Oppia ikä kaikki

Jestas! Nyt on ollut oppimisen kannalta äärimmäisen tehokas viikko. Mistäs sitä oikein aloittaisi? No ensin alkuun pahoittelut, en ole jaksanut kaivaa kapulaa kuvia varten juurikaan esille, joten nyt tulee hyvin tekstipainoitteinen postaus.

Viime torstaina hihkutin arkea. Minusta on ihanaa, että tietyt asiat alkaa sujua rutiinilla, enkä ole navetalla enää niin pallohukkainen. Tämä rutiini tuli testiin, kun alkuviikosta vakityöntekijät olivat molemmat vapaillaan ja minun piti olla se, joka pitää homman kasassa. Ilo huomata, ettei oma reaktio asiaan ollut etukäteenkään sellainen paniikinomainen pakoreitin etsiminen tai hillitön kauhusta lamaantuminen. Ja hyvinhän me pärjättiin! Toki ehkä verkkaisemmalla tahdilla kun piti aina tarkistella, että ihan varmasti kaikki tärkeä on muistettu tehdä. 

Kaunis! Sekä nimeltään, että olemukseltaan

Samalle pientä kutkutusta ja etukäteismietintää aiheuttaneelle aamulle tupsahti myös yllätys -tällä kertaa positiivinen. Sunnuntaina seuraava hieho, Kaunis näytteli merkkejä poikimisesta. Tilasin sellaisen oikein komian ja reippaan vasikan, mitä ei tarvitsisi viikkoja letkuttaa ja hyysätä. Ja Kaunis teki ehkä maailman reippaimman ja komian kokoisen lehmävasikan! Ekasta päivästä lähtien kävi itse tissillä ja eleli varsin tyytyväisenä tuoreen mamman hoiteissa. Ihanaa Kaunis, kiitos tästä!

Tilaus juontaa juurensa Katseen pellolle putkauttamaan vasikkaan, joka ei edelleenkään ole varma riittääkö into kasvaa isoksi sonniksi. Katseen vauvan kanssa olen oppinut letkutuksen, nahana alle pistämisen, ripulilääkityksen ja erilaisten bakteerivaihtoehtojen tyypillisimpiä oireita. Hyödyllisiä oppeja toki, mutta mielellään niitä ei ikinä näkisi elävässä elämässä. 

Viikonloppuna kiusasin Katseen vauvaa, tunnustan. Laitoin korvamerkit ja ensimmäistä kertaa voin sanoa selviytyneeni siitä kunnialla ihan ite! Viimeksi tuli ongelmia laittaa nupoutuksen jäljiltä nukkuvalle vasulle merkkejä, joten omat odotukset eivät olleet kovin korkealla kun lähdin merkkien ja pihtien kanssa kohti karsinaa. Tässä asiassa pienestä ja hentoisesta olemuksesta oli hyötyä, vaikka vaavi silloin olikin taas vähän virkeämpi.

Kotieläimille käytettävät neulat ovat aivan hillittömän kokoisia, pakko myöntää. En varsinaisesti lue itseäni piikkikammoiseksi, vaikka olinkin kelliporukan ainokaisia, joka meinasi vasikan piikityksestä pökrätä Viikissä. Täällä tuo hillitön tarve kääntää katse pois neuloista ja maailman mustuminen on kummasti vähentynyt. Kun kesken lypsyn on pakko käydä tuikkaamassa Karalle oksitosiinia ja homma on mun varassa, niin sittenhän toimitaan. Eikä tee edes pahaa, kun itse tekee. En voisi toimia eläinlääkärin apulaisena katselemassa päivät pitkät nahan alle tuikittavia neulan kärkiä, mutta pystyn kyllä itse tekemään sen. Nurinkurista. 

Kara on täälläkin kovin rakas ruttana. Eli jotenkin erityinen vahdittava. Nimi on todellakin enne. Juoniva jurputtaa lähes päivittäin asemalle menosta ja juoksuttaa Jakea sydämmensä kyllyydestä. (Eilen Juoniva tuli juosten asemalle, kun jäi ainokaiseksi sille puolelle ja pelkäsi kai jäävänsä ihan yksin. Meinasin pudottaa silmät päästäni!) Empivä jää tien tukkeeksi asemalla ja sen ulkopuolella pällistelemään maailmaa. (Hihii, Empivä joutui/pääsi imettäjäksi ja toivottavasti pärjää siellä. Ei tarvisi hetkeen tulla asemalle jumittamaan) Katse katselee maailmaa aina hyvin tarkasti. Helvet harrasti solutusta aika tehokkaasti ennen kun eilen sai kävellä teurasautoon. 

 

Reilu vuosi sitten toinen Kara toimi pääsykoelukukaverinani kotopuolessa

 

Aikaisemmin mainitsin jo Karan kaimasta, nyt jo entisestä Karasta. Kara oli jotenkin silmäpuoli reppana. Se ei nähnyt kunnolla, eikä pärjännyt laitumella yrityksistä huolimatta. Ennen teurasauton tuloa sitä ei hennonnut jättää yksin navettaan möllöttämään kun kaverit olivat ulkona ja kävin sitä ulkoiluttamassa nurmella. Kara oli kuin iso kouluttamaton koira. Se ei ollut tottunut kulkemaan narun päässä, pelkäsi kaikkia ääniä huonon näkönsä takia ja oli siksi arvaamaton. Tykästyin aivan valtavasti tuohon elikkoon ja vietin sen kanssa mielelläni aikaa. Karaa ei voinut jättää yksin ulos tai se sai aivan hillittömän paniikin. Radion kanssa se malttoi syödä hetken aikaa. 

Muutaman päivän tehokkaan ulkoilun ansiosta Karalle alkoi kehittyä lihaksia ja sen verran rohkeutta, että se rupesi olemaan ihan mahdoton pideltävä. Navetasta lähtö tuotti ongelmia ja paluu oli miltei mahdoton. Onneksi auto tuli aika nopealla aikataululla, ennen kun pinna oli kulutettu aivan loppuunsa sen kanssa. Vanhoja kuvia selaillessa on helppo samaistua vanhoihin fiiliksiin, tosin aika kultaa muistoja. Nyt muistan Karan vain ylisuloisena otuksena, mutta oikeasti se alkoi olla melkoisen raskas lopuksi. Viimeisen lenkin jälkeen huokaisin helpotuksesta, kun puoli tuntia matkasta meni siihen, että Kara jökötti paikallaan kun tattiainen eri paikoissa reittiä. Lopun aikaa se kohelsi ihan miten sattuu. Pelästyessään se saattoi sännätä suoraan kohti, kun ei se nähnyt kunnolla. 

Koheltaa koheltaa...

Jälkeenpäin ajateltuna Kara oli valtavan tärkeä otus. Se laittoi minut istumaan viimeiset päivät ennen pääsykokeita kirjan kanssa pellon laitaan seuraksi. Sen kanssa sain arvokasta eläintenkäsittelykokeumusta, mitä ei minkään ponin kanssa saa. Poni tuntui Karan jälkeen naurettavan helpolta hoidettavalta, vaikka aikaisemmin pidin sitä vähän omapäisenä. Kara oli tykkäämisen arvoinen eläin kaikin puolin.

Tämä nykyinen Kara-kaveri tuo elävästi mieleeni kaimansa. Kara tuli joku päivä peruuttamalla asemalle ja muita kommelluksia. Nyt sitä on tarvinnut vain kytätä maidon kanssa. Ilman oksitosiinipistoksia on pärjätty jo monta päivää, mutta edelleen täytyy muistaa tarkistaa, että sitä maitoa oikeasti alkaa virrata. 

Nyt on puut ojossa, yksi kerrallaan laadottuna ;)

Torpalla on myös tapahtunut tällä välin. Sain liiterin siivoukseen ja juhannuspuiden pilkkomiseen avuksi kaksi valtavan hyvää työmiestä. Suuri kiitos avusta! Tiedättehän lapsilla sen Minä itte!-kauden? Multa tuo aikakausi ei ole koskaan päättynyt. Pärjään ja pystyn ja saan tehtyä, ehkä vähän hitaammin nutaamalla, mutta onnistuu kyllä! Jälkikäteen mietittynä, en todellakaan olisi saanut tuota urakkaa tehtyä itekseni tämän viikon aikana. Nyt meni muutama tunti ja pihaa tuli raivattua muutenkin kuin vain liiterin osalta.

Osumatarkkuuden perusteella hommaan olisi mennyt arviolta 1 kk xD Hei tossa oli sit oikeesti iso oksa alempana... seliseli

On tässä muutakin ehditty puuhailla, naminamikakku hyytyy vielä kylmässä. Tottakai minunkin pitää kokeilla hittireseptiä, kun kaikki muutkin. Apteekissa antoivat valmiiksi tulostetun reseptinkin mukaan, kun niin paljon ovat myyneet salmiakki-mikseriä tuota kakkua varten viimekuukausina. 

Satumetsässa monenvillaista ja -karvaista asukkia

Eilen isäntä piti paimenkoirakoulutusta illalla. Pääsin itse kokeilemaan harjoitustilanteessa kuvan pikkuhiehon ja muutaman sen kaverin paimennusta Lekon avulla. Minulla riittää oppimista, mutta mitä muuta voi odottaa kun ensikosketukseni paimenkoiraan olen saanut kuukausi sitten. Oli valtavan opettavasta seurata myös muiden harjoittelua koiran kanssa. Siinä oppi hyvin näkemään niitä paikkoja, missä pitää itse reagoida ja miten lauma toimii kun saa koiraan oikeanlaisen paineen. Paimenkoira on melkoinen aarre. Ja sitä työinnon määrää! Koira ei tunne vapaapäiviä tai kelloa. Leko kysyi koko ajan: Mihin seuraavaksi? Minusta taitaa tulla koiraihminen tämän kesän aikana, vaikka sitä ei minusta ihan äkkiä uskoisi. 

Tämä koivikko on tämän minun 200 metrin työmatkan varrella. Siitä on lukuisia kuvia olemassa. On aamukuvia neljän aikaan, aamupäiväkuvia, kuvia lampailla, ilman lampaita, hiehoilla, hiehoilla ja lampailla, ihan vaan kuvia. Koivumetsässä on jotain, mikä kiehtoo. Nuoret valkeat rungot ja lehtimetsän perinteinen kasvusto miellyttää silmää. Metsämansikka kukkii antaumuksella tuolla saniaisten takana. 

Näkymä eteisen akkunasta. Hyttyshätistin saa toimittaa myös vihekasvin virkaa

Torppa alkaa olla saunan siivousta vaille valmis juhannukseen. Saan viettää jussin tänä vuonna parhaassa seurassa rauhassa aloillaan, iloa! Iloitsen verkkaisesta vapaa-aamusta, mielettömästä työviikosta ja kesästä.

Puss och Kram!

Etelä ja arki paikallaan

Reissulikka on taas kotiutunut harjoittelumantereelle. Kotoplaneetta oli paikallaan siellä jossain matkan päässä. Ilo huomata, että olen kotiutunut niin hyvin, ettei paluu arkeen aiheuta haikeutta. Enemminkin sitä ehti jo odottaa. Kolme päivää on pitkä aika olla jouten, vaikka sen täyttäisikin tehokkaasti rakkailla ihmisillä, paikoilla ja elikoilla. 

A  H E R R U S T A

R  U T I I N E J A
K  O I T O K S I A
I  L O A

Sanovat, että arki iskee aina jossain vaiheessa. Uutuudenviehätys häviää ja ylenmääräinen hohto asioista häviää. Totta, mutta tilalle tulee tuttu ja turvallinen rutiini, mihin tuudittautua. Uuden oppiminen helpottuu, kun on jo jotain tuttua mihin kiinnittää uusia asioita. Eikä arki tarkoita samaa kun leipiintyminen. Viihdyn edelleen valtavan hyvin, vaikka jokainen toiminto ei vaadi minuuttien mietintä- ja muistelutyötä. 

Arjen keskelle tupsahtavat pienet ilot ja niiden löytäminen ovat yleensä niitä parhaita. Suunnattoman suuret ilot kuluttuvat voimavaroja, mutta pienet arjen hykerryttävät hetket saavat hymyn huulille kun sitä eniten kaipaa. Juonivat kipitti tänään ihan itse ilman vääntöä aamulypsylle. Iloa! Lehmujen pariin oli ilo palata aamulla, eikä herääminenkään ollut vaikeaa vapaa-aamuista huolimatta. 

Kotosalla palasin taas hetkeksi vanhojen harrasteiden ja tuttavien pariin.

Lady Linda

Vanha hoitoponini Limpuri on vuosien varrella opettanut minulle kaiken hevosista ja eläimistä ylipäätään, mitä tiedän. Ponin kanssa on ehditty harrastaa ties mitä hiihtoratsastuksesta pusikkoretkeilyyn. Luonnetta on riittänyt sen verran, ettei ole pikkuplikat päässyt helpolla. Mamman komiat 31 ikävuotta alkaa jo näkyä, mutta se sallittakoon. Kai sitä neljännellä kymmenellä vauhti hiukan jo hidastuu, eikä jalka nouse enää kuin nuorempana. En tiedä, itsellä ei ole vielä kokemusta kyseisestä vuosikymmenestä.

Ommom, herkkupaloja molemmin puolin tietä

Onnistuneen yhteiskuvan nappaaminen osoittautui pienoiseksi haasteeksi

Vapaapäivien ratoksi tuli pelailtua lautapelejä ja alla oiva esimerkki kotieläintieteilijän Scrabble- ruudukosta. Tyhjä namiska on Ä ;)

Nollaavien vapaapäivien jälkeen on ilo uppoutua arjen pyörteisiin. Lehmäilyt jatkuu!

Puss och Kram!

Viikonloppuja

Maalla ei tunneta viikonpäiviä, eikä töitä jätetä tekemättä sen takia, että viisaat on joskus aikoinaan kehitellyt kalenterin. Viikonloppu on sujunut tehokkaasti lehmäillen ja auringosta nauttien.

Eilen oli muuttopäivä. Ei minulla, mutta hiehoilla

Matkalla, nyt on jännää

Mihis sitä ollaan tultu? Kaveri kertoo

Vapaus koittaa

Taas riittää ruohoa koko porukalle

Traileri ja koirat, siinä lyömätön yhdistelmä eläinten siirtoon. Lauma on suhteellisen iso, joten lohkot tulee syötyä nopeasti. Eläimet ovat tottuneita muuttajia, eivätkä ota turhaa kuormaa mukaan kodista toiseen. Traileri tulee tutksi kesän mittaan ja sen ilmestyminen pellon laitaan tietää taas uutta laidunta tuoreella ruoholla. 

Pääsin itsekkin kokeilemaan trailerin lastausta koiran kanssa. Leko tuo kyllä hienosti lauman luokse, mutta jarruja en ole vielä sen kanssa löytänyt. Ehkä ne löytyy kesän mittaan, jos ohjaajalle menee oppi tarpeeksi perille. Koira osaa kyllä ja tietää tarkalleen kenen kanssa pystyy luistamaan ohjeista. 

Ensimmäinen vierailija torpassa: Jake

Oi eloa!

Jakella oli tänään vapaa-aamua ja päiväksi hän tuli kyläilemään torpalle kanssani. Oi kesä, leikattu nurmi ja aurinko. Siinä näyttää olevan koiran vapaapäivään ilon aiheita.

Olen ihan vakuuttunut, että nyt se kesä tulee. Olen jo navettavarustuksesta jättänyt fleecetakin pois muiden paitojen päältä, eli nyt on lämmin. Vilukissa paleltuisi elävältä talvilypsyllä ;)

Puss och Kram!

Huhhuh!

Melkoinen päivä takana! Toisinaan ei voi kun ihmetellä miten kovasti tulee touhotettua kaikennäköistä saamatta oikein mitään näkyvää aikaiseksi. Aloitetaan navetta-asioilla. On jännittävää huomata miten ihan pienetkin muutokset työrutiineissa, kuten eri työpari lypsyllä, vaatii oman totuttelunsa ja tuntosarvet eri tavalla pystyyn. On valtavan mielenkiintoista oppia vierestä erilaisia työtapoja eri ihmisten kanssa. Joku voisi ahdistua sydänjuuriaan myöten erilaisista toimintatavoista ja ristikkäisitä ohjeista -en minä. Katso ja opi, muista ja etsi oma luonteva tapa toimia. Tällä asenteella koitan pärjäillä eteenpäin. 

Mammat laiduntaa, olisihan sitä toki voinut mennä kameran kanssa laitumen viereen alkuviikostakin kun siellä oli vielä paljon makoista syötävää.

Tänään iltalypsyn jälkeen vanha tuttu komia hieho Katse oli järjestänyt pikkuyllätyksen pellolle. Odottelimme Katseen poikivan vasta hiukan myöhemmin, mutta kuinkas sitten kävikään. Potra sonnipoika päätti tulla ihan juuri tänään haistelemaan maailman menoa. Katse oli reilu viikko sitten jo opettelemassa lypsyasemalle kulkua muun porukan mukana ja ihastuin kyllä jo silloin. Katse on nimensä mukaisesti kova katselemaan ja katseella tutkimaan asioita. Se aiheutti toisinaan tuskastuttavan pitkiä ikkunasta tuijotteluja keskellä kulkuväyliä ja asemaa jaksettiin tuijottaa antaumuksella monena päivänä, ennen kun jalat saatiin käyntiin eteenpäin. Niinhän se menee, ettei niitä helppoja lapsia muisteta, mutta niistä hieman haasteellisistä tulee eri tavalla rakkaita. 

Kotimatka navettaan sai mielenkiintoisia käänteitä, kun Katse aina välillä unohti seurailla vaavia ja katosi juoruamaan muiden mammojen kanssa kylmäpihaton laidalle samalla mättäen suun täydeltä apetta. Lopulta retkeily saatiin onnellisesti päätökseen ja tuore mamma pääsi vaavin kanssa huilaamaan rankan päivän päätteeksi.  

Minä ja suuri suuni. Taisin eilen sanoa ääneen, että odotan innolla tuttuja hiehoja lypsylle. Olivat niin komiasti opettelemassa ja tottuivat tosi hyvin asemalla oloon ja utareen hipeltämiseen. Huomenna aamulypsyllä selviää miten tositoimissa käyttäydytään.  Katse, olisit ihan vähän vielä voinut kasvatella poikaa. Lihapuolella eivät olisi syntymäpainosta kovin innoissaan, mutta onneksi oli helppo poikiminen ensikolle.

Mulla ei taida olla Katseesta ainoatakaan kuvaa, eikä tänään joutanut räpeltämään kameran kanssa. Koitan muistaa korjata puutteen lähipäivinä. 

Tässä parina päivänä kun olen siirrellyt Karaa poikimakarsinasta lypsylle, olen muistellut pääsykoelukukaveriani, nyt jo edesmennyttä kaimaa. Tässä joku päivä kun on aikaa uppoutua nostalgiavirran syövereihin ajattelin kaivella kaikki ihanat vanhat lehmämuistot vuosien takaa. Lapsen muisti on jännittävä. Pystyn edelleen kertomaan karsinajärjestyksiä naapurin navetolta sieltä lehmäilyjeni alkuvuodelta. Se oli R-vuosi, eli 2002? Rölli on ollut ensimmäinen nimeämäni vasikka ja ensimmäinen joka naapurista lähti välitysvasikkana pariviikkoisena etiäpäin. Siitä vasikasta ei siis juuri jäänyt muistoja nimeä enempää. En ole koskaan pitänyt itseäni maatalousplikkana, mutta tosiaan. Lehmut ovat olleet osa eloani yli puolen ikääni, kauemman kun konit. Tästä aiheesta ehkä lisää jossain välissä, kun saan kaiveltua vanhoja kuviakin arkistojen syövereistä. 

Tänään kävin fillaroimassa. Päälle tekee valtavan hyvää lähteä liikenteeseen ja kroppa huutaa tylsyyttä navettojen välillä. Kauhulla odotan Viikkiin paluuta syksyllä. Tulen hyppimään pari ekaa viikkoa seinille ennen kun taas totun, ettei koko ajan voi tehä jotain. Matkalta löytyy tuttuja kavereita. Hiehopoppoo naatiskelee kesästä.

Lenkin varrelle jäi myös lajissaan jo harvinaiseksi käynyt kyläkauppa. Kauppa muutamalla sortilla ja perinteisellä palvelutiskillä. Ostosretken päätuottetta jäätelöä löytyi useampaa sorttia. Saa lenkkeillä monta kertaa kesän mittaan jaatelolle ison tien varteen ennen kun saa kaikki maut testattua. Hyvä vaan, aina löytyy läheltä kohde mihin polkasta tylsänä hetkenä. Ja jos aikaa ja virtaa on hieman enemmän, mikään ei estä lähteä kylälle parinkymmenen kilometrin päähän. Siellä tuli viikko sitten pyörähdettyä ja täytyy myöntää, että vanha tie on oikein mukava fillarireitti. En enää jaksanut muistaa kuinka kätevä vekotin tuo polkupyörä on. Mitä mä teenkään ajokortilla, kun pyörällä pääsee. 

Ommom!

Saanko esitellä uuden ruoka-ainesuosikkini: Nokkonen. Tein ekaa kertaa nokkosmuhennosta ja oi että tuli hyvää. Minä joka en syö pinaattia kuin lättyinä, makustelen hyvällä ruokahalulla nokkosmuhennosta. Vaikka ulkomuoto ja käyttötapa ovat samanlaiset, nokkonen on maultaan miedompi. Sanovat, että olisi terveystuote. Aivan varmasti, kun höystää muhennoksen tinkimaidolla, missä on kermat vielä tallella ja nokareella voita. Namnam!

Toinen puolivahingossa syntynyt herkku nokkosesta oli nokkostee. En ollut ennen hoksannut keittää teetä nokkosen lehdistä, mutta maultaan oikein oiva litku. En taida hankkia tälle kesälle lainkaan kaupan teetä, vastaavaa saa torpan pihasta ihan tuoreena. Vierailijoille pikkuvinkki, omat mustat teet mukaan jos ei yrttisotkut maita ;) Täältä ei onneksi raaka-aine lopu kesken, vaikka saisinkin tuon pihalla vallitsevan viidakon raivattua viikonlopun aikana. 

Nautin valtavasti, kun saan hakea raaka-aineet omalta pihalta milloin mihinkin keitoksiin. Toki oman henkikullan kannalta on paree pysytellä tutuissa kasveissa. Valikoima ei siis tule olemaan kovin kattava, mutta kai sitä voikukkaakin voi johinkin hyödyntää ;)

Huomenna saa raparperituoremehua

Tänään tällainen tekstivuodatuspostaus. Tämä blogi rupeaa valumaan ruokablogin puolelle, mutta älkäämme antako sen häiritä. Kyllä näitä lehmäjuttuja riittää ihan koko kesän ajan. Ei näihin eläimiin voi kyllästyä <3 

Puss och Kram!

Arjen iloja

Tänään luvassa olisi pienoista kuvakoostetta viime päiviltä. Navetan arjessa ei ole tapahtunut mitään maailmaa mullistavaa. Kesän tuntu käväisi jo eilen, tälle päivälle lykkäsi taas mielenkiintoisen sekoituksen jäätävää vihmaa ja auringon paistetta.

Hiehot muuttaa

Koiriin tottuneet eläimet liikkuu näppärästi paikasta toiseen ajokoirien ajamina. Isäntä ja Meg kulkee edellä jarruina, Leko pitää perää ja keräilee metikköihin eksyvät takaisin laumaan. 

Illalla pääsin mukaan punnitsemaan karitsoja lähitilalle. Karitsa kassiin ja kalavaakalla punnitus. Kätevää niin kauan kun pikkaset eivät potkota ihan mahdottomasti. Samalla tuli perehdyttyä hieman eri lammasrotuihin. Turkisrotujen pääpaino on tosiaan villan kasvattamisessa, eikä massan tuottamisessa. Vaa-an lukemat näyttivät jotain aivan muuta kun kassiin sujahti liharodun karitsa. Oikein hauskoja tuttavuuksia. Siitä on vuosia, kun viimeksi olen päässyt kosketusetäisyydelle lampaisiin. 

Samalla reissulla sain hiukan kokeilla Lekon kanssa paimennusta. Eihän siitä vielä mitään tule, mutta ehkä tässä pikkuhiljaa kesän mittaan pääsisin jyvälle paimenkoiran ohjaamisesta. 

 

Tassun jäljet navetan valetulla portaalla jaksavat ilahduttaa aina aamuisin, kun kipitän silmät puolisirrillään aamulypsylle. En tiedä kuka on käynyt signeeraamassa uuden rakennuksen aikanaan, pitänee ottaa selvää. 

Katsokaa!! Siellä kasvaa jotain!

Käväisin kasvimaalla nyhtämässä muutaman juolavehnän alun pois ja katsokaa mitä löysin. Olen melko lailla vakuuttunut, että tuo saattaa olla salaattia. Ainakin se kasvaa terhakkaasti kieroissa riveissä sillä kohtaa, mihin lykkäsin salaatin siemeniä. Oi namnam, odotan jo innolla oman pihan antimia. Raparperista olen taikonut jo niin monen sorttista murkinaa, että voisin kohta vaihtaa lajia. Eilen valmistui raparperipaistosta iltapalaksi ja yön yli oli raparperituoremehu mehustumassa jääkaapissa. Tänään löysin valtavan hyvän näköisiä nokkosia takapihalta. Huomenna ajattelin kokeilla nokkosmuhennosta lounaaksi. Minä, joka en todellakaan viihdy hellan äärellä olen kokannut alkaneen kesän aikana enemmän kun miesmuistiin. Valtavan kivaa, kun ei ole liian lähellä keskinkertaisia ja liian helppoja opiskelijaravintoloita. Tulee laitettua itellensä oikeasti hyvää ruokaa. Ja jos joku kokeilu ei onnistu, ei jää kovin suuri perhe huutamaan nälkäänsä kun yksin täällä möllöttelen. Nyt on hyvä aika kokeilla kaiken näköisiä kokkailuja, kun aikaakin on ihan omaan käyttöön. 

Maitokiisseliä tuoreilla mansikoilla

 

Puss och Kram!

Kylläpä aika rientää

Olen kuullut, että uusia postauksia on jo kovasti kaipailtu. Pahoittelut venähtäneestä päivittelyvälistä, mutta nyt on ollut niin jännät paikata, ettei ole kerennyt. Aluksi kuvakoostetta viime viikolta navetan puolelta. Lehmut pääsivät keskiviikkona ensimmäistä kertaa laitumelle tälle kesälle ja siitähän seurasi rajattomasti riemua ja kohellusta

Sinne männ! Ensimmäinen parivaljakko lähtee tarkastamaan näkymiä

Pois alta! Matameilla on vauhti päällä

Laitumelle lasku sujui oikein mallikkaasti. Ei lähdetty joukolla aidoista tai muuten aiheutettu hämmennystä naapurustossa

Lisätilasta saavat nauttia myös pikkupirpanat. Kun vanhemmat hiehot on kärrätty laitumelle, pienille riittää jaloittelutarhaa missä temmeltää.


Muutama suloinen vasikkakuva on aina paikallaan.

Kainon komia sonnipoika on aina katse kovana tarkkailemassa.

Kaino on niitä mammoja, jotka tunnistan nykyään jo lähes erehtymättömästi lypsymontulla pelkän utareen mallin ja hurmaavan luonteen perusteella. Sellaisina harvinaisina häiriöpäivinä, kun kintut ei viuhdo puolessa mahassa, pitää oikein tarkistaa, että olikohan se tosiaan KainoVieno. Kainon kanssa keskustellaan aika usein saako pyyhkiä, saako kone olla ihan koko lypsyn ajan paikoillaan ja vedinkasto -se on paha aine. Viileää tahmaista litkua, joka on Kainon mielestä aivan käsittämättömän kammottavan tuntuista vetimen pinnalla. Vaikka kuukaudessa on jo tapahtunut hirveästi rauhoittumisen merkkejä. Kaino osaa myös yllättää ja olla ihan melkein koko lypsyn potkottamatta.

Olenko ehkä maailman söpöin?

Idean hurmaava risteytysvasikka näki päivänvalon keskiviikkona. Jos en väärin muista isi taisi olla rodultaan Blondi. Holstein-Blondi-risteytyksistä tulee näemmä oikein symppiksen hiilen harmaan sävyisiä. Tässä välillä oli syntynyt toinenkin vastaavan lainen risteytysvaavi, mutta valitettavasti kuvamateriaalia en ole muistanut ottaa.

Shhh! Ei saa möykätä, kun mammat on päivälevolla

Monesti ihkutetaan nukkuvia pentuja, milloin kissoja, koiria, hamstereita tms. Minusta lehmämammat on ihan ylisuloisia aamukierroksen aikaan, kun parresta kuuluu tasainen tuhina ja kaverukset nukkuu turvat vierekkäin mykkyrällä. En tiennyt lehmän osaavan kuorsata, mutta ei sitä unirohinaa voi oikein muuksikaan kutsua. Suloisia ovat.

Tosiaan suuri syy siihen, miksi postausväli pääsi venähtämään oli reissu maailman ääriin. Tai ainaskin toiselle puolelle Suomea. Kätevästi junailin Suomen halki ja matkalla ehdin tutustua moneen uuteen pitäjään. Minusta melko hyvä saldo, kun ehdin palloilla neljällä itselleni täysin tuntemattomalla kylällä ja poiketa kahdella vanhalla kotimäellä. Väliin jäi lukuisia kilometrejä uutta maisemaa siellä ja täällä. Oikein ihastuttava kesäreissu. Tehokkaasti hyödynnettyjä vapaapäiviä, joiden aikana pää nollautui arkiaskareista ja löytyi uusia ihania tuttavuuksia. 

 

Kesäfiilistä auringon paisteessa ja kotimaisilla mansikoilla

Viikonlopun juhlan kunniaksi tuli laitettua ihan kynnet ja kaikki. En muista koska viimeksi olisin jaksanut maalata, mutta oli kyllä kieltämättä ihan komiat lypsyllä. Eniten hykerrystä aiheutti maanantain peltotyöt. Tämä likka pääsi oikein pellolle navettavuorojen välillä. Iloa! Siinä kiviä keräillessä teki mieli napata kuva mansikan punaisista kynsistä pölyn peitossa kiven murikoiden keskellä. Mutta arvatkaapas oliko kapula saatavilla, oho. Monelle kivien keruu on jokakeväinen painajainen, mutta minä olen sitä niin vähän joutunut tekemään, että joudan ihan hyvin siihen hommaan. Enköhän minä siihen vielä pääse jossain välissä kyllästymään. Kivien keruussa on monia hyvä puolia. Siinä saa kävelykilometrejä ihan kivasti, sekä tehokasta pakaratreeniä, jos nostaa kivet oikein jaloilla, ei selällä. Ja pikkuvinkki naisihmisille, myös vartalokuorinta hoituu, kun yrität pestä pölyä pois samalla raapien kuolleet ja elävät ihosolut mukana.

Paluu arkeen on sujunut yllättävän kivuttomasti. Lypsyhommat alkaa olla sen verran perillä jo, ettei kauhean kauaan tarvinnut palloilla muistaakseen mistä on kyse. Toki imettäjäemojen karsinoissa oli tapahtunut muutaman päivän aikana melkoisia muutoksia, kun monta uutta mammaa oli viikonlopun aikana poikinut. Siinä meni hetki, kun piti ihastella uusia tulokkaita ja opetella uusien mammojen olemusta.

Hiehot toivotteli hyvää matkaa torstaina tien varressa

Oi pakko vielä mainita yhdestä länkkäristä, mihin olen tilalla törmännyt. Lypsyssä ei ole kuin Holsteineja ja Ayrshirejä melko lailla puolet ja puolet. Oma sydän sykkii vahvasti alkuperäisroduille ja oli ilo pongata hiehojen seasta yksi Länsisuomalainen. Suomenkarjan tuotoksista voi olla montaa mieltä, mutta olemukseltaan ja luonteeltaan ne ovat ihan ylivetoja. Tuntuu, että Holsteinit ovat tuolla lypsyllä monesti helpompia, mutta on niiden pakkokin olla. Jalkaa ja ulottuvuutta on niin monta metriä, että käsistä tulisi äkkiä hakkelusta raivokkaasti potkottavan Holsteinin kanssa. Ayrshirejen kanssa melkein pärjää tällainen tappikin, vaikka ne vähän kohnottaisikin. 

Tällä kertaa tällainen pomppivainen pitkän ajan jorina. Ehkä seuraavan postauksen saisin laitettua ihan kohtuuajassa nyt kun taas majailen aloillani hetken aikaa. Ensi viikolla vapaapäivien kohteena taitaa olla etelän suunta, pitkästä aikaa. Täytyy mennä katsomaan onko kotikonnut vielä paikoillaan. 

Puss och Kram!

Kasvimaa!

Jes!! Vihdoin se on täällä: Kasvimaapostaus! Kerronta lienee selkeintä, jos etenen kuvajärjestyksessä.

Tästä se lähtee!!

Valitsin kasvimaalleni parhaan paikan koko tontilta. Se on varjoisa, hieman montussa, aivan jankkisavea (tai siltä se ainakin tuntui), kyllästetty rikkakasvien juurilla ja siemenillä, kallion päällä, sekä isojen puiden juurten ulottuvilla. Että jos siellä jotain tarkoituksella kylvettyä kasvaa koko kesänä, ihmeiden aika ei ole vielä ohi. 

Ullatuus!

Maata kaivellessa vastaan tuli muutamia metrejä oikein mukavaa mansikkamuovia. Muutama kasvukausi on vierähtänyt mansikoiden ajoista, sen verran sitkeästi istui juolavehnän juuri muovin päällä ja alla ja läpi ja vieressä. 

Maata mullin mallin

Kuka tarvitsee mitään koneita, kun likalla on runsaasti tilaa paidan hihassa haballa kasvaa? Siihen mihin tietotaito teknologian kanssa loppuu, lihasvoima alkaa. Ja kun lihasvoima loppuu, pienenee viljelyksessä olevat hehtaarit. Kyllä tuolle minun postimerkilleni mahtui yllättävän monta kylvöriviä. Todennäköisesti rikkaruohoja kitkiessä (mitä toivottavasti myös tulen tekemään) kiitän alkukesän reppanoita käsivarsiani, joilla ei tuon suurempaa alaa myllätty. 

Peruna on tärkeä osa suomalaista ruokaperinnettä. Täytyi sitä omaan maahankin saada parin rivin verran. Ja kun ala on pieni, ei siihen riviin montaa pottua mahtunut. Yliopisto-opiskelijana olen viimeisen pari vuotta lukenut valtavat määrät tieteellistä tekstiä ja erinnäisiä oppimateriaaleja. Perunaa istuttaessani mieleeni nousi viime vuodelta kasvintuotantotieteiden peruskurssilta ohjeita perunan idättämiseen. Itujen tulee olla vain valoituja, jolloin ne kestävät paremmin käsittelyä, mutta takaavat silti nopeamman kasvuun lähdön maassa. Mitä tekee opiskelija pää täynnä teoriatietoa? Lykkää perunat kaupan pussista suoraan maahan malttamatta odottaa yhtäkään kunnon itua. Toinen virhe, opiskelija käyttää kaupan ruokaperunaa, eikä tautivapaata siemenperunaa. Nyt on maat piukassa perunaruttoa ja ties mitä tyvimätiä. Yliopisto kieltämättä tuntuu kovin teoreettiselta, varsinkin kun sitäkään vähää käytännön asiaa, mitä saisi opinnoistaan irti ei sovella käytäntöön. Oho.

Kotieläintieteilijä istuttaa perunaa

Perunan istutuksessa ilmeni aivan yllättäviä haasteita, sillä pottu-ruttanat eivät millään meinanneet oppia istumaan. Yritin herkkupalan vientiä korvien yli, sekä hännän tyvestä rupsutusta, mutta istuminen tuntui vaikealta opettaa ja oppia. Lopulta luulen keksineeni oikean tekniikan ja pääsimme perunoiden kanssa yhteisymmärrykseen istumistavasta. Satoa odotellessa. 

Hernettä, namnam

Lähipiirissä tehdyn tutkimuksen mukaan kasvit pystyvät kasvamaan, vaikka kylvörivit eivät olisi aivan laser-suorat. Tähän luotan, sillä oma käsitykseni suorasta näyttää jälleen kerran olevan hieman standardien vastainen. Herneitä odotan malttamattomana ja päädyn todennäiköisesti osatamaan niitä torilta. 

Siinä se nyt on, miten kuten harattuna, rivit melkein suorassa ja kylvösyvyydet todellakin sinne päin. Odotukset satotasoista eivät hivele kattoja, mutta jos nyt jonkun perunan, porkkanan, herneen, salaatin lehden ja tillin ruippanan saisi omasta maasta, olisin valtavan onnellinen ja positiivisesti yllättynyt. Nyt vain googlailemaan miltä nuo kasvit näyttää pikkutirriäisinä, etten riivi niitä kitkemisvimmoissani pois. 

Tähän vielä päivän päätteeksi tämän päivän sattumuksia navetalta. 

Mammat päättivät ohi mennessään vähän auttaa lattioiden pesussa. Sääli vaan, ettei tuolta ruokintapöydältä nesteet valu kovin kauniisti viemäreihin. Maanantain iltapuhteina kuivailtiin pöytää ja lapattiin märkää apetta. Olisi ihan kiva selvittää kuka se aina aukoo hanaa kotiosastolle mennessään. Ei ollut ensimmäinen kerta, mutta tällä kertaa letkun pää sojotti hiukan väärään suuntaan. Pusipusi lehmut, niin hurmaavia, kekseliäitä ja luovia. Ehkä parhaita elikoita ikinä!

Puss och Kram!