lauantai 1. elokuuta 2015

Elokuun ensisäteet



Viime päivinä mielessäni on hautunut unelma: Lisää tunteja vuorokauteen. Ihan vaikka vaan pari unta varten takaamaan aruinkoa päiviin ja sitten kirjoittamiseen. En ole joutanut pitämään päiväkirjojani ajan tasalla. En niitä paperisia, saati tätä julkista versiota. Tilatutkielmalle on irronnut puolituntisia sieltä täältä, muuten olenkin taas onnistunut aikatauluttamaan päiväni täyteen. Tämä alkaa tuntua pelottavan tutulta. Viikkiarki alkaa reilun parin viikon päästä. Toivottavasti viime vuodesta olisi otettu opiksi ja sana "ei" olisi hieman useammin käytössä.

Verenpunainen taivas aamulla tiesi sadetta päivään. Täydellinen sateenkaari navetan takan kruunasi komeuden



Viimeisiin pariin viikkon on mahtunut monenlaista opintoretkeilyä. Saipa likka opetella raktorin käsittelyäkin. Ihan kahrella eri värisellä koneella samalle viikolle. Täytyy vaan todeta, että kyllähän se kone kulkee eteen ja taakse, mutta annas olla kun pitäisi tehdä jotain järkeävää. Voi olla, että ehtii mammat väsähtää nälkäänsä ennen kun mun vauhdilla saadaan appeet keiteltyä kasaan. Hiljaa hyvä tulee ja täytyyhän sitä olla tavoitetta tulevaankin. Viimeistään ensi kesänä olisi tarkoitus päästä opettelemaan konehommia kaikessa rauhassa. Tänä kesänä olen saanut hioa tissisilmää ja luoda rutiinia eläinten käsittelyyn. 

Samaisella raktoriretkellä pääsin ihmettelemään robottinaveton toimintaa. Äärimmäisen avartavaa päästä tuoreeltaan kahdelle eri tilalle seuraamaan arkea. Erityisesti lypsyrobotissa riittää pällisteltävää. Sellaisen kanssa en ennen ollutkaan päässyt kosketusetäisyydelle. Pitkästä aikaa sain muistutella mieleen myös isojen vasikoiden juottokuvioita. Tämän kesän aikana olen niin tottunut imettäjäemoihin, että tuntuu ihan käsittämättömältä kantaa koneella lypsettyä maitoa vasikalle. 

Viikkiläisten opiskelijakolleekoiden vierailu tilalla muistutti, että oikeasti harjoittelutilalla tehdään monet asiat hieman valtavirrasta poiketen. Näin loppukesästä tuntuu ihan valtavalta rikkaudelta, että saan seurata tätä arkea milkei neljä kuukautta. Täältä saan valtavasti eväitä ja vaihtoehtoisia toimintamalleja tulevaisuuteen. Samalla minulle on avartunut mitä tarkoittaa Luomu käytännössä ja miten imettäjätemot oikeasti toimii osana lypsykarjatilan arkea. Nämä olivat ne asiat, mihin halusin vastauksia kesältä. Valtavana plussana on tullut paimenkoirien käyttö tilan arjessa. Hain lehmiä robotille laitumelta ja välittömästi tuli mieleen, että missä koira. "Jake oikea, taakse!" Vaikka omat koiranohjaustaitoni eivät ole edelleenkään kummoiset, siemen paimenkoiran kanssa työskentelyyn on istutettu tänä kesänä.


Huomaan että alan henkisesti muuttaa itseäni jo pois harjoittelumantereelta. Katselen tavaroita ja mietin missä muuttokuormassa mitäkin kuljetan ja mille puolelle Suomea. Samalla tulee haikeus. En näe Katseen vaavin muuttoa sonnikasvattomolle, en ehdi tutustua Hellevin, Juonivan tai muiden juuri umpeen menneiden vasikoihin. Lypsymontulla ehdin nähdä vain ensimetrit uusien ensikoiden lypsyurista. Mielenkiinnolla odotan ehtiiko Kinski ja Kesä-Heinä tottua lypsyyn niin, että se jalka pysyisi nätisti alhaalla tässä parissa viikossa. Kesä-Kukan poikimistakaan en ehdi nähdä. Kesä-Kukka oli niitä ensimmäisiä eläimiä ketä opin tunnistamaan hiehopihatossa. Ostoeläin, joka oli aina tunkemassa päätä syliin ja maistamassa hihaa. Lempeä ja aavistuksen rasittava käsiteltävä.



Herneet kasvaa komiasti


 Ennen lähtöä on aika nauttia täysillä luonnon antimista. Kasvimaa antaa parasta satoaan ihan kohta. Ensimmäiset oman maan pikkuruiset perunat keitin eilen ja samalla keräsin herneitä salaatin sekaan. Muutama porkkana on oikeasti ihan porkkanan näköinen, joten ainakin maistiaisia on luvassa ennen lähtöä. Viinimarjat kypsyvät hitaasti, mutta varmasti. Takapihalta aukeava metsä notkuu mustikkaa, luomumansikkaretki antoi sangollisen hillomansikkaa.




Sain tällä viikolla kortin, jossa listattiin tärkeitä tehtäviä asioita. Tärkeimpänä mainittiin rakastaminen. Miun salaattietanat osaavat sen asian. Rakasta & rakasta lisää.


Puss och Kram! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti