Kantoliina

Kantoliinamamma täällä hei! 

Kantoliinailulla on edelleen jonkinlainen ekohippi-leima. Kantaminen on kai suoraan apinaesi-isien peruja ja siksi jotenkin poissuljettu tapa jakkupukuamammojen keskuudessa. Jakkupuvun kanssa voi kyllä olla haastavaa liinailla, ellei takin alla ole imetyspaitaa tai riittävän isoa kaula-aukkoa, mistä saa utareen puolikkaan pihalle ilman että pitää nostaa helmaa. Paidan helman nostaminen ei onnistu, kun siinä on muutama kierros trikooliinaa päällä.

Ja ei, kantoliinaa ei käytetä imettäessä. Se on sula mahdottomuus noin pienen kanssa. Mutta nälkä iskee aina tasaisin väliajoin, jolloin on kätevämpää pystyä imettämään liina kiedottuna oman kropan ympäri, kuin irrotella ensin vauva liinasta, sitten liina itsestä ja sen jälkeen etsiä se utare ja tarjota teatraalisesti praakuvalle lapselle, jonka mielestä tähän kaikkeen kului aivan liikaa aikaa eikä hän enää suostu syömään. 

Meillä on käytössä Myllymuksujen trikooliina. Tämä oli aikataulu- ja budjettiratkaisu ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Kuvittelin että me lähdemme liinalainaamoon vuokraamaan kudottua kantoliinaa ja sitten ostamme oman jos se on hyvä ja käytämme sitä sitten kouluikään asti. Trikooliinaa kun ei voi käyttää isolla lapsella. Muutama huomio tähän väliin:

1. Emme asu enää Helsingin keskustassa, lähimpään liinalainaamoon on tunnin ajomatka suuntaansa. Plus Tampereen helen ratikkatyömaa, minkä takia koko kaupungin liikenne on aivan sekaisin, ei sinne.

2. Kudottu liina maksaa aina satasen ja sen kietominen on rakettitiedettä (turhan kallis investointi jos jää sitten käyttämättä)

3. Trikooliinaa voi käyttää vielä parivuotiaalla, olettaen että lapsi silloin vielä suostuu istumaan liinassa. Tuskin, jos neito tulee yhtään sukuunsa. Hän juoksee silloin jo itse. Toiseksi 2-vuotias painaa jo niin paljon, etten minä ainakaan jaksa retuuttaa häntä pitkiä aikoja liinassa. Turha siis ostaa tässä vaiheessa liinaa jota voi käyttää kätevästi ikuisuuden.

4. Vastasyntyneelle trikooliina on mukavin ja ehkä helpoin vaihtoehto

5. Me asutaan melko lähellä Myllymuksujen myymälää, missä he myy verrattain huokealla hinnalla kotimaisia trikookantoliinoja. Värejä löytyy niin paljon, että varmasti löytyy mieluisa.

6. Trikoo on oikeastaan tosi mukava ja kevyt materiaali kieputtaa pieni lämpöpatteri kiinni mahan päälle.

Olkoon liinailu ekoilua tai ei, se on älyttömän kätevää kylillä. Varsinkin, kun meillä täällä maalla ei aina ole vaunujen päästäviä kulkureittejä (kaikenmaailman kesätapahtumat, missä parkkeerataan autot heinäpeltoon ja jalankulkureitit on enemmän tai vähemmän varustettu ojien yli hyppimisellä.) ja toisaalta sen takia, ettei meidän taloudessa ole sellaista ylikätevää autokoppa-vaunuhybridiä, missä autokopan saisi kiinni vaununrunkoon. Neito painaa jo niin paljon, ettei millään jaksa kantaa häntä autokopassa pitkiä matkoja ja lisäksi hän inhoaa vaunuja. Pääsee pienemmällä älämölöllä kun nostaa hänet autosta liinaan kuin vaunuihin.

Liinailu kerää katseita ja huomiota missä ikinä liikutaankin. Vaunuissa vauva saa nykyään olla aika rauhassa, eikä kukaan vastaantuleva täti pysähdy ihastelemaan vaunuja. Sen sijaan liinassa olemme turistinähtävyys, eikä kotikaupassa välty ihastelevilta kommenteilta. Lieko liinailu vielä jotenkin uutta täällä peräkylillä, tai sitten neito on vaan paremmin näkösällä liinassa. 

Jos olen itse mörrimöykky-tuulella, eikä kaupassa käynti oikeasti kiinnostaisi yhtään, mutta on vaan pakko, on parempi jättää liina kotiin ja mennä kärryillä. Silläkin uhalla että neito parkuu koko kauppareissun. Saadaan ainakin olla ihan rauhassa, kun kaikki kiertää kaukaa ja vain paheksuu syvästi äänekästä lasta ja huonoa äitiä. Mutta silloin kun haluan ylpeästi olla mamma ja ihastella mummujen kanssa vauvaa, liinan kanssa huomio on taattu ja kädet ja ostoskärryt vapaat itse kauppa-asiointiin. 

Neito viihtyy hyvin liinassa ja on se minustakin kivaa. Näkökenttä on hieman rajallinen, kun hänen päänsä on edessä, mutta kädet ja jalat ovat vapaat tekemään asioita. Lenkille en lähtisi liinan kanssa. Selkä- ja vatsalihakset eivät ole vielä odotuksen jäljiltä niin rautaisessa kunnossa, että jaksaisin kannatella 6,5 lisäkiloa eturepussa pitkiä matkoja. Mutta kesätapahtumissa, kaupassa ja kotosalla hääräillessä liinailu on parasta. Tehtiinpä hänen kanssa terassiakin, kun ei kelvannut vaunukoppa ja mamma ihan välttämättä halusi lähteä isin avuksi terassityömaalle. 

Liinan sidonnan oppii tekemällä. 5. kerran jälkeen ei tarvitse enää youtube-videota malliksi sidonnan tekemiseen ja ajan kanssa oppii tekemään kerrasta sopivan kireyden liinan eri kierroksiin. Trikooliina sidotaan Kietaisuristi 2-nimisellä sidonnalla (KVG, jos haluat tarkemmat ohjeet tähän) ja se on siitä näppärä, että ensin solmitaan liina kantajan (eli meillä äidin) ympärille ja sitten napataan lapsi kyytiin myöhemmin. Kauppareissuun lähtiessä voin kietaista liinan jo kotona ympärilleni ja parkkipaikalla kaapata vain lapsen kyytiin autokopasta. Hyvällä tuurilla hän ei edes herää välillä. 

Kudotulle liinalle on sitten olemassa ainakin sata erilaista sidontamallia, mutta niin pitkälle ei mun motivaatio riitä (ainakaan vielä). Ja trikooliina on siitä helppo, ettei sen kanssa saisi käyttää kuin tuota yhtä sidontaa, koska se on kaikista tukevin tapa sitoa ohut venyvä kangas.

Kantoliinaharratajat varoittelevat, että tähän lajiin hurahtaa ja kohta erilaisia liinoja ja sidontatapoja on kymmenittäin käytössä. En ole ihan niin perillä lajissa, että olisin varsinainen Harrastaja, mutta arkipäivän liinailija kylläkin. Ja sitä suosittelen muillekin mammoille, joilla on sata ja yksi pikkuhommaa tehtävänä ja kädet olisi siihen kauhean kivat apurit.

Puss och Kram!