisemaa tilan ympäriltä. Jokusen viikon viihtyivät myös mökkinaapureina. 

 

Mansikkaa ja valkoapilan kukkaa

Hiukan saattoi matkaeväiden napsimisen lomassa laulattaa, kun metsätien varrelta löytyi mansikkaa ja valkoapilan kukkaa oikein läjäpäin. Ehkä maailman paras metsämansikkapaikka löytyy peltotien varrelta ihan läheltä torppaa. Muutama ilta on tullut kykittyä ojan pientareilla tyhjentämässä puskia. Nam, marjakausi on ehkä parhautta. Myös kourallinen mustikoita iltapalan painikkeeksi löytyi tuosta takapihan kuusimetsästä. Kai ne loputkin pian kypsyy, sitä odotellessa.

Iltapalaa, nam!

Kokeilin aamupuuroksi tänään sitä perinteistä viikki-puuroania: Veteen tehtyä mikrokaurapuuroa. Jestas että oli tympeän makuista kun on koko kesän haudutellut puuronsa tinkimaitoon. Täytyy alkaa vieroa itseään maitoherkuista tai paluusta arkeen tulee entistä kovempi koitos.

Mikäs se sieltä pilkistaa?

Katsokaa, ihan oikea peruna! Ehkä ei ihan vielä ole sadonkorjuun aika. Ilmoittelen sitten kun tuon suursadon saa nostaa, siihen taitaa tarvita hillittömän määrän apukäsiä. 

Puss och Kram!