Äidin oma aika

Oma aika on käsite jonka on oppinut vasta äitiyden myötä. Ennen äitiyttä oli omaa aikaa niin paljon, ettei sitä tunnistanut käsitteeksi. Nyt jos pääset huussiin yksin niin ettei tarvitse koko ajan pelätä itkupotkuraivaria pinnasängyssä, katossa on jo juhlan tuntua. Saatika, että pääsisi ihan oikeasti yksin jonnekin huussia kaemmaksi.

Täytyy myöntää, että minulla on asiat hyvin. Käyn ihan melkein joka viikko tallilla ihan yksin ja sillä välin aviomies ja neito pärjäilevät kotona. Ratsastustunneissa on vielä sekin hyvä puoli, että silloin olen oikeasti tunnin tavoittamattomissa. En voi hevosen selässä vastailla puhelimeen vain todetakseni, että huudetaanhan siellä. Neito ei tissiruokittuna lapsena ymmärrä tuttipullon päälle ja sehän isiä sitten naurattaa, kun on itkupotkuraivarinälän aika. Mutta kyllä se lapsi oppii nälkäänsä syömään ja isille on korvatulppia, jos kyse oli vain traagisesta tissi-ikävästä. 

Tänään vietin puolikasta omaa aikaa. Eli käytännössä tein mitä ehdin sillä välin kun neito nukkui päikkäreitä vaunuissa. Päikkärihääräilyssä on aina olemassa pieni jännitysmomentti, sillä neidon unen määrää ei tiedä etukäteen. Toisinaan hän nukkuu 13,5 min ja joskus kolme tuntia putkeen. Olo on vähän sama kuin lapsena kun leikittiin Karhu nukkuuta...

Neito nukkuu, neito nukkuu vaunukopassansa

Ei ole vaaraa kellään, näin sitä leikitellään.

Neito nukkuu, neito nukkuu, Eipäs Nukukkaan!

Ja sitten on taas aika palata maan pinnalle ja elää vauvantahtista arkea taas seuraaviin päikkäreihin asti. Onneksi nuo pienet nukkuu sen 16 päiväunet päivässä, niin pudotus tähän lapsiarkeen ei tunnu ihan niin rajulta. Kohta hän ei enää nuku paljoakaan ja juoksee omin jaloin karkuun. Sitä odotellessa nautitaan paikallaan potkottavasta paljon nukkuvasta vauvasta.

Joskus sitä tarvitsee jotain äijätekemistä tunteakseen itsensä taas naiseksi

Ihan melkein yli puoli tuntia sain pistellä halkoja pieniksi ennen kun neidon käpy paloi ulkoiluun ja palasimme vaipanvaihdon kautta sisälle kiikkumaan. Ei sillä, ettäkö olisin sen kauempaa jaksanut kirveen kanssa riehua. Poikimisen jälkeen lihaksia varmasti on jossain päin kehoa, mutta en ole niitä kaikkia vielä löytänyt. Ehkä tässä pikkuhiljaa. 

Puss och Kram!

Takaisin satulaan tai näppäimistön äärelle tai miten sen nyt osuvimmin sanoisi

Ihmisen ja toisinaan myös minun elooni tulee hetkiä, jolloin on pakottava tarve purkautua. En mene yksityiskohtiin purkautumisen erilaisista laaduista tai toimintamekanismeista. Toteanpa vaan, että minulla on selkeästi tarve ilmaista itseäni kirjoittamalla ja kun sitä tarvetta ei ole tyydytetty riittävän pitkään aikaan, syntyy kirjallinen purkaus nykyaikaisesti näppäimistön kautta tietokoneen ruudulle. 

Olen viimeiset viisi vuotta viettänyt tiiviisti opintojen parissa ja saanut kirjoittaa enemmän kuin tarpeeksi erilaisia tekstikatkelmia. Esseepalautusten jälkeen ei ole tullut pieneen mieleenkään kirjoitella vähän vielä jotain ekstraa. Mitä nyt joskus vähän johonkin ainejärjestön lehteen, mutta ei kai sitä lasketa? Nyt kun esseet on tehty, gradut palautettu ja opinnot suoritettu, runotytön mieli ei tahdo sopeutua muutokseen. Pitäisi vielä kirjoittaa, mutta kun ei tiedä mitä.

Ympäristöllä on suuri vaikutus runosuonen pulppuamiseen, ja sillä kuinka kauan saa/joutuu viettämään aikaa yksin omien ajatuksiensa kanssa. Huomaan, että edellisen kerran olen viettänyt liikaa aikaa omien ajatusteni kanssa harjoittelukesänä vuonna 2015. Silloin tuli perustettua tämä blogi-pohja ja kirjoiteltua niitä-näitä työpäivien lomassa. Silloin viimeksi olin kaukana kaikesta (Savossa), yksinäni keskellä ei-mitään omien ajatusteni kanssa umpisolmussa. 

Enhän minä nyt ole yksin, en suinkaan. Enkä kaukana kaikesta, kun en kerran ole Savossa. (Anteeksi savolaiset, tämä piän auonta ei ole henkilökohtaista). Mutta olen kotona ja ihmiselle, joka on tottunut käymään kotona vain pesulla ja nukkumassa, 24 h hengailu samoilla sijoilla aiheuttaa toisinaan lieveilmiötä. Lieveilmiöistä näkyvimpiä lienee siivousinto ja sisustamisvimma. Miksi? En mä pidä kumpaakaan hommaa erityisen viihdyttävänä. Näistä ehkä lisää joskus myöhemmin.

Miksi terve vastavalmistunut nuori nainen on kotona hajoilemassa omiin ajatuksiinsa? No juuri siitä syystä miksi nuoret korkeakoulutetut naiset eivät nykyään enää ole kotona: perheen perustaminen ja maalle muutto aviomiehen perässä. En tiedä onko se vanhoillisuutta, opittua arvomaailmaa, muiden kokemuksista oppia ottamista vai mitä, mutta tässä sitä ollaan vaimoihmisenä ja 2 kk ikäisen pikkuneidon äiti-ihmisenä alle kaksivitosena. Helsingissä kun kävi neuvolassa, tunsin olevani kummajainen muiden iäkkäämpien, naimattomien mammojen seassa. Tästäkin aiheesta voisi kirjoittaa kirjallisen, mutta ei mennä siihen nyt.

Jaksoitko lukea tänne asti? Kauheen kiva ja osanottoni. Ensinnäkin siksi, että on kivaa jos jotakuta kiinnostaa mitä täällä kotimamman päässä liikkuu sillä välin kun vauva nukkuu ja toiseksi siksi että näitä tekstejä on ehkä tulossa lisää. Varmuudella en voi luvata tai uhata, koska voihan olla että alan viihtyä ajatusteni parissa kunhan totun tähän kotoiluun. Mutta koska tuskin sopeudun koskaan olemaan hiljaa itsekseni, lienee parempi uhata uusilla teksteillä. 

Siihen asti: Puss och Kram

Muisteluja, fiilistelyjä, uuden vuoden käynnistelyä

Minun oli tarkoitus koota ihan heti rajoittelun päätyttyä tänne viimeiset kuvakollaasit kesältä. Kaksi viikkoa on vierähätänyt viimeisestä iltalypsystä. Tänään oli pakko pysähtyä lenkkipolun varrella juttelemaan Viikin koetilan hiehoille, koska pienoiset vieroitusoireet kaihertaa karjakon alkua viikonloppujen siedätyshoidoista huolimatta.

Nyt annan tilaa fiilistelylle. Kuvia viimeisiltä työpäiviltä, matkalta, Viikistä.

Mammat matkalla laitumelle. Viimeisen typäivän kunniaksi lykkäsi oikein komian kelin

Ommom!

Tässä on tavoitetta kerrakseen. Tämä neiti on MMM jo vajaan viikon vanhasta lähtien. Itse käyn kouluja vähintään vielä neljä vuotta ollakseni Maatalous-Metsätieteiden Maisteri

Voi rakkauspakkaukset! Hopean ja Kesä-Heinän pojat ovat jotain suunnattoman suloista. Melkoisia miehen alkuja ja kovia pusuttelemaan.

 

Kukkuu!

Mahtipaimenkoira Leko!

Leko ilahdutti viimeisen työviikon eloamme navettakoiran virkaa hoitaen. Ja hyvin hoitikin! Intoa ja yritystä riitti ja mammat saatiin mihin pitikin.

Toisinaan iskee väsy pienelle. Mikäs sen parempi paikka köllöttää kuin kahvin tuoksussa toimiston lattialla?

Ennen kotiinlähtöä oli sadonkorjuun aika. Huomatkaa erityisen hyvin onnistunut valokuvaus. Joku voisi väittää, ettei nuo porkkanat olleet ihan täysimittaisia, mutta eipä se makua haitannut. Hyvää oli niin kauan kuin oman maan herkkuja riitti.

Tulipa sitä pyöräytettyä vielä kaakkukin kesän antimista. Mansikka-punaherukka-vanilja-hyydykekakku. Voin suositella yhdistelmää. Herukasta tulee kovalla tempolla yksi suosikkimarjoista, kun vain löyttää maittavimmat käyttökohteet.

Viimeisenä päivänä nostettiin kissa pöydälle ja kruunattiin kesä kaffella. Aivan valtava kiitos tilanväelle ja työkavereille kuluneesta kesästä!

Kotimatkalla

Tästä se taas lähtee, opiskelijaelämä! Tärkeimmät varustautumiset uuteen vuoteen, eli haalarit kuosiin. Muistot koiruuksista kulkevat aina mukana Helsingin illoissa, koitan kantaa ne kunnialla.

Ensiapua lehmäkaipuuseen. Uljaat lihanaudat ihmettelevät herneen palkoja. Oli todella jännittävää herkkua, eikä tainnut lopulta kelvata kuin Kastanjalle. Tumma kaverikin lähinnä vain kuolasi ja tuhisi palkojen päälle. Etualalla pällistelevä Virpi ei varsinaisesti liity tuohon termiin lihanauta. Hän on ehta kyyttö ja oikein suloinen sellainen. Lihakkuus ja maitotuotos ovat toisarvoisia kun vaakakupissa painaa söpöys. 

Tämän päivän kaupunkiähkyn pelasti Viikin koetilan lehmät ja hiehot. Tällainen kaupunkimaisema passaa oikein hyvin maalaisjuntillekkin. Taustalla siintää kaupan kyltit ja liikenteen melu kohisee korviin. Tilanteen pelastaa lehmät.

Viimeinen fiilistelykuva harjoittelutilalta. Aamu-usvan rippeet navetan kupeesta. Kuvaan livahti myös fotobomberi täydentämään kokonaisuutta.

Harjoittelukesä on töiden osalta ohi ja muistot lämmittävät mieltä vielä pitkään. Kirjallisia töitä on vielä jäljellä, tilatutkielman lopullinen versio odottaa vielä muotoutumistaan. Uusi lukuvuosi on pyörähtänyt käyntiin iloineen ja haasteineen. Nokka rohkeasti kohti tulevaa ja eiköhän tännekin jotain elostani vielä päädy. Ehkä sen verran saatoin jäädä jumiin tähän julkiseen kirjoitteluun.

Puss och Kram!

Kuvailuja

Tilatutkielman väkertäminen on havahduttanut muidenkin muistojen taltiointiin tällä viikolla. Luvassa siis muutimia otoksia viikon varrelta.

Näyttääkö tutulta turpavärkiltä?

Mansikista on tullut jo iso tyttö. Viime kuulumisten jälkeen Mansikki on joutunut luopumaan mamman hellästä hoivasta, kun ikääkin on jo reilusti yli 3 kk. Nykyään pärjäillään ihan isojen rehuilla ja vedellä. Jotkut tavat, kuten turvan tunkeminen kameraan on jäänyt, mutta enää ei yritetä syödä kameran pitelijää elävältä. 

Malva, ehkä suloisimman värinen Ay ikinä. Perinyt mammaltansa Kielolta hurmaavat laikut.

Omom, Malta löysi tarhan laidalta oikein mahtiherkkuja

Hopean sonnivaavi on reipastunut oikein komiaksi pojaksi. Pojan asennoituminen elämään on vahvasti "puuhun vaikka pylly edellä" ja tätä hän sovelsi jo syntymähetkellä. Onneksi väärin päin syntynyt vaavi saatiin nopeasti pihalle ja hengittämisen alkuun ajoissa. Pienen kröhän ja maitojen kanssa sähläämisestä huolimatta vaikuttaa olevan ihan lupaava sonnin alku. Ainoa vaan, ettei hän ole ikinä älynnyt mammojen ideaa karsinoissa. Maito joudutaan edelleen kantamaan tuttiämpärillä, vaikka vieressä olisi mammallinen maitoa tarjolla. Poika on sisäistänyt vähän turhankin hyvin jalostetun eläimen taipumuksen tottua utareen sijaan kumituttiin juoman lähteenä. 

No nyt on taiteellista, Jake reppana havahtui päikkäreiltä kun aloin sählätä kameran kanssa.

Lets go ladyt! Kohta mennään taas kohti vihreitä laitumia, kirjaimellisesti.

Lähempi tarkastelu paljastaa, ettei mamman alut ole ainoita reissuun lähtijöitä. Tunnelma katossa molemmissa looseissa

Saanko esitellä vakituisen mökkivieraani? Lämpöisinä päivinä varpaissa vilisee joka kerta kun astuu terassille. Tällä kertaa ehdin napata kuvan. 

Reilu viikko takaperin tein radikaalin muutoksen jokapäiväisiin rutiineihini. Kävelin mökkitien navetan jälkeen kotiin tien oikeaa laitaa pitkin vasemman laidan sijaan. Kokemus oli valtavan maailmaa avartava. Oikealla laidalla kasvaa aivan erinäköisiä kasveja ja renkaiden kuvioinnit erottuvat sillä puolella selkeämmin, kun vesilätäköiden kraatterit puuttuvat. Tämä yhden avartavan kokemuksen jälkeen olen taas kulkenut vaistomaisesti kahdesti päivässä vasenta laitaa kotiin. Miten niin jumiutunut omiin pikkukuvioihini ;)

 

Kellilikka traktoriostoksilla. Värin valinta tuotti päänvaivaa

Tämän päivän Hetki suurella Hoolla navetalta on pakko jakaa, vaikka en valitettavasti saanut tilanteesta kuvaa. Ensin hieman taustatietoa: Umpilehmiä on nyt kesä pidetty kylmäpihatossa ja käytetty tyhjennyslypsyillä navetan puolella. Pihan läpi mammat kipittää yleensä ihan nätisti aitauksesta toiseen koiran ohjaamina. Tämän kertainen kolmikko innostui seikkailemaan jo maanantaina pitkin pihoja kun olisi pitänyt palata olkiruokapöydän ääreen kylmään. Tänään mammat nostivat seikkailut kolmanteen potenssiin. Ensin hiippailtiin karkuun sorkkahoidolta yhden jäädessä huutamaan kavereiden perään sorkkahoitotelineeseen. 

Kun kaikkien kynnet oli leikattu ja aika palata kylmään, päättivät mamma käyttää erittäin tehokasta joukkohysterian lietsomiskeinoa: hajaantumista. Jake reppana ei ehtinyt millään kaikkien kolmen perään samaan aikaan. Yksi välituloksista oli Hetki. Ay-mamma päätti puikahtaa navettaan sisälle ihmisten kulkuovesta suoraan toimistokäytävälle. Sieltä mukaan tarttui suullinen herkullisia semmarin hanskoja. Ay-mamma kurkkimassa toimistokäytävän liukuovesta navetan puolelle suu täynnä vihreitä kumihanskoja. Siinä Hetki, joka ikuistui verkkokalvoille porttien sulkemisten, suukun tyhjentämisen ja pakoreittien eliminoimisen välillä. Onneksi tilanne oli sen verran nopeatempoinen, että pitkävartisen kumihanskat saatiin kokonaisina, vaikkakin ehkä kuolaisina pois mamman suusta. Se tästä vielä olisi puuttunut, että matami olisi ehtinyt syödä ne ja vatsa mennyt sekaisin. 

Loppu hyvin kaikki hyvin. Kaikki mammat saatiin yksi kerrallaan kyörättyä aitaukseen. Tulipa siinä lenkkiä kerrakseen sekä mammoille, jakelle, harjurille, että isännällekin. Samalla tuli opittua, ettei lehmä aina toimi laumassa. Se osaa tarpeen tullen hylätä kaverinsa ja etsiä omat reittinsä paremman appeen äärelle. Reitit ovat toisinaan hyvinkin luovia pikku välipaloineen. 

Loppuun pakollinen kukkakuva. Valitettavasti kuva vääristää kamalasti väriä. Oikeasti nuo on hehkuvan viinipunaisia, sellaisia Mian punaisia, tiedättehän. 

Puss och Kram!

Elokuun ensisäteet

Viime päivinä mielessäni on hautunut unelma: Lisää tunteja vuorokauteen. Ihan vaikka vaan pari unta varten takaamaan aruinkoa päiviin ja sitten kirjoittamiseen. En ole joutanut pitämään päiväkirjojani ajan tasalla. En niitä paperisia, saati tätä julkista versiota. Tilatutkielmalle on irronnut puolituntisia sieltä täältä, muuten olenkin taas onnistunut aikatauluttamaan päiväni täyteen. Tämä alkaa tuntua pelottavan tutulta. Viikkiarki alkaa reilun parin viikon päästä. Toivottavasti viime vuodesta olisi otettu opiksi ja sana "ei" olisi hieman useammin käytössä.

Verenpunainen taivas aamulla tiesi sadetta päivään. Täydellinen sateenkaari navetan takan kruunasi komeuden

Viimeisiin pariin viikkon on mahtunut monenlaista opintoretkeilyä. Saipa likka opetella raktorin käsittelyäkin. Ihan kahrella eri värisellä koneella samalle viikolle. Täytyy vaan todeta, että kyllähän se kone kulkee eteen ja taakse, mutta annas olla kun pitäisi tehdä jotain järkeävää. Voi olla, että ehtii mammat väsähtää nälkäänsä ennen kun mun vauhdilla saadaan appeet keiteltyä kasaan. Hiljaa hyvä tulee ja täytyyhän sitä olla tavoitetta tulevaankin. Viimeistään ensi kesänä olisi tarkoitus päästä opettelemaan konehommia kaikessa rauhassa. Tänä kesänä olen saanut hioa tissisilmää ja luoda rutiinia eläinten käsittelyyn. 

Samaisella raktoriretkellä pääsin ihmettelemään robottinaveton toimintaa. Äärimmäisen avartavaa päästä tuoreeltaan kahdelle eri tilalle seuraamaan arkea. Erityisesti lypsyrobotissa riittää pällisteltävää. Sellaisen kanssa en ennen ollutkaan päässyt kosketusetäisyydelle. Pitkästä aikaa sain muistutella mieleen myös isojen vasikoiden juottokuvioita. Tämän kesän aikana olen niin tottunut imettäjäemoihin, että tuntuu ihan käsittämättömältä kantaa koneella lypsettyä maitoa vasikalle. 

Viikkiläisten opiskelijakolleekoiden vierailu tilalla muistutti, että oikeasti harjoittelutilalla tehdään monet asiat hieman valtavirrasta poiketen. Näin loppukesästä tuntuu ihan valtavalta rikkaudelta, että saan seurata tätä arkea milkei neljä kuukautta. Täältä saan valtavasti eväitä ja vaihtoehtoisia toimintamalleja tulevaisuuteen. Samalla minulle on avartunut mitä tarkoittaa Luomu käytännössä ja miten imettäjätemot oikeasti toimii osana lypsykarjatilan arkea. Nämä olivat ne asiat, mihin halusin vastauksia kesältä. Valtavana plussana on tullut paimenkoirien käyttö tilan arjessa. Hain lehmiä robotille laitumelta ja välittömästi tuli mieleen, että missä koira. "Jake oikea, taakse!" Vaikka omat koiranohjaustaitoni eivät ole edelleenkään kummoiset, siemen paimenkoiran kanssa työskentelyyn on istutettu tänä kesänä.

Huomaan että alan henkisesti muuttaa itseäni jo pois harjoittelumantereelta. Katselen tavaroita ja mietin missä muuttokuormassa mitäkin kuljetan ja mille puolelle Suomea. Samalla tulee haikeus. En näe Katseen vaavin muuttoa sonnikasvattomolle, en ehdi tutustua Hellevin, Juonivan tai muiden juuri umpeen menneiden vasikoihin. Lypsymontulla ehdin nähdä vain ensimetrit uusien ensikoiden lypsyurista. Mielenkiinnolla odotan ehtiiko Kinski ja Kesä-Heinä tottua lypsyyn niin, että se jalka pysyisi nätisti alhaalla tässä parissa viikossa. Kesä-Kukan poikimistakaan en ehdi nähdä. Kesä-Kukka oli niitä ensimmäisiä eläimiä ketä opin tunnistamaan hiehopihatossa. Ostoeläin, joka oli aina tunkemassa päätä syliin ja maistamassa hihaa. Lempeä ja aavistuksen rasittava käsiteltävä.

Herneet kasvaa komiasti

 Ennen lähtöä on aika nauttia täysillä luonnon antimista. Kasvimaa antaa parasta satoaan ihan kohta. Ensimmäiset oman maan pikkuruiset perunat keitin eilen ja samalla keräsin herneitä salaatin sekaan. Muutama porkkana on oikeasti ihan porkkanan näköinen, joten ainakin maistiaisia on luvassa ennen lähtöä. Viinimarjat kypsyvät hitaasti, mutta varmasti. Takapihalta aukeava metsä notkuu mustikkaa, luomumansikkaretki antoi sangollisen hillomansikkaa.

Sain tällä viikolla kortin, jossa listattiin tärkeitä tehtäviä asioita. Tärkeimpänä mainittiin rakastaminen. Miun salaattietanat osaavat sen asian. Rakasta & rakasta lisää.


Puss och Kram! 

Pitkästä aikaa :)

Taas on aikaa vierähtänyt viime kertaisesta blogi-avautumisesta. Tässä välillä jo ehdin aloittaa tilatutkielman teon tehokkaalla (?) suunnittelulla, joten nyt on lupa vähän tarinoida tännekin. Olen myös ehtinyt sählätä navetalla oikein urakalla ja hiukan reissailla maailmalla. Tänään starttaa viimeinen kuukausi harjoittelumantereella, sen jälkeen kutsuu koulun penkki taas tätäkin likkaa. Tällä kertaa luvassa kuvapainoitteinen postaus hiukan vähemmillä höpinöillä.

Mammat laitumella

Toisinaan voi saada laumallisen nautoja syvän hämmennyksen valtaan pyöräilemällä sellaisia reittejä, missä yleensä ei kovin suurta liikennettä ole. Pikkutiet ja mettäpolut ovat ehkä parhautta jalan ja pyörällä. Ponilla kun pääsisi, olisi ehkä täydellisyyttä.

 

Uunituore vaavi Ica-mammat hellässä hoidossa

Icakin päätti poksahtaa huolellisen hauduttelun päätteeksi. Vaavi on kuvassa ehkä 10 min ikäinen, nyt jo reilun viikon vanha. Tämän komian sonnipojan jälkeen onkin ehtinyt syntyä taas neljä uutta vasua ja lisää on tulossa lähipäivinä, ellei kaikki muutkin vanhat mammat noudata Ican esimerkkiä ja hauduttele yliajalle.

Humala uhkasi vallata lypsymontun

Oli pakko saada kuva hurmaavasta kasvihuoneesta lypsymontun perältä, mikä on hämmentänyt lahmiä koko kesän. Nyt kun se riivittiin ilmanvaihdon takia pois, oli vielä hämmentävämpää kun ikkunasta näki taas ulos. Aina kaikki uusi on jännittävää. Onneksi seinä ei enää hohda puhtautta, sekin oli hirvittävän jännittävää alkukesästä seinien pesun jälkeen. Kuva on siis siltä kohtaa, mistä mammojen pitäisi kävellä lypsyn jälkeen kotionsa omalle osastolle. "Katse eteenpäin" kuuluu  monesti melko pontevasti tästä suusta kun Katse jää nutaamaan kyseiseen kaarteeseen milloin mitäkin asiaa ihmettelemään.

Arvon naapuri, mettälehmä (eli perinnebiotooppihieho)

Hiehot siistivät perinnemaisemaa tilan ympäriltä. Jokusen viikon viihtyivät myös mökkinaapureina. 

 

Mansikkaa ja valkoapilan kukkaa

Hiukan saattoi matkaeväiden napsimisen lomassa laulattaa, kun metsätien varrelta löytyi mansikkaa ja valkoapilan kukkaa oikein läjäpäin. Ehkä maailman paras metsämansikkapaikka löytyy peltotien varrelta ihan läheltä torppaa. Muutama ilta on tullut kykittyä ojan pientareilla tyhjentämässä puskia. Nam, marjakausi on ehkä parhautta. Myös kourallinen mustikoita iltapalan painikkeeksi löytyi tuosta takapihan kuusimetsästä. Kai ne loputkin pian kypsyy, sitä odotellessa.

Iltapalaa, nam!

Kokeilin aamupuuroksi tänään sitä perinteistä viikki-puuroania: Veteen tehtyä mikrokaurapuuroa. Jestas että oli tympeän makuista kun on koko kesän haudutellut puuronsa tinkimaitoon. Täytyy alkaa vieroa itseään maitoherkuista tai paluusta arkeen tulee entistä kovempi koitos.

Mikäs se sieltä pilkistaa?

Katsokaa, ihan oikea peruna! Ehkä ei ihan vielä ole sadonkorjuun aika. Ilmoittelen sitten kun tuon suursadon saa nostaa, siihen taitaa tarvita hillittömän määrän apukäsiä. 

Puss och Kram!

Messuiluja ja kesäkuntoilua

Näyttää uhkaavasti siltä, että tämän kirjoittelun kanssa käy ihan niin kuin pelkäsin alkukesästä. Jaksoin päivitellä pari kertaa viikossa ekat kuukaudet, mutta nyt tämä uhkaa jäädä vallan. Arjessa ei enää tule päivittäin sellaisia kutkuttavan jännittäviä sattumuksia joka päivälle, jotka pitäisi heti kohta jakaa maailmalle. Maalaiselo on oikeastaan melkoista rutiinin pyörittämistä ja kasaantuvan katastrofin hallintaa. Tänäkin vuonna keli on asettanut ekstrahaasteita rehujen tekoon ympäri maata, heinäkuustakaan ei näytä tulevan sen parempaa viljojen kannalta ja syksyn satoja ei taida uskaltaa vielä edes ajatella.

Messumateriaaleja, suurin osa jo kahlattu läpi ja mielenkiintoisimmat jutut luettu

Viikonloppu vierähti maatalousnäyttelyissä. Sieltä mukaan tarttui valtavasti hyvää mieltä, tuttujen kuulumisia, kuvan kasan verran luettavaa, uutta ajankohtaistakin tietoa ja melkein kärähtäneet olkapäät. Säät hellivät kerrankin ja meinasi ihan tulla jopa lämmin tälle kesälle. Messuilta vierähti leppoisasti opiskelutovereiden seurassa ja Viikki-ikävä lievittyi taas hetkeksi. Ei täältä oikeastaan ole kiire mihinkään. Vielä on kesää jäljellä ja valtavan hyvä niin! Jos vaikka ehtisi Icakin poikia ennen kun lähden. Eihän sitä vaavia toki ole haudottu nyt kuin viikko yliajalle, mutta kuitenkin... 

Sunnuntaina messujen päätteeksi virtaa jäi jotenkin ylenmäärin. Päätin lähteä vähän fillaroimaan ja etsimään uusia reittejä. Sää oli mitä mainioin ja aikaa oli käyttää matkan varrella kaikkien mahdollisten muistomerkkien tiirailuun. Pääsimpä oikein taidenäyttelyynkin kun sattui olemaan auki reitin varrella. Pienen (vähän liian pienen) tuumaustauon jälkeen päätinkin vähän fiksata paluureittiä uuteen uskoon ja ihan vähän tehdä lisälenkkiä. Olisi ehkä ollut hyvä idea tarkistaa mm kartan mittakaava ennen päätöstä, mutta eipä sitä aina kaikkea huomaa. Tulikin sitten 15 km lisää matkaa lenkkiin, mutta hakuna matata. Keli helli koko matkan ja kotiin asti päästiin hieman ajateltua myöhemmin. Eipä tarvinnut illalle kehitellä mitään ohjelmaa. Sai kaatua sänkyyn ja toivoa että jalat kantaa aamulypsyllä. (eikä ees ollu lihakset jumissa aamulla)

Muutenkin kesä on mennyt oikein tehokkaan kuntoilun parissa. Minua ei saa edes voimaperäisellä lahjonnalla kuntosalille, mutta tämä kuntotreeni on oikeinkin mielekäs. Käsivarsiin on alkanut muodostua sellaisia jännittäväisiä asioita, kun lihaksia. Lypsinten kiinnitys käy kuntotreenistä kun toistoja vain tulee riittävästi. n 100 toistoa päivässä keskimäärin 5xviikossa, ei paha ohjelma. Lisäksi vähän kolailua ja lapiointia kylkeen. Parasta on se, että touhussa on joku pointti. Kuntoilu kuntoilun takia ei ole mun juttu, mutta eläinten hyvinvointiin yhdistettynä työssä on merkitystä ja hyötyä monella tasolla. 

Salaattia, nam!

Olen ihan vallan unohtanut uutisoida kasvimaasta. Olen nyt jo pari viikkoa käynyt harventamassa salaattirivejä lautaselle. Nyt sieltä alkaa saamaan jo ihan kunnon kokoisia lehtiä. Perunan varret kasvaa jo polven korkuisina, kuva on vanha. Jokainen istutettu peruna on itänyt komiasti ja lykkää vartta. Tottakai viljelijän pitää tietää montako perunaa maahan on lykätty. Toiset puhuisi kiloista, minä suurviljelijänä kappalemääristä. Iloitsen kasvimaan antimista ja odotan malttamattomana marjasatoa. Viinimarjat kasvavat kokoa, mutta eivät vielä punastele, mustikat on myöhässä niin kuin kaikki tänä vuonna. Herne kukkii, ne kaikki kolme vartta mitkä suostuivat tuolta maasta kasvamaan. Ilmeisesti kylvövaot olisi sittenkin pitänyt laaseroida suoriksi. Tillit kyllä kasvaa ja jos lakkaisin unohtamasta niiden olemassa olon ja pomppimasta niiden päällä saisin ehkä jopa perunankeittoveteen tilliä kun potut ovat nostokuntoisia. 

Pakko mainita jälleen kerran, tekee valtavan hyvää elellä kesä niin, että päivisin ruoka-aikaan on sopivasti aikaa kokkailla kaikessa rauhassa. Tulee tehtyä kaikenlaisia kokeiluja, joista suurin osa on onnistunut valtavan hyvin. Namnam, kyllä tästä likasta vielä keittiökelpoinen tulee tämän kesän aikana. 

Josko vaikka kuvia ensi postaukseen? Saa nähdä. On taas kuvailut jäänyt taka-alalle. Huomasin, että messuiltakin olin ottanut vain yhden ainoan räpsyn. Aikaisempina vuosina on tullut notkuttua kameran kanssa aina jossain eläinkehän laidalla. Tänä vuonna kävelin hevoskehän vierestä lähinnä vain eksymisen seurauksena ja lehmäkehän laidallakin oli niin tuskainen auringon räkitys, ettei siellä tullut montaa kehää katseltua. Lähinnä haastettiin ständien pitäjiä kyselemällä joko ihan typeriä tai niin vaikeita ettei aina saatu edes vastauksia. Oli kieltämättä aintoisaa ja opettavaista. Messut ovat siitä hyviä, että aina niistä löytää uusia puolia. Sitten kun kotieläinpuolen asiat osaa täydellisesti, voi laajentaa konepuolelle. Sitä päivää odotellessa.

Puss och Kram!