maanantai 29. heinäkuuta 2019

Naatitaan vauva-ajasta

Vauvan ihastelu on sisäänrakennettu vaisto kaikille äiti-ihmisille, varsinkin sellaisille, joiden omasta vauva-arjesta on jo vierähtänyt tovi. Äiti-ihmisten suusta kuulee mitä ihastuttavampia lausahduksia, joiden sisältöä jään välillä pohtimaan.

Oi, kuinka hän on pieni

No ihan kuule suoraan sanottuna ei siltä tuntunut. Varsinkaan kun hän päätti syntyä pää kenossa, ettei päälakiaukileet vahingossakaan joustaneet synnytyksessä. Mutta on joo pieni ja suloinen ja kasvaa ulos kaikista vaatteistaan alle nanosekunnin.

Keräilen edelleen motivaatiota käydä neidon pikkuvaatteet läpi ja ottaa kokoa isommat kaapin perältä käyttöön. Jos tämän vaateruletin pyörittämiseen on hyviä vinkkejä, niitä otetaan ilolla vastaan, koska tuo ruletti pyörii meillä vielä ihan pari kertaa seuraavan 15 vuoden aikana. Ja tämä vielä kerrottuna lasten lukumäärällä.


Vauva on pieni vaan niin pienen hetken

Luojan kiitos! On siis toivoa, että joskus vielä nukun kokonaisen yön, eikä tarvitse kanniskella reporankaa vauvelia sinne-tänne, vaan hän liikkuu ihan itse. Toki pötköttelevä vauveli on siitä kätevä, että hän löytyy samoilta sijoiltaan parin minuutin päästä, mihin olen hänet jättänyt. Mutta kyllä mä silti odotan sitä aikaa, kun hän itse yltää tissille ja kannattelee itsensä sylissä ilman että minun tarvitsee hartiat klinissä kannatella häntä. Kemppijumppa mopin varrella on nykyään miltei elinehto, en kutsuisi sitä enää harrastukseksi.


Onko hän tyttö vai poika?

Tämä on minusta nykyaikana hiano kysymys. Meidän neito saa olla ihan reilusti tyttö sen aikaa kunnes hän muuta ilmoittaa. Hän saa kasvaa johonkin identiteettiin ja jos se ei tunnu jossain vaiheessa omalta, niin sitten pitää pohtia asiaa uudestaan. En halua, että meidän junnut kokevat olevansa "ei mitään" tai vain tyyppejä tai henkilöitä. Sukupuolilla on minusta hienoja erityispiirteitä, mitkä nykyajan henkilöittämisen aikana yritetään polkea romukoppaan.

Ja lisäksi meidän mukuloiden sukupuolta ei aina pysty päättelemään vaatteiden värin perusteella. (on miltei pakko kysyä jos ei tahdo arvata) Meidän suvussa on monessa polvessa miehiä, joille kirkas punainen sopii kuin nakutettu, eli meillä myös pojat käyttävät punaista. Ja itse viihdyn nykyään tummansinisessä ja sitä saavat myös plikat käyttää. Sukupuolettomat ruskea, vihreä ja keltainen ovat perusvärejä meidän muksun vaatekaapissa.

Mekkoa en pukisi pojalle, ennen kun hän itse sellaiseen haluaa pukeutua. Senkus, ei ole vanhempien homma rajoittaa pukeutumista liiaksi, kunhan kylille mennessä on jotain vaatetta päällä ja kriittiset paikat peitossa. (Tästä keskustelemme sitten kun neito on 16 ja tissitopit ja miniminihameet tai äidin pikkuhousuja niukemmat farkkushortsit ovat taas muodissa.)

Miten yöt sujuu?

Eihän tähän voi vastata kuin että ihan hyvin kiitos. Tämä on minusta samanlainen kysymys kuin "Mitä kuuluu?". Ei siihenkään kuuluu oikeasti vastata, vaan todeta vain että hyvää kiitos (kiitos ulkomailta rantautuneen Smalltalk -kulttuurin). On sitten erikseen ne ihmiset, joille voi esittää vastakysymyksen, että oikeastiko haluat tietää vai annanko julkaisukelpoisen vastauksen. Nämä ihmiset eivät hämmenny tai säikähdä sitä, ettei aina kuulukaan pelkkää hyvää tai ettei ihan joka yö nukuta.

Ja mainittakoon, että ihan oikeasti meillä nukutaan paremmin kuin monissa muissa perheissä. Sitä ei vaan tahdo aina muistaa siinä vaiheessa, kun ei millään jaksaisi kaivella tissiä esiin 4:30 aamuyöllä. Olen niitä ihmisiä, jotka muistuttavat nukkuneen rukousta heti jos 8 h yöunet ei täyty jonain yönä. Nukkuvilla on onneksi joutilasta aikaa rukoilla vähintäänkin seuraavat 6 vuotta mitä meillä nukutaan pätkissä, tarvittaessa kauemminkin.

Muista nauttia tuosta pikkulapsiajasta

Tää on minusta paras. Kuka oikeasti nauttii katkonaisista yöunista, vauvankakan ja hapatetun maitopurjon katkukoktailista ja siitä, että jatkuvasti pitää olla pienen käärön saatavilla täyttämässä hänen tarpeitaan? Tämän lauseen kohdalla huokaisen aina sisäänpäin ja totean yksikantaan, että aika kultaa muistoja.

Seuraavaksi jäykistyn kauhusta. Jos tämä on se aika mistä pitää nauttia, mitä on vielä edessä? Mihin perhekurimukseen olenkaan itseni lykännyt jos tämä oli sitä helppoa ja kivaa aikaa huutokääryleen kanssa?

Ja sitten me olemme äiti-ihmisten kanssa taas ehdottoman samaa mieltä siitä, että tämä pieni ihminen on ihaninta ja suloisinta maan päällä. Enkä vaihtaisi päivääkään pois (ehkä jokusen yön että saisi joskus nukkua kokonaisen yöunen, mutta ehtii sitä kai haudassa nukkua).

Puss och Kram

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti