Hankin aikanaan piilolinssireseptin häitä varten, kun en halunnut hankkia kukkakimpun väriin sointuvia pokia. Kuljin hääpäivän aivan pöllönä ja sekaisin kuin seinäkello yleisestä stressistä, jännityksestä, hiukan hermoilusta ja kaikista eniten siksi, ettei silmäpoloni olleet tottuneet piilareihin.
Eivät ne ole sitä vieläkään, kun parin vuoden tauon jälkeen pengoin vanhat linssit esiin ja ilokseni huomasin, että niissä on vielä päiväystä jäljellä. Mutta, linssien kanssa pärjään päivän ilman pääkipua ja näen ihan riittävän hyvin missä räkä tai purjo lentää tällä kertaa.
Räkätautinen taapero on haaste paitsi yöunille ja hermoille, myös silmälaseille. Sylipulainen härvelö (=yltiöpäisesti härveltävä hyypiö) on silmälasien surma. Paitsi, että pokat ovat vaarassa saada uuden, hieman kieromman ulkomuodon, linssit ovat koko ajan täynnä pieniä tahmaisia sormenjälkiä ja räkävanoja.
Silmälasien peseminen ei ole koskaan lukeutunut lempipuuhiini, vaikka rillipää olenkin ollut ekaluokkalaisesta lähtien. Ainoa ero on, että mukulana en häiriintynyt siitä, ettei laseista enää nähnyt läpi. Nykyään pienikin mönjäkerros linsseillä haittaa näkemistä ja aiheuttaa päänsärkyä niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Piilolinssejä ei tarvitse pestä, eikä ne mene kieroon, vaikka jälkikasvu räpeltäisi kuinka. Ne ovat kätevät niin kauan, kun niitä ei tarvitse ottaa pois. Siinä hommassa saan lähinnä silmämunat raapaleille ja niukkojen yöunien jälkeisen pinnan ääriulottuvuuksiinsa. En enää ihmettelen miten jollain voi unohtua 20 kpl piilolinssejä silmään. Niitä ei ole kiva kaivella pois, mutta päähän ne saa ilman tuskaa.
Näkökyky ei ole piilareilla samanmoinen, mihin olen silmälaseilla tottunut, vaikka lasit ja piilarit on hankittu samaan aikaan samalta optikolta. Näyttötyöskentelystä ei tule mitään, koska tarkkuusnäkö ei mun piilareilla ole erityisen hyvä. Samoin ihmisten ilmoille ei kannata mennä, koska en välttämättä tunnista tuttuja. Autolla ajaminenkin pimeällä oli yllättävän vaikeaa, koska piilareiden hajataiton korjaus toimii jotenkin eri tavalla kuin laseilla. Näen vastaantulevien autojen valokeilat häiritsevän eri muotoisina piilareilla kuin laseilla ja todennäköisesti tössäytän penkkaan, kun jään tätä ihmettelemään kesken matkan.
Kotona sylipulaisen härventävän räkäkirnun kanssa piilarit sen sijaan toimivat oikein hyvin. Pitää vaan muistaa vaihtaa ulkonäkö päälle, jos satun poistumaan sairaan lapsen kanssa kotoa. Silmäälasin pokat peittävät myös armollisesti 10 kk aikana hankitut silmäpussit ja luovat illuusion ihmisestä kotimörön sijaan. Näin ainakin uskottelen itselleni.
Puss och Kram!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti