Vauvat eivät oksenna

Pikkuvauvasta tulee mieleen kaksi asiaa: kakkavaippa ja puklu olkapäällä. Ja nimenomaan puklu, ei oksennut. Vauvat eivät oksenna. Sitä harrastavat vain humalaiset opiskelijat illan päätteeksi vessanpönttöön (tai tarvittaessa lattiakaivoon jos pönttö on jo varattu) tai mahataudin kourissa kärvistelevät isommat ihmiset. Vauvat puklaavat. 

Ja vauvat saavat puklata ilman häivääkään häpeästä. Se on tiettyyn rajaan asti aivan normaalia, sillä pienen imeväisen ruokatorven ja mahalaukun yhteistoiminta ei ole vielä täysin kehittynyttä (Terveyskirjasto). 

Sen sijaan jos aikuinen tai teini antaa ylen eli oksentaa, se on häpeällistä. Oli aiheuttajana liian suuri annos alkoholia tai jokin mahapöpö, aina pitää hävetä. Alkoholinkäyttöä siksi, että se nyt vaan on yleisesti rappiollista ja tuomittavaa ja lisäksi äärimmäisen noloa ettei tunne omia rajojaan alkoholin käyttäjänä.

Mahapöpöä hävetään siksi, että ne ovat usein tarttuvia ja ympäristö pelkää saavansa tuon saman inhottavan taudin. Sitten kun mahapöpöön sairastuu, siitä pidetään mahdollisimman pientä ääntä, koska oksentaminen on noloa ja epämiellyttävää. Kukaan ei halua olla mahataudin levittäjä, saati itse sairastua siihen. 

Pienen vauvan lähipiirin tunnistaa haisevista pukluläikistä rinnuksilla, käsivarsilla ja olkapäillä. Joku neropatti voi viisastella että krotit, eli puklurätit, eli sideharsoliinat ovat sitä varten, että niillä suojataan vaatteet ja pyyhitään puklut siististi lapsen suupielistä. Sillä neropatilla ei ole omia lapsia, koska hän ei tunne puklunnopeuden saloja. 

Puklu liikkuu valoa tai ainakin ajatusta nopeammin ja sen suunta on ennalta arvaamaton. Laitat krotin alle tai et, happamalta haiseva maitovana piirtyy kauniisti omalle ja/tai lapsen paidalle ennen kun ehdit kissaa sanoa. Pitkähihaiset paidat ovat vauvan röyhtäyttämiseen parhaita, koska maitopurjo ehtii imeytyä paidan hihaan ennen kun se päätyy lattialle, sohvalle, sängylle, lemmikkikalan niskaan tai muualle vaivalloisemmin puhdistettavalle alustalle. Omaa paitaa voi sitten vaihtaa ihan juuri niin usein kun tahtoo kieputtaa pyykkikonetta. Toiset pesevät joka purjon jälkeen ja toiset (eli minä) siedättyvät happaman hajuun ja pyykkäävät sitten kun on ihan pakko. Eli suurinpiirtein siinä vaiheessa kun hihan imeytyskapasiteetti on käytetty.

Vanha navettapaita on oikein hyvä vauvan pulautusvaate. Se on tottunut haisemaan pahalta ja imemään itseensä kaikenlaista ryönää.

Haasteita esiintyy vasta siinä vaiheessa, kun pitää lähteä ihmisten ilmoille. Silloin pitäisi näyttää ja haista ihmiseltä. Onneksi nykypäivänä äitiys on jollain tapaa muodikasta, (kunhan päällä on jotain trikoista ja kaikenkirjavaa,) eli kylillekin saa lähteä vaikka näyttää ja haisee pienen lapsen äidiltä. Se on sitten jo eri juttu haluaako tai jaksaako lähteä rääpöttämään autokoppaa ja huutokäärylettä ympäri pitäjiä ihan vain koska on kivaa käydä ihmisten ilmoilla.

Puss och Kram!