tiistai 17. maaliskuuta 2020

Kotimamma koronakopissa kotona

Maailma on pysähtynyt. Kaupoista on vessapaperi loppu ja kaikki yli 10 hengen kokoontumiset on määrätty peruutettavaksi. Koronavirus osoittautui vaarallisemmaksi ja herkemmin leviävämmäksi, kun kukaan meistä tavallisista tallaajista osasi vielä vuodenvaihteessa kuvitella. 

Ihmisten, sellaisten tavallisten työssä käyvien tai koulun penkkiä kuluttavien, elämä mullistuu viimeistään tällä viikolla, kun koulut on kiinni ja etätöitä suositellaan kaikille kynnelle kykeneville.
Miten kotiäidin arki muuttuu? No eipä juuri mitenkään.

Olen ollut vauvakaranteenissa viime toukokuusta lähtien. Olen käynyt kylillä vain välttämättömillä asioilla (pääkopan kannalta tai oikeita asioita hoitamassa) ja oppinut delegoimaan ruokakauppa-asioita miehelle, jotta ei tarvitse pakkailla huutokäärylettä mukaan maitopurkin takia. Olen vältellyt ihmisiä, jotta tämä kotimörköys tai vauvakuume ei tarttuisi riskiryhmiin. Pesen käsiä sata kertaa päivässä, koska niissä on aika usein jotakin vauvasta peräisin olevaa eritettä. Ostan vessapaperia aina (kun mahdollista) 32 rullan paketeissa, jotta sitä ei tarvitse joka viikko kantaa muiden ostosten lisäksi kotiin. (Miksi vessapaperia edes pakataan alle 20 rullan paketteihin?) 

Kotoa löytyy aina viikoksi ruokatarvikkeet itselle, vauvalle, miehelle ja jotakin vierasvaraa ihan vain siksi, että asutaan metsässä ja lähimpään kauppaan on pitkä matka. Leivontaviljoja tilaan 1-2 krt vuodessa 25 kg satsin postitse Virtasalmen Viljatuotteelta ja viikko sitten tuli uusi paketti lähipostiin. Hiivaa on aina pakkasessa ja soodaa iso purkki kuiva-ainehyllyssä. Koronakauppailu ei meillä aiheuttanut sen suurempaa hamstraushysteriaa tai erikoisostoksia. 

Media vilisee vinkkejä, miten saat ajan kulumaan kotona ihan kokonaisen päivän mahdollisen karanteenin aikana. Olisin kaivannut noita vinkkilistoja jo viime kesänä, kun hypin pitkin seiniä ja yritin keksiä päälleni jotain järkevää tekemistä vauvan nukkuessa.

Ei ole väliä, miksi ihminen jää kotiin neljän seinän sisälle, mutta hyvää se ei tee. Itse käytin kotia ennen vauvan syntymää lähinnä nukkumapaikkana. Nykyään vietän täällä aikaa noin 23 tuntia vuorokaudessa ja voin kertoa, että totuttelu teki tiukkaa. Ja voi sitä riemua, kun (etä)työt alkoivat ja pääsin ihan kokonaiseksi puoleksi päiväksi perehtymään pois neljän seinän sisältä. Illalla jaksoin olla paljon parempi äiti kotonakin, kun pääkoppa sai oikeaa tekemistä päiväksi.

Otan osaa teidän arkeenne, jotka joudutte nyt elämään minun arkeani tämän poikkeuslain aikana. Viettämään aikaa omien ajatusten kanssa neljän seinän sisässä. Poikkeuslaki, samoin kun vauva-aika kestää vain jonkin aikaa ja sen jälkeen elämä toivottavasti palaa uomiinsa. Tämä lohdutti minua viime kesänä.

Ja toisaalta, kaikkeen tottuu, siis aivan kaikkeen. Hetken päästä huomaa käyttävänsä pyykkikoneen tyhjentämiseen 6 tuntia aikaa, eikä koe sitä ongelmana. Kuluupahan päivä ja on muka jotakin tehty.

Eli ystävät hyvät, ei hätää. Koppiutuminen voi turhauttaa ja lamaannuttaa, mutta se on vain väliaikaista. Arkeen pääsee yllättävän äkkiä takaisin kiinni, kun sen aika joskus koittaa. Ja sitä ennen voi laitella kotona sohvatyynyjä uuteen järjestykseen, pestä toissavuoden jouluverhot (ne ketkä sellaisia harrastaa) pois pyykkikorin pohjalta ja tehdä kaikki muutkin rästiin jääneet kotityöt. On lupa nostaa jalat pöydälle, nukkua vuoden univelat pois ja katsoa sata jaksoa suosikkisarjoja.

Puss och Kram!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti