Uusi vauva

Vanha teksti arkistojen kätköistä nyt kun mahanseutu alkaa olla siinä laajuudessa, ettei vieraammallekaan jää epäselväksi, että meillä varrotaan seuraavaa. Tämä on kirjoitettu vuodenvaihteen jälkeen.

---------------------------------

En yleensä erityisemmin ahdistu syksystä. Marraskuu nyt on aina pimeä ja märkä, mutta ei mahdoton kuukausi. Viime vuonna se meinasi olla. Syynä tähän oli raskausväsymys, mikä tänä vuonna osui vuoden synkimpään ajankohtaan ja lokakuun puolivälistä tammikuulle asti kestäneeseen marraskuuhun.

Muutama päivä meni niin, että makasin Neidon vieressä lattialla pää tyynyssä ja kuuntelin kun hän härväsi omia leikkejään. Pari kertaa käytiin pihalla ihan vaan sen takia, että ihmisen on tapana käydä ulkona kodistaan. Loppu aika selviydyttiin täydellisessä aivosumussa ja odotettiin että raskasuviikot etenee ja väsymys helpottaa. 

Onneksi en odota nyt esikoista, koska olisi jo tullut itku. Nyt tiesin jo vanhastaan, että pahin väsymys menee kyllä ohi ja paha olokin helpottaa viimeistään, kun päästään viikolla 12. Ja niin kävi tälläkin kertaa. 

Oli aika uskomatonta uuden vuoden jälkeen lähteä lenkkeilemään, kun oikeasti jaksan taas kävellä 8 km järven ympäri ihan kevyesti ja olla koko päivän tolpillani pelkkien pätkittäisten yöunien voimalla. Ja vielä hienommalta tuntui, kun isäntä täytti Neidon kiesien renkaat ja ne rullaa jälleen kuin itsestään. Onneksi minä en ole se insinööri talossa, muuten olisi ehkä jo hävettänyt, kun en itse tajunnut tarkistaa onko meidän renkaissa enää ilmaa kesän jäljiltä. Surin vaan, että jo on nainen mennyt huonoon kuntoon, kun ottaa kärrylenkit (lössöillä renkailla) niin koville. 

Uusi vauva on meille ihana uutinen ja odotan innolla. En osaa vielä kauhistella sitä, että meillä tulee olemaan kaksi nosteltavaa vaippalaista samaan aikaan, eikä kumpikaan nuku vielä kokonaisia yötä. 

En surkuttele sellaisia asioita etukäteen, mistä ei ole kokemusta.

Tämän huomasin myös ihmisten reaktioissa uutiseen. Rakkaat, lapsettomat ystäväni onnittelivat vilpittömästi ja lämmöllä, kun vanhemmat perheenäidit ja -isät nielaisivat ensin ja sen jälkeen kysyivät: näinkö pian? En minä halua tietää kuinka väsyneitä sitä ollaan ensi syksynä kahden pienen kanssa. Olen vain onnellinen, että perheen lapsiluku täyttynee rivakasti ja saan sitten loppuelämäni viettää ilman vaippavuoria (ennen kun itse tarvitsen jonkinlaisia inkontinenssi-suojia). 

Nykyteknologia on kätevää uutisten levittämisessä. Kun laittaa viestillä vauva-uutiset, ei tartte katsella niitä huokauksia ja kuunnella näinkö pian?-kysymyksiä vierestä. Ihmisillä on aikaa kerätä itsensä ja onnitella kasvotusten ilman huokauksia. Lapsi on aina lahja, mutta eihän kaikki tykkää joululahjoistaankaan, vaan laittaa ne kiertoon kirppareille jo ennen uutta vuotta.

Puss och Kram!

Kotimamma koronakopissa kotona

Maailma on pysähtynyt. Kaupoista on vessapaperi loppu ja kaikki yli 10 hengen kokoontumiset on määrätty peruutettavaksi. Koronavirus osoittautui vaarallisemmaksi ja herkemmin leviävämmäksi, kun kukaan meistä tavallisista tallaajista osasi vielä vuodenvaihteessa kuvitella. 

Ihmisten, sellaisten tavallisten työssä käyvien tai koulun penkkiä kuluttavien, elämä mullistuu viimeistään tällä viikolla, kun koulut on kiinni ja etätöitä suositellaan kaikille kynnelle kykeneville.
Miten kotiäidin arki muuttuu? No eipä juuri mitenkään.

Olen ollut vauvakaranteenissa viime toukokuusta lähtien. Olen käynyt kylillä vain välttämättömillä asioilla (pääkopan kannalta tai oikeita asioita hoitamassa) ja oppinut delegoimaan ruokakauppa-asioita miehelle, jotta ei tarvitse pakkailla huutokäärylettä mukaan maitopurkin takia. Olen vältellyt ihmisiä, jotta tämä kotimörköys tai vauvakuume ei tarttuisi riskiryhmiin. Pesen käsiä sata kertaa päivässä, koska niissä on aika usein jotakin vauvasta peräisin olevaa eritettä. Ostan vessapaperia aina (kun mahdollista) 32 rullan paketeissa, jotta sitä ei tarvitse joka viikko kantaa muiden ostosten lisäksi kotiin. (Miksi vessapaperia edes pakataan alle 20 rullan paketteihin?) 

Kotoa löytyy aina viikoksi ruokatarvikkeet itselle, vauvalle, miehelle ja jotakin vierasvaraa ihan vain siksi, että asutaan metsässä ja lähimpään kauppaan on pitkä matka. Leivontaviljoja tilaan 1-2 krt vuodessa 25 kg satsin postitse Virtasalmen Viljatuotteelta ja viikko sitten tuli uusi paketti lähipostiin. Hiivaa on aina pakkasessa ja soodaa iso purkki kuiva-ainehyllyssä. Koronakauppailu ei meillä aiheuttanut sen suurempaa hamstraushysteriaa tai erikoisostoksia. 

Media vilisee vinkkejä, miten saat ajan kulumaan kotona ihan kokonaisen päivän mahdollisen karanteenin aikana. Olisin kaivannut noita vinkkilistoja jo viime kesänä, kun hypin pitkin seiniä ja yritin keksiä päälleni jotain järkevää tekemistä vauvan nukkuessa.

Ei ole väliä, miksi ihminen jää kotiin neljän seinän sisälle, mutta hyvää se ei tee. Itse käytin kotia ennen vauvan syntymää lähinnä nukkumapaikkana. Nykyään vietän täällä aikaa noin 23 tuntia vuorokaudessa ja voin kertoa, että totuttelu teki tiukkaa. Ja voi sitä riemua, kun (etä)työt alkoivat ja pääsin ihan kokonaiseksi puoleksi päiväksi perehtymään pois neljän seinän sisältä. Illalla jaksoin olla paljon parempi äiti kotonakin, kun pääkoppa sai oikeaa tekemistä päiväksi.

Otan osaa teidän arkeenne, jotka joudutte nyt elämään minun arkeani tämän poikkeuslain aikana. Viettämään aikaa omien ajatusten kanssa neljän seinän sisässä. Poikkeuslaki, samoin kun vauva-aika kestää vain jonkin aikaa ja sen jälkeen elämä toivottavasti palaa uomiinsa. Tämä lohdutti minua viime kesänä.

Ja toisaalta, kaikkeen tottuu, siis aivan kaikkeen. Hetken päästä huomaa käyttävänsä pyykkikoneen tyhjentämiseen 6 tuntia aikaa, eikä koe sitä ongelmana. Kuluupahan päivä ja on muka jotakin tehty.

Eli ystävät hyvät, ei hätää. Koppiutuminen voi turhauttaa ja lamaannuttaa, mutta se on vain väliaikaista. Arkeen pääsee yllättävän äkkiä takaisin kiinni, kun sen aika joskus koittaa. Ja sitä ennen voi laitella kotona sohvatyynyjä uuteen järjestykseen, pestä toissavuoden jouluverhot (ne ketkä sellaisia harrastaa) pois pyykkikorin pohjalta ja tehdä kaikki muutkin rästiin jääneet kotityöt. On lupa nostaa jalat pöydälle, nukkua vuoden univelat pois ja katsoa sata jaksoa suosikkisarjoja.

Puss och Kram!

Piilolinssit -rillipää-äidin pelastus

Hankin aikanaan piilolinssireseptin häitä varten, kun en halunnut hankkia kukkakimpun väriin sointuvia pokia. Kuljin hääpäivän aivan pöllönä ja sekaisin kuin seinäkello yleisestä stressistä, jännityksestä, hiukan hermoilusta ja kaikista eniten siksi, ettei silmäpoloni olleet tottuneet piilareihin. 

Eivät ne ole sitä vieläkään, kun parin vuoden tauon jälkeen pengoin vanhat linssit esiin ja ilokseni huomasin, että niissä on vielä päiväystä jäljellä. Mutta, linssien kanssa pärjään päivän ilman pääkipua ja näen ihan riittävän hyvin missä räkä tai purjo lentää tällä kertaa.

Räkätautinen taapero on haaste paitsi yöunille ja hermoille, myös silmälaseille. Sylipulainen härvelö (=yltiöpäisesti härveltävä hyypiö) on silmälasien surma. Paitsi, että pokat ovat vaarassa saada uuden, hieman kieromman ulkomuodon, linssit ovat koko ajan täynnä pieniä tahmaisia sormenjälkiä ja räkävanoja. 

Silmälasien peseminen ei ole koskaan lukeutunut lempipuuhiini, vaikka rillipää olenkin ollut ekaluokkalaisesta lähtien. Ainoa ero on, että mukulana en häiriintynyt siitä, ettei laseista enää nähnyt läpi. Nykyään pienikin mönjäkerros linsseillä haittaa näkemistä ja aiheuttaa päänsärkyä niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Piilolinssejä ei tarvitse pestä, eikä ne mene kieroon, vaikka jälkikasvu räpeltäisi kuinka. Ne ovat kätevät niin kauan, kun niitä ei tarvitse ottaa pois. Siinä hommassa saan lähinnä silmämunat raapaleille ja niukkojen yöunien jälkeisen pinnan ääriulottuvuuksiinsa. En enää ihmettelen miten jollain voi unohtua 20 kpl piilolinssejä silmään. Niitä ei ole kiva kaivella pois, mutta päähän ne saa ilman tuskaa. 

Näkökyky ei ole piilareilla samanmoinen, mihin olen silmälaseilla tottunut, vaikka lasit ja piilarit on hankittu samaan aikaan samalta optikolta. Näyttötyöskentelystä ei tule mitään, koska tarkkuusnäkö ei mun piilareilla ole erityisen hyvä. Samoin ihmisten ilmoille ei kannata mennä, koska en välttämättä tunnista tuttuja. Autolla ajaminenkin pimeällä oli yllättävän vaikeaa, koska piilareiden hajataiton korjaus toimii jotenkin eri tavalla kuin laseilla. Näen vastaantulevien autojen valokeilat häiritsevän eri muotoisina piilareilla kuin laseilla ja todennäköisesti tössäytän penkkaan, kun jään tätä ihmettelemään kesken matkan. 

Kotona sylipulaisen härventävän räkäkirnun kanssa piilarit sen sijaan toimivat oikein hyvin. Pitää vaan muistaa vaihtaa ulkonäkö päälle, jos satun poistumaan sairaan lapsen kanssa kotoa. Silmäälasin pokat peittävät myös armollisesti 10 kk aikana hankitut silmäpussit ja luovat illuusion ihmisestä kotimörön sijaan. Näin ainakin uskottelen itselleni.

Puss och Kram!

Uusi vuosi

Tämä on nyt jo vanha teksti tammikuulta. Se oli unohtunut luonnoskirjastoon ja muistin nyt vasta painaa julkaise-nappia.

...

Kirjoittaminen on jostain kumman syystä nyt jäänyt taka-alalle. En väitä, että viihtyisin itseni kanssa yhtään sen paremmin kotona, kun ennenkään, mutta kaikkeen turtuu. Lisäksi tässä oli yksi joulu ja kasa joululahjaneulomisia, mistä suurin osa ei tietenkään valmistunut ajallaan, mutta käsiä ne tarvitsi enemmän kuin näppäimistö.

Ja yhtenä suurimmista syistä tietenkin se, että meidän neidosta on tullut sosiaalinen ja liukasliikkeinen lapsi. Hän höpöttää sujuvasti niitä näitä, käy välipalana napostelemassa lisävirtaa puhelimen, kaiuttimen tai tietokoneen latauspiuhasta ja lopun aikaa hiihtää lattialla edestakaisin tuunaten vaippapyykit, lankakerät, kaikki rapisevat paperit ja äitin sisäkengät uuteen uskoon. Ryömiminen on uskomattoman tehokas keino edetä, varsinkin liukkaalla puulattialla.

Minä nautin. Nautin siitä, että meidän Neito on reipas ja terve, siitä että hän kikattaa ihan hepulissa joka kerta kun kielletään menemästä johtonurkkaan hypeltämään latauspiuhoja ja siitä ihanasta höpötyksestä, mitä hän pitää mennessään. Edelleen hän leikkii itsekseen ihan hiljaa lattialla ja hän selvästi tarvitsee ne hetkensä, kun ei tarvitse ottaa kontaktia kehenkään ihmiseen. Ja hetken päästä hän kiekaisee kiitettävän kuuluvasti ja varmistaa, että äiti on lähellä ja läsnä ihan vain häntä varten. 

Neito muistuttaa päivä päivältä enemmän ihmistä ja vähemmän toukkaa. En jaksa erityisemmin ihannoida sitä toukka-aikaa, kun lapsi vain huutaa, nukkuu ja syö. Onneksi joku äitihormoni auttaa jaksamaan tuon vaiheen yli ja nyt voin ihan oikeasti ihmetellä ja ihastella kuinka taitava ja meneväinen ihmislapsi minulla onkaan. 

Kohta kaipaan sitä aikaa, kun Neito ei vielä liikkunut niin näppärästi itse, tai kiipeillyt kukkapöydälle ja kirjahyllyyn, mutta sekin kuuluu kehitykseen. Ja kyllähän kirjahyllyyn saa kiivetä, mutta pudota ei saa. Kukkapöydälle ei saa kiivetä, koska se kippaa. Sitä ei ole pultattu seinään kiinni (vielä).

Uusi vuosi toi mukanaan hämmennyksen. Mitä ihmiset tekevät uuden vuoden aattona? Sellaiset ihmiset, jotka eivät ole navetalla? Olen lomittanut niin monet välipäivät, etten enää edes muista mitä muuta voisi silloin tehdä. Menimme siis Neidon kanssa ajoissa nukkumaan, heräsimme vähän ennen puolta yötä pelkäämään raketteja (Neito tyytyi katselemaan ja minä hoidin sen pelkäämisen) ja sitten takaisin maate. Sellainen tavallinen aikataulu, kun aikaisemmin mun homma oli mennä aamulla navettaan ja tilanväki itse vahti eläimet rakettien ajan.

Uudelle vuodelle ladataan aina odotuksia, lupaillaan mahdottomia ja aloitetaan painon pudotus. Myönnän, että odotan tältä vuodelta montaakin asiaa, toivon yhtä sun toista ja rakentelen pilvilinnoja, mutta painoa en aijo pudottaa kesäksi, enkä lupaa itselleni mitään. En ole koskaan tehnyt uuden vuoden lupausta, enkä tehnyt tänäkään vuonna. Toki tavoitteenani olisi kävellä joka päivä Neidon kanssa pikkulenkki pihalla, mutta esimerkiksi tänään en aijo mennä lenkille, koska siellä sataa vettä. Neito pärjäisi kyllä hienosti sadesuojansa alla vaunuissa, mutta minä en tahdo kastua.

Puss och Kram

Kestovaippailua

En muista koska meidän neidolla olisi ollut kertakäyttöinen vaippa päällään. Johtuu toki osittain siitä, että mammalomalaisena muistikapasiteettini on koppakuoriaisen luokkaa, mutta toisaalta myös siitä, että satuimme voittamaan kestovaippalotossa. Kestovaippailu on minusta arpapeliä. Se joko onnistuu tai ei onnistu, riippumatta siitä kuinka erinomaisia tai epäerinomaisia lapsen vanhemmat ovat. 

Meidän kestoilu alkoi vähän vahingossa. Saatiin läjä taskuvaippoja sukuperintönä ja lähdin kokeilemaan niillä, josko kestoilu meillä onnistuisi. Ja onnistuihan se alun opettelun ja säätämisen jälkeen. Kun vielä täydensin varastoa nettikirpputorilta, hankin muutaman ison vaipan yövaipoiksi ja kudoin villaimuja yövaipan lisätäytteeksi, toimiva kokoelma oli valmis.

Ehkä suurin innoke kestovaippailuun oli minun roska-ahdistukseni ja se, että olen maailman huonoin viemään roskia. Mun roskis ei ole koskaan niin täynnä, etteikö sinne vielä mahtuisi, jos vähän tiivistää vanhaa kasaa. Voitte vaan kuvitella miltä meidän vaipparoskis haisi viikon jälkeen kesällä aikana ennen kestovaippoja.

Asuessani isolla kirkolla opin kierrättämään ja lajittelemaan ihan kaiken. Sitten muutin tänne metsään, missä ei kerätä lainkaan kierrätysmuovia, eikä vuokrakodissamme ole omaa pihaa mihin saisi kompostorin. Sekajätteemme täyttyy siis nykyään perunankuorista ja muovikipoista ja se ahdistaa. Lievitän ympäristöahdistustani kompensoimalla jätteen määrää välttämällä kertakäyttövaippoja.

Päästöjen kompensointi on päivän sama. Aivan sama miten paljon kulutat, kunhan pystyt paperilla osoittamaan, että kompensoit tuhlailusi jollain muulla tavalla. Väitän, ettei fleece- ja PUL-kankainen kestovaippa ole mikään ekoteko vesistöihin päätyvien mikromuovien takia, mutta onko se suurempi vai pienempi haitta kun kertakäyttöinen muovivaippa, joka päätyy hiilidioksidina polttovoimalan piipusta taivaalle? Sitä en osaa arvioida.

Laiskuus ja herkkä hajuaisti voittaa tässä ekokysymyspainissa. Kertakäyttöinen vaippa haisee. Enkä tarkoita henkisesti, vaan ihan fyysisesti. Pissa kerttisvaipassa haisee ihan järkyttävälle, kun kestovaipassa sitä tuskin huomaa kuin painosta. En tiedä mitä taika-ainetta bambufleece on, mutta siinä vauvan eritteet eivät juuri haise.

Neito nukkuu perhepedissä ja olen enemmän kuin tyytyväinen ettei aamun ensimmäinen aistimus ole ydinjätteen lemu kerttisvaipassa naaman vieressä. (ja armaat fysiikasta ymmärtävät ystävät, tiedän toki, ettei ydinjäte haise, se säteilee. Mutta mikään oikea haju ei mielestäni kuvaile kerttisvaipan lemua riittävän osuvasti)

Kestovaippailun aloittamiseen kuulee usein suosituksen, että hanki erilaisia ja eri tyyppisiä vaippoja ja kokeile mikä sopii teidän kääryleelle. Ja jos kaikki sopii, niin voit käyttää niitä 20 erilaista ja erilaisilla sisuksilla ja ulkokuorilla olevaa vaippaa yhtä aikaa. Ei jatkoon! Aluksi haasteena oli saada myös tuo miespuoleinen vanhempi höynäytettyä kestovaippojen maailmaan, eikä se olisi ikimaailmassa onnistunut, jos meillä olisi ollut sata erilaista vaippaa käytössä. Nyt meillä on iso läjä säädettäviä taskuvaippoja, joita kaikkia ajetaan samalla tavalla. Insinööri kiittää.

Pitkään meillä oli hoitopöydällä sekä kesto- että kerttisvaippoja saamatteilla. Vaipan vaihtaja sai aina päättää mitä halusi käyttää. Lopulta laitoin kerttikset kaappiin, kun läjään ei oltu koskettu pariin kuukauteen.

Yöllä ei vaihdeta vaippaa, silloin nukutaan ja syödään. Vaippaan tarvitaan siis täytettä enemmän, kuin päivällä, jotta ei lakanat kastu. Olin hankkinut ihanaa kirjavaa kotimaista käsittelemätöntä luomulampaan villalankaa suoraan tilalta tarkoituksena tehdä siitä jotakin megalomaanisen hienoa ja nättiä.

Lanka päätyi neuleena neidon vaipan täytteeksi ja toimii siellä erinomaisesti. Joku kysyi minulta, miten raaskin laittaa parasta mahdollista lankaa vauvan pyllyyn. Vähän erikoinen kysymys minusta, panostaahan isot ihmiset satasia salikortteihin tai täyteaineisiin, jotta oma pylly olisi erinomainen. En minä laita mitään kemikaalipestyä muovilankaa toisen ahteria vasten, kun ei sellainen materiaali vain toimi. Puhdas villa on paras imuaine. Se imaisee itseensä litran pissaa, eikä sitä tarvitse pestä juuri koskaan, koska villa putsaantuu tuulettamalla, eikä luonnonmateriaalina ala haista. Vauva-arjessa kaikki mikä ei haise pahalta, on puhdasta. (Villapöksyjä meillä ei harrasteta, ne ovat sitten tosiharrastajien juttu, mutta taskuvaipan sisällä villa on hyvä lisäimu mikrokuidun kaverina.)

Kestovaippa maksaa n 10-30 €/kpl uutena riippuen ihan siitä ostaako ulkolaisen massatuotteen, vai kotimaisen käsityön. Meillä kaikki vaipat hankittiin tai saatiin käytettyinä. Osa oli toki käyttämättöminä tehtaan pussissa, mutta kaupasta täydellä hinnalla ei ole hankittu yhtäkään vaippaa.

Olen laskenut, että vaipat ovat maksaneet itsensä takaisin jo hyvä tovi sitten, verrattuna kertakäyttöisten vaippojen käyttöön. Kerttiksiin menee n 10-15 € viikossa, eikä niistä jää jäljelle kuin täysi roskasäiliö. Laadukkaat kestovaipat toimivat mukulalta toiselle, eivätkä oikealla pyykkihuollolla juuri kulu. Kuminauhoja ja tarroja voi joutua vaihtamaan, mutta se on nopea askarteluhomma. Kestojen käyttö on meillä osoittautunut myös taloudellisesti kannattavaksi ratkaisuksi, kun suosimme käytettyjä ja kooltaan säädettäviä vaippoja. (sama vaippa sopii melkein koko vaippa-ajan)

Ensimmäisen lapsen kanssa on helppoa harrastaa kaikenlaista kestovaippailusta muskariin. Seuraavan mukulan kanssa ei mennä ainakaan sinne muskariin, mutta voi olla, että myös kestoilu jää. Se riippuu ihan omista voimavaroista ja muistikapasiteetista. Jos vaippakonetta ei muista pyörittää riittävän usein, ei puhtaita kestovaippoja ole silloin kun niitä tarvitaan.

Pienen vauvan kanssa kosteusindikaattorilla varustetut kerttikset ovat maailman kätevimpiä, joten niillä todennäköisesti mennään seuraaavienkin kanssa niin kauan, kun muksujen pissaamisia pitää kytätä. (Imetyksen onnistumista tarkkaillaan ensimmäiset viikot pissojen lukumäärinä päivässä, tiedoksi niille, jotka eivät olet pikkulapsiruljaan vielä päässeet/joutuneet.) Lisäksi pikkuvauvan koivet ovat kuin syömäpuikot. Ei niiden ympärille saa kestovaippaa napakasti, joten ohipissat ovat taattuja.

Kestovaippailu on meillä rutiini siinä missä monessa muussa perheessä on vaipparoskiksen vienti. En suhtaudu kestoiluun mitenkään intohimoisesti tai zero waste-ideologialla. Lähinnä naurattaa, kun instagrammissa tykkään erinnäisistä kestovaippa-sivuista ja seuraavaksi sieltä tarjoillaan ja kalastellaan seuraajia monenlaisille true-ekoilusivuille. Käytämme edelleen muovipusseja ja ostamme uusia tavaroita kaupasta, kun niitä tarvitsemme. Kestovaippailu ei tarkoita, että pelastaisimme maailmaa myös kaikilla muilla mahdollisilla (ja mahdottomilla) tavoilla. Kestoilla voi myös ihan tavallisessa perheessä.

Puss och Kram!

Miehet!

Yhdistelmä mies ja vauvanhoito tuo ensimmäisenä mieleen väärin päin puetun paidan lapsen päällä tai kakkavaipan äärellä kakovan raavaan miehen. Stereotypia on selvä: miehestä ei ole lastenhoitajaksi. 

Taannoin eräs miesoletettu ehdotti blogitekstin aiheeksi kauhuskenaariota mitä kaikkea voi tapahtua, kun jättää lapsen isänsä hoitoon päiväksi. Ensin nauratti, mutta sitten en lämmennytkään ajatukselle. Ehkä siksi että se päivä sujuisi todennäköisesti paljon mallikkaammi kuin nämä meidän normipäivät, kun ollaan päivät kaksin neidon kanssa. Koska ihan oikeasti meidän isi kyllä osaa. Ja jos ei osaa, niin soveltaa niin että lapsella on kaikki hyvin.

Miksi miehiä mollataan? Mikä tekee naisen tavassa pukea pitsibody lapsen päälle jotenkin paremman, kun miehen tavasta pukea kokohaalari? Miksi naisen kuvitellaan olevan parempi hoitamaan lasta vain siksi, että hänellä on tissit ja kohtu? Varsinkaan kun iso osa vauvoista tuntuu saavan ainakin osan ravinnostaan tuttipullosta, eikä kohdullakaan enää sen jälkeen tee mitään kun mukula on ulkomaailmassa.

Mistä kumpuaa ajatus, että nainen tietäisi luonnostaan miten lasta ajetaan? Ei tytöille opeteta peruskoulussa vauvaoppia sen enempää kuin pojillekaan. Muutenkin ainoa mitä peruskoulussa kerrotaan perhe-elämästä, on miten ehkäiset perheen muodostumisen. Kappas kun syntyvyys on laskussa. 

Vauvan kanssa ei riitä ne samat opit, millä nainen on saanut pidettyä itsensä ja sikiön elossa odotusaikana. Vauva ei hoidu enää siinä samalla, kun lappaa omaan suuhunsa ruokaa ja vitamiineja ja enemmän vettä päivässä kuin entisessä elämässä viikossa. Ollaan siis isän kanssa tasatilanteessa, molemmat uuden edessä. 

Aikataulu on vieläpä naiselle epäedullinen. Nainen keräilee vielä itseään kasaan tippaletkuissa siinä vaiheessa, kun isi jo hoitelee vastasyntynyttä vauvaa. Isällä on siis ratkaisevat minuutit enemmän aikaa opetella hoitamaan vauvaa kätilöiden valvovan silmän alla. 

Vauvan ensimmäiset kuukaudet asetelma on usein (ei aina) sellainen, että äiti jää kotiin ja isä käy töissä. Äiti joutuu siis olemaan pidempiä aikoja yksin vastuussa lapsesta ja sen takia hän muodostaa omat rutiininsa lapsen kanssa. Sitten kun isä tulee kotiin ja laittaakin lapselle ensin oikeaan jalkaan sukan ja sitten vasta vasempaan, hän tekee väärin. 

Isä tekee väärin, kun hän ei tee asioita niin kuin äiti tekee. Isä saa huudot ja/tai naurut (äidin väsymystilasta riippuen) kun lapsi on vaatetettu eri tavalla, kun äiti oli ajatellut. (mutta jättänyt kuitenkin kertomatta ääneen) Eli miehen pitäisi olla isän ja puolison lisäksi vielä meedio ja lukea ajatuksia välttyäkseen Miehet-huokaisulta.

Esikoisen äitinä voin väittää, ettei äiti tiedä lastenhoidosta sen enempää kuin isäkään. Se että naisella on enempi aikaa surfata vauva.fi-sivustolla äitiyslomalla, ei tarkoita että hän tuntisi omaa lastaan paremmin kuin isä. Jos isä vain on läsnä lapsen arjessa, hän muodostaa omat tapansa toimia lapsen kanssa. Isän tapa hoitaa asioita on väkisinkin erilainen kuin äidin, mutta ei se ole sen oikeampi tai väärempi. 

Lastenhoito on välineurheilua. Välineiden kanssa on opittava toimimaan, jotta arki rullaa. Ja jokainen omia vehkeitään lainannut tietää, että jollei toinen osaa niitä käyttää tai huoltaa, tulee poru. 

Vauvan kanssa tärkeimmät välineet ovat vaipat ja vaatteet. Meillä kestovaippaillaan ja se jos mikä vaatii vähän viitseliäisyyttä aluksi. Meillä asiat toimivat niin, että minä opiskelen uudet jutut netistä, koeponnistan joutessani päivien aikana ja jätän toimivat ratkaisut näkösälle käyttöön. Huonoiksi havaitut vaatteet, kestovaipat, rasvat yms. jemmaan niin ettei ne ole ensimmäisenä esillä, kun isä huoltaa lasta. Ei tartte porata perään, miksi lapselle on puettu väärän merkkinen vaippa, kun esillä on vain käyttökelpoisia välineitä. 

Toinen hyvä keino on vastuualueiden jako. En muista koska olisin viimeksi turboahtanut neidolle yövaippaa (kun kestoillaan, yöllä pitää olla vähän reilummin täytettä, jotta vaippaa ei tartte herätä vaihtamaan keskellä yötä) tai valkannut yökkäriä. Isä hoitaa meillä iltatoimet ja aamun ensimmäisen vaipanvaihdon ennen töihin lähtöä. Eikä minun tartte mennä väliin näyttämään kuinka erinomaisen yöpaidan minä olisin valinnut. Kyllä isi osaa.

Isällä on vapaus valita sellaisia välineitä ja varusteita lapselle mitä hän haluaa. Hän valitsee niitä mitkä on helppoja pukea ja toimivat tarkoitukseen sopivasti. Jos äidin värisilmää särkee limenvihreä ja oranssi vierekkäin, se on äidin ongelma ja toivottavasti hän myös pitää mölyt mahassaan tällaisista pikkuseikoista. Tärkeintä on, että lapsella on kuivaa, puhdasta ja lämmintä päällä. Ja ihan oikeasti mitä väliä, kuinka päin mekko on puettu päälle? Kaulus voi vähän kurkuttaa väärin päin, mutta jos se ei menoa haittaa, niin aivan sama.

"Isä puki minut tänään" Mutta se ei menoa haittaa.

Ennen kaikkea tärkeintä on minusta asenne. Jos lähtökohtaisesti asenne on se, ettei isä osaa tai toinen vanhempi (sukupuoleen katsomatta) tekee aina kaiken väärin, perhesoppa on valmis. Äiti väsyy kun joutuu omassa erinomaisuudessaan tekemään kaiken itse, kun ei luota toisen kykyyn hoitaa asioita ja isä turhautuu ja vetäytyy poispäin perheestä. Sitten itketään kun toinen ei osallistu kotitöihin ja toinen tuntee olonsa ulkopuoliseksi. Kyllä isä osaa, kunhan hänen vaan antaa tehdä omalla tavallaan ja tempollaan asioita. Äidille jää kivasti omaa aikaa, kun vaipanvaihtoon menee ehkä hetki pidempään isin toimittamana kuin äidin. Kunhan vaan malttaa pitää näppinsä erossa ja luottaa toisen tekemiseen.

Puss och Kram!


P.s. meitin isi on lukenut tekstin etukäteen ja antanut julkaisuluvan

Täysimetyksestä

Meillä täysimetetään, eli neito saa kaiken ruokansa tissistä (kiinteiden ruokien maistelua lukuun ottamatta). Tämä oli tavoite ja olen onnellinen, että siihen on päästy. Imetys ei aina onnistu syystä tai toisesta, joten sitä ei tule pitää itsestäänselvyytenä. 

Olen oikein hyvää, maitolinjasta sukua, joten en osannut etukäteen edes pelätä, etteikö imetys onnistuisi. Emme hankkineet edes tuttipulloa ennen neidon syntymää, koska mitäpä sillä tekisi? Toki jouduin pullon ostamaan sitten viikko synnytyksen jälkeen, kun meinasi iskeä utareahdistus tien päällä ja huoltoaseman kaupan ainoa järkevä lypsyastia oli tuttipullo. Turvavyö pöhöttyneen ja täyden utareen päällä ei ole kovin kivan tuntuinen, voin kertoa.

Tuttipulloa on käytetty ehkä sen viisi kertaa, kun neito ja isä ovat jääneet kahdestaan kotio mamman harrastusten ajaksi. Nykyään neito pärjää jo muutaman tunnin ilman välipalaa, joten tuttipullo saa pölyttyä lääkekaapissa.

Olen henkeen ja vereen täysimetyksen kannattaja, jos se on äidille ja lapselle fysiologisesti mahdollista. Syy tähän on navettakokemukseni. 3 kk ikäisestä vasikasta näkee todella hyvin, onko se saanut koko ikänsä luomumaitoa suoraan utareesta vai maitojauhejuomaa kaksi kertaa päivässä ämpäristä. Kyllähän niistä maitojauhevasikoistakin lehmiä tulee, kun saavat kasvussa kiinni sitten kun etumahat käynnistyvät, mutta alussa ne pienet luisevat kuraperät ovat karua katseltavaa. 

Joka kerta kun luen kaikenmaailman palstoilta, miten on tehty tietoisesti valinta ruokkia lapsi jauheella pullosta, vaikka imetys onnistuisi, sieluni itkee verta ja kysyn eikö ne tiedä mitä maitojauhevasikasta tulee? Ei tavallinen mamma tiedä ja sehän minua itkettää. Kyllä se lapsi tulee ravittua jauheellakin, mutta maidossa on luonnostaan hivenet, suotuisat bakteerit, vasta-aineet ja optimaalinen ravinnekoostumus. Kyllähän se näkyy terveenä ja pulskana vasikkana tai vauvana ja väittävät että suotuisat vaikutukset kantavat vielä aikuisiässäkin (Imetyksen tuki ry).

Yksi neuvolan tädeistämme kuulosti yllättyneeltä, kun kerroin että meillä täysimetetään. Olin vähän järkyttynyt. Onko jauheruokinta niin yleistä, että täysimetyksestä pitää yllättyä, vaikka se on normaalin (ei-allergisen) lapsen paras tapa ruokailla? Osaan olla entistä onnellisempi, että meillä täysimetys on helppoa, vaivatonta, kivutonta (ainakin melkein) ja kiukutonta. Ilmeisesti näin ei ole joka perheessä, kun jauheruokinta tulee edes kysymykseen.

Täysimetyksen ehkä ainoa varjopuoli on se, että mukelo on koko ajan kiinni äidissä. Tuttipullovauvan voit lykätä viikoksi isin kanssa mökille tai mummolaan, mutta tissivauva kulkee tissien mukana. Mutta niin kauan, kun juniori ei liiku itse, eikä huuda koliikkia, hänen kanssaan voi liikkua melkein missä vaan. Me ollaan käyty lavatansseissa, kyläilty ystävien luona ilman että lattianrajassa tuhoutui elektroniikkaa, yökyläilty mummulassa ja muualla ja eletty muutenkin miltei niin kuin ennenkin.

Ja mikä helpointa, juniorin eväät on aina mukana. Riittää että reissuun pakkaa mukaan omat vaatteet, lapsen vaatteet, viidet varavaatteet molemmille, lapsen kestovaipat, lapsen märät koneesta tulleet kestovaipat (jotka toivottavasti kuivuvat matkalla), pyykkipussin vaipoille, pyykkipussin muille tekstiileille, kantoliinan, vaunut, lakanoita, krotteja, pyllynpesukrotteja, pyyheliinoja, omat pesuaineet, hygieniatuotteet, pyllyrasvan, käsirasvan, naamarasvan, Bepanthenin ja varalta vielä joku kortisonirasva. Mutta eipä tarvitse ottaa kassillista korvikkeita, keitettyjä tuttipulloja ja karttaa valtakunnan mikroaaltouuneista, joissa saisi korvikkeen lämmitettyä lapselle sopivaksi. Kyllä me päästään helpolla.

Tällä viikolla vietetään kansallista imetysviikkoa. Imetysviikon tarkoituksena on kannustaa ja rohkaista imetykseen ja luoda imetysmyönteinen ilmapiiri myös perheiden ulkopuolelle. Imetykseen kannustaminen syyllistämättä äitiä, joka ei pysty tai halua imettää, on vaikea (väitän että mahdoton) laji. Imetys on niin intiimi ja henkilökohtainen asia, ettei siihen väliin mahdu kuin äiti ja lapsi. En uskalla ottaa imetystä puheeksi edes tutuissa ympyröissä, saati uusissa mammapiireissä missä käymme. Vaikka periaatteessa olen tällainen pälppä, joka tarttuu aiheisiin, mutta tähän en pysty.

Imetyksen tuki ry on nimennyt ensimmäiseksi imetysvaikuttajaksi Rita Niemi-Mannisen, joka osittaisimettää esikoistaan ja jakaa ahkerasti imetysjuttuja ja -kuvia instassa. Minä en olisi hyvä esikuva imetykselle, koska tämä on meille neidon kanssa liian helppoa. Sen sijaan Rita on joutunut pohtimaan imetyksen onnistumista ja käyttää osittaista korvikeruokintaa ihan sen takia, ettei maito muuten riitä lapselle. Juuri imetyshaasteisiin moni äiti kaipaa tukea ja esikuvia. Imetyksen tuen sivuilla on paljon tietoa ja vinkkejä, puhelinnumeroita, mistä voi saada tukea ja vertaistukiryhmiä ja paljon muuta. Rehellisyyden nimissä en ole sivuilla juuri surffaillut, koska emme ole tarvinneet apua imetyksen onnistumiseen alkukankeuden jälkeen.

Imetys on minusta tärkeä aihe nostaa esille ja sen takia siitä haluan kirjoittaa, vaikka rohkeus ei riitä kasvokkain julkiseen keskusteluun. Imetän meidän neitoa siellä missä hänellä on nälkä ja minulla on sellainen luonteva fiilis heittää tissit tiskiin. Suhtaudun alastomuuteen maatalousylioppilaan luontevuudella, eikä tissittely tee poikkeusta. Vähän rättiä eteen ja imetys onnistuu myös kahvilassa tai puiston penkillä.

Nudistiksi en kuitenkaan ala, enkä halua aiheuttaa epämukavuutta esimerkiksi vieraassa seurassa kahvipöydässä. En itsekkään koe luontevaksi katsella paljaita tissejä kylillä (imetyksestä tai tyrkkyydestä johtuvia) joten en halua tarjoilla vastaavaa viihdettä myöskään muille. En kuitenkaan ole valmis piiloutumaan imetyksen kanssa jonnekin vessaan. Ei aikuinenkaan mene vessaan syömään (hyi), joten ei sinne tarvitse paeta myöskään lapsen kanssa.

Okei joskus menen lastenhoitohuoneeseen imettämään ihan sen takia, että neito vetäisee hirveät väsyitkupotkuraivarit tissillä. Silloin on parempi (ja henkisesti helpompi) mennä koppiin huutamaan ja esittää että oltiin vaihtamassa vaippaa. Mutta normipäivänä, kun neito keskittyy hiljaa nätisti rättinsä alla syömiseen, syödään siellä missä muutkin, eli ravintolan pöydässä tai muuten kylillä.

En ole kohdannut epäasiallista kommentointia julkisesta imettämisestäni, mutta toivon että sellaista kohdatessani kielenkantani olisivat hereillä. Imetys on maailman luonnollisin asia, jota ei minun mielestäni pitäisi joutua puolustamaan tai perustelemaan. Mutta tarvittaessa sen teen äkäisen terrierin tavoin. Minun luonteellani päänaukojille takaisin näpäyttämisen ei pitäisi olla ongelma.

Hyvää kansallista imetysviikkoa kaikille!

Puss och Kram!