Äidin lempivaatteet lapselle

Vajaan 3 kk ikäinen neito ei vielä pysty vaikuttamaan siihen mitä vaatteita hänelle puetaan. Hänellä ei ole vielä omia lempi- tai inhokkivaatteita tai ainakaan äite ei ymmärrä, jos hän sellaisista kertoo. Hän siis pukeutuu juuri niin kuin äite tahtoo. 

Tai isi tahtoo, mutta yleensä isi jättää suosiolla aamun toisen vaipanvaihdon äidin kontolle, koska silloin on myös aika valita päivävaatteet yöpaidan tilalle. "Äitiäitiäiti tuu kattoon meille vaatteet" kaikuu hoitopöydän virkaa toimittavan kirjoituspöydän luota niinä aamuina, kun isi ei ole jo hiipsinyt työmaalle. Isi puki minut tänään- päivityksiä lienee kuvapalvelut väärällänsä ja lapsella on silloin päällänsä yöpaita, eripariset ylä- ja alaosa tai nuttu nurinpäin. Mutta yleensä on vaatteet kuitenkin päällä, joten mitäs sen väliä. 

En tiedä mistä kumpuaa naisten viehtymys lastenvaatteisiin. Onko meillä jäänyt joku BabyBorn tai Barbie -vaihde päälle ja jatkamme samaa linjaa vauvan kanssa? Ylä- ja alaosan pitää sopia yhteen värien ja materiaalien osalta ja vaatteiden pitää olla omaan silmään viehättäviä. Myönnän, että itsekin kiinnitän asiaan huomiota, vaikka oma barbie-kauteni oli lyhyt. Minulla oli barbeja vain sitä varten, että tarvitsin leluhevosille ratsastajia ja hoitajia. Ratsastaa sai ne, joilla oli taipuvat polvinivelet ja ne vanhanaikaiset suorapolviset olivat sitten lastenvahteja ja karsinan siivoajia. 

Monella isällä on ollut kovin lyhyt nukkekausi, eikä sormet ja silmät ehkä siksi ole harjaantuneet minimaalisten vaatteiden pukemiseen lötköpötkölle tai teatraalisesti rimpuilevalle huutokääryleelle. Kietaisubody oli meidän perheen koetinkivi. Kuinka käteviä ne ovatkaan, mutta oikean napitusjärjestyksen löytyminen vaati insinööriltä vähän keskittymistä. Meillä on käytössä vain ne neppariversiot. Äitiyspakkauksen nauhoilla solmittavaa bodya en ole uskaltanut ottaa esille. En halua nähdä sitä itkupotkuraivaria mikä tapahtuu siinä vaiheessa, kun narut menevät umpisolmuun ja vaatteet pitäisi saada rivakasti vaihdettua yltyvän nälkäkiukun alta. En tiedä keneltä suurin parku pääsisi siinä tilanteessa, neidolta, isiltä vai minulta.

Äiten ehdottomat lempparit: tädin lahjahaalari, enon vanha (ihan aito tosi retro) pipa, punaiset pöksyt, jotka on maailman helpoimmat pukea ja ainejärjestön logolla varustettu body.

Mä olen väri-ihmisiä. Ja oikeita värejä ovat minun mielestäni punainen, paloautonpunainen, ruusunpunainen, viinipunainen, oranssinpunainen ja tummanpunainen. Vaaleanpunainen ei ole väri, ainakaan sellainen mitä pukisin skandinaavista vaaleaa ihoa vasten. Meidän neito näyttää aivan porsaalta, jos hänelle laittaa vaaleanpunaista päälle. Porsaat on kyllä söpöjä, mutta mielleyhtymä ei silti imartele. Minä kun olen enemmän nautakarjaihmisiä. 

Okei, löytyy meiltä myös muita kuin punaisia vakkarivaatteita, jotka ovat ihan joka kerta pyykkikoneessa. Vihreä on toinen meidän vakioväri, mikä johtunee suurelta osin siskon perheeltä perityistä vaatteista. Sisareni ykkösväri on aina ollut vihreä. Limenvihreä vastasyntyneen, keltaisuudesta kärsivän vauvan ihoa vasten on melko karsea yhdistelmä, mutta nykyään sekin menettelee, kun ollaan oikean värisiä vauvoja. 

Ja tähän väliin mainittakoon, että me käytämme juuri sellaisia vaatteita ja värejä, mitä sattuu olemaan saamatteilla ja puhtaana (myös niitä vaaleanpunaisia). En todellakaan ole niitä äitejä, joilta jää äitiyspakkauksen vaatteet käyttämättä, koska ne ovat väärän värisiä tai niissä ei ole tarpeeksi rimpsuja. Mutta lempparivaatteita löytyy jokaisen kaapista, niin myös meidän neidon. 

Äitiyspakkauksen vaatteista meillä ei ihan kaikkea ole voitu ottaa käyttöön. En ymmärrä miksi nykyään tehdään tiukkoja trikoopöksyjä myös vauvoille? Ymmärrän, että mammat haluavat kadotetun sixpäkin takaisin ja pukeutuvat treenipöksyihin, mutta vauvalla ei kuulu olla tiukka vatta. Ei ainakaan meidän vauvalla ole. Neidolle muodostui sellainen kunnon rekkapenan pömppömaha heti ensimmäisillä viikoilla, eikä sen pömpön päälle mahdu mitkään fitnespökät. Eipä ole juuri sydänpöksyjä käytetty, kun äitiä ahdistaa liian kireä kuminauhavyötärö. 

Lapsen vaatettamisessa suurin haaste taitaa olla lämpötilaan ja keliin sopiva pukeutuminen. Väreillä ei ole niin väliä, kunhan lapsella on hyvä olla. Vielä kiitän kesästä, kun ei tarvitse pukea toppavaatteita, mutta mokomat ovat luvanneet nyt kauheita helteitä. Toivottavasti neito ei ole yhtä pahasti henkisesti allerginen kuumalle kun äitensä. Tulee muuten tukalat paikat kaikille. Onneksi mökin seinää koristaa ilmalämpöpumppu ja autossa ilmastointi pelaa. Ollaan sitten sisätiloissa jos ulkona iskee tuskahiki.

Lopuksi vielä lempparimekko. Yllättäen punainen.

Puss och Kram!